Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Yritystoiminta laajenee, kuntapolitiikka kiinnostaa

Syyskuun alussa antamassani haastattelussa lupasin kertoa muutaman viikon kuluttua tulevaisuuden suunnitelmistani. Nyt olen tähän valmis.

Viime vuosina olen voinut käyttää varsin vähän aikaa Pohjanrannan kehittämiseen. Kesän mittaan olemme tehneet uusia suunnitelmia.

Olemme ensiksikin hankkineet käyttöömme vuokramaata, ja laajennamme marjanviljelyämme.

Toiseksi aiomme rakentaa 4-tien varteen lähiruokamyymälän, Pohjanportin, jonka yhteyteen siirrämme tilaviiniemme myynnin. Pohjanrannassa on järjestetty jo kahdeksat Meri-Lapin lähiruokamessut. Myymälän avulla voimme edistää lähiruuan menekkiä ympäri vuoden. Pohjanportissa asiakkaat voivat myös tankata autonsa.

Kolmanneksi selvitämme mahdollisuutta laajentaa nuorisokotitoimintaamme perustamalla lastensuojeluyksikön Tuusulaan tai muualle Keski-Uudellemaalle.

Muitakin kehittämishankkeita on vireillä.

 

                                                                 x  x  x

Politiikassakin aion olla mukana.

Puolueen johdon kanssa on sovittu, että vastaan vuosina 2013-14 uudelleen käynnistettävän ”Politiikan korkeakoulun” toiminnasta.

Lokakuun kuntavaaleissa pyrin jatkamaan työtäni Keminmaan kunnanvaltuustossa.

Aikaisemmin en ole voinut muiden kiireitteni vuoksi olla ehdolla kunnallisiin johtotehtäviin. Nyt minulla on aikaa paneutua kotikuntani asioihin. 

Niinpä olen hakenut avoinna olevaa Keminmaan kunnanjohtajan virkaa. Päädyin jättämään hakemukseni monien kuntalaisten toivomuksesta. Heidän joukossaan oli valtuuston jäseniä, myös Vasemmistoliiton johtava valtuutettu.

Koulutukseni täyttää viran vaatimukset. Olen suorittanut valtiotieteen maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1970. Pääaineeni oli hallinto-oppi, ja pro gradu –tutkielmani (Kunnan optimisuuruus väestöpohjatarkasteluna) käsitteli kunnallishallintoa. Samaan aihepiiriin liittyi myös vuonna 1983 tohtorin tutkintoa varten laatimani sosiologian laudaturkirjoitus ”Palvelujen tarjonta ja siihen kohdistuvat odotukset kuntatason yhteisössä”. Valtiotieteen tohtorin tutkinnon suoritin vuonna 1988.

Yhteiskunnallista ja hallinnollista kokemusta minulla on yli 40 vuoden ajalta.

Kokemukseni kunnallishallinnosta koostuu valtuustotyöskentelystä. Olen toiminut Kemin maalaiskunnan kunnanvaltuutettuna 1970-luvulla, Helsingin kaupunginvaltuustossa 1980-luvun lopulla ja Keminmaan kunnanvaltuuston jäsenenä vuodesta 2004 lähtien.

                                                                 x  x  x

Olen hyvin huolestunut Keminmaan tulevaisuudesta. Meillä on edessämme valtavat haasteet, mutta voimiamme jäytää jatkuva keskinäinen kiistely.

Kun olin 1970-luvulla mukana Kemin maalaiskunnan kunnallispolitiikassa, suurimpien valtuustoryhmien, Keskustapuolueen ja SKDL:n, välillä oli hyvä yhteistyö. Siitä oli paljon hyötyä kunnan asioiden hoidolle.

Viime vuosina Keminmaan kunnallispolitiikka on ollut riitojen repimää.

Myös kunnanjohtajan viran haettavaksi julistaminen aiheutti syvän erimielisyyden valtuustoryhmien välille. Keskustan ja Kokoomuksen yhteinen valtuustoryhmä halusi, että nykyinen valtuusto valitsee seuraavan kunnanjohtajan kuuden vuoden määräajaksi. Vasemmistoliitto katsoi, että valinta tulisi siirtää uudelle valtuustolle ja että virkakauden tulisi ulottua vain sen toimikauden loppuun saakka.

Hakuaika kunnanjohtajan virkaan päättyy 28. syyskuuta. Virkaa tavoittelevan ei ole välttämättä tarpeen hakea sitä, vaan tehtävään voidaan valita muukin kelpoisuusehdot täyttävä henkilö, joka antaa siihen suostumuksen. Näin ollen kuntavaalit saatettaisiin joutua käymään tilanteessa, jossa valitsijat eivät tietäisi edes sitä, ketkä ovat ehdolla poliittisesti tärkeään kunnanjohtajan virkaan.

Hakemalla määräajan puitteissa kunnanjohtajan virkaa pyrin saamaan aikaan avointa keskustelua tästä tärkeästä valinnasta.

 

                                                                 x  x  x

Hakemalla kunnanjohtajan virkaa olen pyrkinyt myös siihen, että Keminmaan valtuustoryhmät keskustelisivat vielä ennen kuntavaaleja siitä, olisiko Keminmaalla siirryttävä Pirkkalan ja Tampereen mallin mukaiseen pormestarijärjestelmään. Tähän tarjoutuu nyt hyvä mahdollisuus, kun kunnanjohtajan virka on täytettävänä ja kun käymme lokakuun lopulla kuntavaalit. 

Jos niin haluaisimme, kunnanvaltuusto voisi valita Keminmaalle kunnallislain 24§:n nojalla pormestarin, joka toimisi sekä kunnanjohtajana että kunnanhallituksen puheenjohtajana. Pormestarilla olisi sama toimikausi kuin valtuustolla. Pormestari valittaisiin uuden valtuuston jäsenten keskuudesta, ja hän säilyttäisi jäsenyytensä valtuustossa.

Keminmaalle pormestarimalli sopisi hyvin. Kunnan palveluksessa on pätevät virkamiehet, joten emme välttämättä tarvitse ensi sijassa virkamiespätevyyden omaavaa kunnanjohtajaa. Toisaalta pormestari voisi vahvan valtakirjansa ansiosta puolustaa parhaimmin keminmaalaisten etuja, jotka ovat lähivuosina monin tavoin vaakalaudalla.

Meidän on kyettävä puolustamaan Keminmaan itsenäisyyttä hallituksen kuntauudistusta vastaan. Yhteistyöneuvotteluihin ja mahdollisiin neuvotteluihin kuntaliitoksista meillä pitää olla tiukka ote. Elinkeinojen ja palvelujen kehittämisessä tarvitaan viisasta harkintaa. 

                                                                 x  x  x

Keminmaalla on menneinä vuosina käyty keskustelua pormestarimallin käyttöönotosta. Voimakkaimmin sitä on ajanut Vasemmistoliitto, mutta Keskustankin piiristä se on saanut kannatusta. Vasemmistoliitto on tukenut myös pääministeri Matti Vanhasen vuonna 2008 tekemää ehdotusta, että pormestari valittaisiin suoralla kansanvaalilla.

 

Nyt meillä ei ole mahdollisuutta suoran pormestarinvaalin toteuttamiseen. Äänestäjät pääsisivät kuitenkin vaikuttamaan valintaan, jos he tietäisivät, ketkä valtuustoehdokkaista ovat ehdolla myös pormestarin tehtävään. 

Toivon, että Keminmaan valtuustoryhmät voivat sopia pormestarijärjestelmän koeluonteisesta käyttöönotosta valtuustokaudelle 2013-2016. Jos tähän päädytään, olen valmis asettumaan ehdolle myös tähän tehtävään.

 

Paavo Väyrynen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ehdotan pormestarimallia ja Sinusta tuleekin oiva pormestari. Tsemppiä uuteen avaukseen.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Parempi olla Keminmaan kunkku kuin kansanedustaja eduskunnassaa!

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No mikä ettei, onnea ja menestystä vaan. Minä kyllä valtuutettuna olisin hieman tuon pormestarimallin kannalla. Tosin en ole Keminmaassa valtuutettuna, mutta kuitenkin...pari vuotta sitten olin mukana kun Haukiputaan valtuustoryhmien puheenjohtajat, kunnanjohtajan johdolla, pääsimme tutustumaan Tampereen ja Pirkkalan pormestarimalliin. Olisin toivonut, että Haukipudas olisi lähtenyt tuohon kokeiluun mukaan ja säilyttänyt myös itsenäisyyden. Mutta ei, Kokoomus, vasemmisto, vihreät ja muutama kepulainen murskasivat nuo toiveet, viemällä Haukiputaan Oulun syliin.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

No, jos ei tasavallan presidenttiä, niin ainakin Keminmaan kunnanjohtaja.

Väyrynen on yrittäsieluinen ja uskon hänen onnistuvan investoinneista, joista hän ensimmäisessä kappaleessa puhui.

Tuo on mahdollista Paavolle siksi, että hän on nauttinut, ja nauttii parast'aikaa valtiotason poliitikkojen aivan ylihulppeita palkkoja, eläkkeitä ja ilmaisia etuja.

Kyllä hänellä pätäkkää investointeihin riittää, eikä pankkiin tarvitse mennä.

Ja, jos pankkiin ikäänkuin pieneksi harhautukseksi menisikin, ei pankki vaatisi sentinkään takauksia.
Ehkä joku muodollinen summa määräaikaiselle käteisvaroista riittäisi.

Suomen poliitikkojen itselleen hoitelemat edut ovat sopusoinnussa Lukashenkon Valko-Venäjän kanssa.
Demokratian toteuttamisessa suomalaiset ovat onnistuneet paremmin.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Väyrynen sentään työllistää varoillaan itseään ja lähiympäristöä, kun useimmat poliitikotkin sijoittavat osakkeisiin ja jättävät palkattujen ammattijohtajien tehtäväksi repiä voitot työläisten selkänahasta. Esimerkkinä Paavo Lipponen.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Voisit alkaa ajamaan omaa paikkallisrahaa Keminmaalle. Saataisiin vähän säpinää tähän eurokeskusteluun!

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Tsemppiä!

Meitä olisi nipullinen työttömiä, jotka miellään tulisi rakentamaan lapsiperheille ilmainen Seikkailupuisto johonkin kunnan metsään.
Varma turistirysä ja kunnalle sikahalpa.
Jo vuoden kuluttua on muutamia sesonkityöpaikkoja luotuna ja muutman vuoden kuluttua vakinaisia.
Samaan yhteyteen kotieläimiä laiduntakaudeksi, jotta kaupunkikakaratkin näkisivät niitä. Syksyllä eläimet palautetaan omistajalle.

Lähetän kuvia suunnitelmasta jos haluat.

Henry

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Paavo Väyrynen, Keminmaan pormestari."

Eipä Unto Hämäläinen turhaan viime talvena todennut, että Väyrysellä on aina jotain vireillä. Maailmanhistorian ensimmäinen keminmaalainen pormestari on kieltämättä ajatus, joka ei ihan joka ukon mieleen olisi juolahtanut.

Kesän kestänyt hiljaisuus ei siis merkinnyt kaikesta vetäytymistä. Mitä lienee tapahtunut sille kuntavaali-Väyryselle, joka presidentinvaalien jälkeen ilmoitti siirtyvänsä ehdokashankinnan erikoismieheksi? Projekti muuttui varsin nopeasti puheenjohtajakampanjaksi, jota maan kiertäminen ties kuinka monetta kertaa ei ainakaan haitannut.

Nyt voi jo katsella presidenttiehdokkaita sivummalta, ja kerrata heidän viime vaiheensa. Niinistö pääsi tavoitteeseensa, ja paistattelee valtionpäämiehenä. Haavisto on tanssikilpailijan homopuoliso ja eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja. Väyrynen valmistautuu uuteen poliittiseen seikkailuun suhteellisen matalalla hallintotasolla. Soini valmistelee jytkyn osaa II, vaikka tietty väsähtäminen ja terveysongelmat häiritsevätkin.

Lipponen telkesi medialuukut kiinni tiukemmin kuin koskaan ja turvasi siten itselleen työrauhan, joten rohkenen odottaa muistelmien seuraavaa jaksoa ehkä ensi vuonna. Arhinmäki on arvaamaton ministeri, joka tämän tästä yllättää sekä esiintymisillään että lausunnoillaan. Biaudet ja Essayah lienevät kumpikin leipätyönsä ääressä, sen enempää vaalista traumatisoitumatta.

Harri Rautiainen

"Väyrynen valmistautuu uuteen poliittiseen seikkailuun suhteellisen matalalla hallintotasolla."

Jos ei pormestarin posti tärppää, niin mites Keminmaan kunnantalon vahtimestari?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Eiköhän se homma ole jo ulkoistettu roteville vartioliikkeen kundeille...

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Minusta Paavo on sympaattinen kaveri.
Toiminut pitkään politiikassa, ja nimenomaan siinä, eikä missään muualla.

Tässä onkin oiva paikka tehdä kysely: Mitä Paavo Väyrynen on saanut aikaiseksi poliittisella urallaan?

Siis, mitä Paavo Väyrynen on henkilökohtaisella panoksellaan saanut aikaiseksi poliittisella urallaan?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Henkilökohtaisessa elämässään: elättänyt itsensä ja perheensä, eikä ainoastaan elättänyt, vaan onnistunut kokoamaan tietyn varallisuuden.

Puolueensa ja kannattajiensa suhteen: pitänyt maalaisväestön ja keskustalaisuuden lippua korkealla, mikä tietysti alastomimmillaan merkitsee tulonjakotaistelua omien äänestäjien puolesta.

Kansallisesti: tukenut varsin varauksettomasti Urho Kekkosta tämän presidenttikaudella, mikä puolestaan merkitsi toimintaa Pohjois-Euroopan vakauden puolesta.

Väyrynen muistetaan myös viivytystaistelustaan Euroopan laajaa poliittista yhdentymistä vastaan. Vasta aika näyttää, jääkö tämä historiaan sitkeänä visionäärisyytenä - vai epätoivoisena takertumisena menneisyyteen.

Käyttäjän RiittaKlemettiLilja kuva
Riitta Klemetti Lilja

Hyvä hyvä, Paavo Väyrynen pormestariksi, kunnanjohtajaksi tai mikä titteli nyt sitten tuleekin, mutta korkeimmaksi piällysmieheksi kumminkin.
Sitten vain Keminmaa myös tiiviiseen yhteistyöhön Haaparannan kanssa.

Mika Virtanen

Paavo, Paavo, Paavo...

Milloin perustat oman puolueen ja jätät suomalaisille perinnöksi puolueen johon voi luottaa?

Harri Rautiainen

»Paavo parka, kovan onnen lapsi,
sauvaan tartu, Herra meidät hylkäs;
miero raskas, raskahampi nälkä.»

Käyttäjän MikaVyrynen kuva
Mika Väyrynen

Hyvä Paavo, tsemppiä ja onnea!

Jouko Piho

Paavo Väyrynen ei koskaan perusta omaa puoluetta, koska hän pitää lujasti kiinni Keskustan alkiolaisesta ja maalaisliittolaisesta perinnöstä.

Toivotan Paavo Väyryselle menestystä pyrkimyksessään Keminmaan pormestariksi.

Kun Paavo odottaa jonkin vuoden, hänestä tulee Suomen seuraava presidentti.

Harri Rautiainen

"Kun Paavo odottaa jonkin vuoden, hänestä tulee Suomen seuraava presidentti."

@Jouko, Suomen kansa odottaa kärsimättömänä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset