Tappio ulkopolitiikalle, voitto näyttämötaiteelle

Suomi sai tänään uuden hallituksen. Onnittelut pääministeri Juha Sipilälle ja koko joukkueelle!

Hallitusohjelmassa on sekä hyvää että huonoa. Monelta osin se olisi voitu kirjoittaa toisin. Ennen muuta julkisen talouden sopeutukset olisi voitu hoitaa myös muulla tavoin.

Kun hallitusohjelma on ”strateginen” ja yleisluontoinen, salkkujen jaolla ja ministerivalinnoilla on tavanomaista suurempi merkitys. On vahinko, ettei Keskustalla ole lainkaan edustusta ulko- ja opetusministeriöissä. Henkilövalintojen merkitys korostuu sen vuoksi, että ministeriryhmä tulkitsee ohjelmaa ja ratkaisee käytännön politiikan suunnan.

Keskustan osalta on syytä jälkikäteen pohtia neuvotteluprosessia.

Puolueen sääntöjen mukaan puoluehallituksella tulisi olla eduskuntaryhmän rinnalla tasavertainen asema hallitusta muodostettaessa. Neuvotteluissa ratkaiseva vaihe oli se, jossa hallituspohja valittiin. Tästä puoluehallitus ja sen työvaliokunta olivat kokonaan sivussa.

Puoluehallitus kokoontui vasta sitten kun neuvottelutulos oli pöydällä. Nyt tasavertaisuus toteutui vain siltä osin, että puoluehallitus oli mukana kokouksessa, jossa ministerit valittiin. Tämäkin oli pelkkä muodollisuus, sillä valinnat oli valmisteltu ennakkoon eduskuntaryhmän keskuudessa.

Saatujen kokemusten perusteella on syytä pohtia, pitäisikö puolueen sääntöjä muuttaa siten, että jäsenistöä edustavien puolue-elinten vaikutusvalta hallitusta muodostettaessa turvattaisiin nykyistä paremmin.

Asetuin ehdolle eduskuntavaaleissa päästäkseni valtioneuvoston jäseneksi ja nimenomaan ulkoministeriksi. Ajattelin, että minulla olisi ollut asiantuntemukseni ja kokemukseni perusteella siinä tehtävässä paljon annettavaa. En uskonut, että ikä olisi ollut esteenä valinnalleni, sillä ulkoministerin virkaa hoitavat eri maiden hallituksissa yleensä 60-70 –vuotiaat kokeneet poliitikot.

Ajattelin myös, että Suomen keskustalaisimmasta maakunnasta Lapista haluttaisiin edustaja Keskustan ministeriryhmään. Uskoin, että silläkin olisi ollut  merkitystä, että valintani kautta Itä-Suomi olisi saanut edustajan Euroopan parlamenttiin.

Luotin mahdollisuuksiini senkin vuoksi, että Juha Sipilä korosti loppuun saakka julkisissa lausunnoissaan pätevyyden ja kokemuksen merkitystä ministereitä valittaessa. Valintakokouksessa kriteerit olivat kuitenkin aivan toiset. Kokemuksen asemesta korostui ikä: ministereiden tuli olla pääministeriä nuorempia.

Kokouksessa kävi ilmi, että Juha ei olisi ehdottanut minua ministeriksi siinäkään tapauksessa, että olisimme saaneet ulkoministerin paikan. Se olisi ollut kovan luokan poliittinen linjavalinta. Lappia olisi ilmeisesti hyvitetty sillä, että Markus Lohesta olisi tullut oikeusministeri.

Timo Soinin valinta ulkoministeriksi oli tarjolla olleista vaihtoehdoista toiseksi paras. Uskon, että hän on reaalipoliitikko, joka huolehtii ensi sijassa Suomen kansallisista eduista. Kriittinen perusasenne Euroopan yhdentymistä kohtaan on eduksi sekä Eurooppa- että ulkopolitiikassa.

Vaatimattomaan tyyliini totean, että tehty ratkaisu oli tappio Suomen ulkopolitiikalle. Samalla se oli kuitenkin voitto maamme näyttämötaiteelle. Nyt minulla on aikaa viimeistellä uuden historiallisen näytelmäni käsikirjoitus ja huolehtia siitä, että se esitetään heinäkuun lopulla Pohjanrannan kesäteatterissa.

Paavo Väyrynen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu