Sitä niittää, mitä kylvää

Venäjän Euroopan unionille asettamat vastapakotteet ovat
havahduttaneet monet suomalaiset huomaamaan, mihin unionin ja Suomen
ulkopoliittinen linja ovat johtaneet ja mihin ne saattavat vielä
johtaa.

Julkisessa keskustelussa asioita on karkeasti yksinkertaistettu.
Venäjän sanotaan aiheuttaneen Ukrainan kriisin. On kuitenkin
myönnettävä, että Euroopan unioni on myös itse vaikuttanut
ratkaisevalla tavalla sen syntymiseen.

Unionin olisi tullut ymmärtää, että Ukraina oli hauras ja sisäisesti
jyrkästi kahtiajakautunut valtio. Ukrainan olisi tullut voida
ylläpitää hyviä suhteita ja harjoittaa yhteistyötä sekä Venäjän että
EU:n ja muiden länsimaiden kanssa, kuten Euroopan parlamentille vuonna
2001 laatimassani raportissa esitin.

Länsi-Ukraina on kuulunut aikaisemmin Puolaan ja Itävalta-Unkariin, ja
siellä on suuri puolalais- ja unkarilaisvähemmistö. Länsi-Ukrainan
alueella käytiin vielä 1950-luvun alussa sissisotaa neuvostoarmeijaa
vastaan. Venäläisiä siellä vihataan. Itäinen Ukraina ja Krimin
niemimaa ovat kuuluneet puolestaan Venäjään ja siellä on laajoilla
alueilla venäläisenemmistö.

Vuoden 2004 itälaajentumisen myötä unioniin tuli uusia jäsenmaita,
joiden kansat omien historiallisten kokemustensa vuoksi suhtautuvat
hyvin kielteisesti Venäjään. Etenkin Baltian maiden ja Puolan
vaikutuksesta EU:n Venäjä-politiikka alkoi jyrkentyä.

Käännekohdaksi muodostui Georgian ja Venäjän välinen sota elokuussa
2008. Kielteisimmin Venäjään suhtautuvat jäsenmaat tulkitsivat sen
osoitukseksi Venäjän aggressiivisuudesta ja laajentumishalusta, vaikka
hyökkääjä oli Georgia. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb yhtyi
tähän tulkintaan ja ehdotti sen perusteella Suomen liittymistä Natoon.

Vuoden 2008 lopulla EU:ssa hyväksyttiin Itäisen kumppanuuden ohjelma,
johon mukaan otettiin entiset neuvostotasavallat Azerbaidzhan,
Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä. Suurin itäinen kumppani
Venäjä jätettiin ulkopuolelle. Ohjelma syntyi Puolan, Baltian maiden
ja Ruotsin aloitteesta. Ulkoministeri Stubb antoi sille tukensa.

Ohjelmaa käsiteltiin Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunnassa.
Valiokunta päätti ehdotuksestani, että Venäjä olisi otettava mukaan
ainakin tarkkailijana ja että sille olisi avattava pääsy
monenkeskisiin ohjelmiin. Ministeri Stubb ei toiminut päätetyllä
tavalla.

Ukrainan kriisi syntyi, kun kumppanuusohjelmaan liittyvä
assosiaatiosopimus valmistui allekirjoitettavaksi. Siitä syntynyt
kiista repi rikki Ukrainan ja synnytti kansainvälisen kriisin.

Ensimmäiset EU:n pakotteet olivat lieviä. Niillä pyrittiin lähinnä
osoittamaan sekä jäsenmaiden kansalaisille että Venäjälle, että sen
toimintaa kriisissä ei hyväksytä. Kun itäisen Ukrainan separatistit
ampuivat ilmeisesti vahingossa alas matkustajalentokoneen, päätettiin
siirtyä kovempiin sanktioihin. Venäjä piti niitä perusteettomina ja
vastasi samalla mitalla. Lisää saattaa olla tulossa.

Suomen toiminta herättää kysymyksiä.

Miksi Suomi tulkitsi jo ensimmäisiä pakotteita niin tiukasti, että
ministeritapaamisia peruutettiin? Miksi ulkomaankauppaministeri Stubb
lykkäsi jopa hallitusten välisen talouskomission kokouksen hamaan
tulevaisuuteen?

Miksi Suomi ei estänyt siirtymistä koviin pakotteisiin? Miksi Suomi ei
päättänyt jättäytyä niiden ulkopuolelle, mihin perussopimus antaa
nimenomaisen mahdollisuuden? Miksi pääministeri Stubb aluksi vähätteli
pakotteiden vaikutusta Suomen talouteen ja työllisyyteen? Eikö hän
ymmärtänyt ottaa huomioon vastapakotteita ja niiden aiheuttamia
ongelmia?

Kuinka päätökset Suomen ulkopoliittisen johdon piirissä syntyivät?
Pakotteet ovat EU-politiikkaa, josta päättää pääministeri, mutta ne
ovat samalla keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa,
jota tasavallan presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston
kanssa.

Jos olisimme ylläpitäneet koko kriisin ajan parempia yhteyksiä Venäjän
hallitukseen, olisimme ehkä voineet vaikuttaa sen vastapakotteisiin.
Meijerituotteet olisi ehkä saatettu jättää ulkopuolelle, kuten
ensimmäiset julkisuuteen tulleet uutiset antoivat ymmärtää. Niissä oli
esillä vain hedelmien ja vihannesten tuontikielto.

Siperian ylilentojen kieltäminen olisi kohtalokas isku Finnairille ja
Finnavialle. Asiasta olisi helpompi keskustella, jos liikenneministeri
olisi tavannut kollegansa viime keväänä ja jos talouskomission kokous
olisi silloin pidetty.

Suomen tulee ottaa tiukka kanta pakotepolitiikkaan. Kaikki tietävät,
että Venäjää ei saada sillä polvilleen. Pakotteilla ja vastatoimilla
vahingoitetaan molempien taloutta ja työllisyyttä. Kielteiset
vaikutukset saattavat olla pitkäaikaisia, ja Suomi saattaa kärsiä
niistä enemmän kuin mikään muu jäsenmaa. Venäjän markkinoiden
läheisyyden piti olla yksi taloutemme harvoista peruspilareista.
Pakotepolitiikka uhkaa murentaa sen.

EU:n ja myös Yhdysvaltain geopolitiikka vaikuttivat ratkaisevalla
tavalla Ukrainan kriisin syntymiseen. Kylmän sodan porteilta on
peräännyttävä hakemalla yhdessä Ukrainan sisäisten ryhmittymien ja
Venäjän kanssa rauhanomaista ratkaisua Ukrainan kriisiin. Tämä on
mahdollista vain siten, että kaikkien osapuolten näkemykset ja edut
otetaan huomioon.

Paavo Väyrynen
 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu