Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Hakemus on jätetty

Jätin eilen oikeusministeriölle hakemuksen Kansalaispuolue ry:n merkitsemiseksi puoluerekisteriin.

Hakemuksen liitteenä oli runsaat 5000 kannattajakorttia. Niiden tarkastaminen kestää useita viikkoja. Korttien keräämistä on syytä edelleen jatkaa, sillä osa niistä saatetaan hylätä.

Kansalaispuolue ry:n sääntöjä on hieman tarkistettu. Nykyisessä muodossaan ne näyttävät täyttävän ne vaatimukset, jotka oikeusministeriö asettaa puoluerekisteriin merkitsemiselle.

Kansalaispuolue ry:n hallitus koostuu 3-20 jäsenestä, jotka voivat olla joko nykyisiä ja entisiä parlamentaarikkoja tai muita puolueen jäseniä.

Kansalaispuolueella on tällä hetkellä kahdeksan asiantuntijajäsentä. Lähi aikoina asiantuntijajäseniä otetaan lisää. Jäseneksi otetaan myöhemmin parlamentaarikkoja ja myös niitä, jotka puolue nimeää ehdokkaakseen valtiollisissa vaaleissa.

Tässä vaiheessa yhdistyksen hallitukseen kuuluu kolme jäsentä. Minun ja vaimoni lisäksi siihen on valittu valtiotieteiden maisteri Sakari Linden, joka on Suomalaisuuden liiton toiminnanjohtaja. Hän on toiminut eduskunnassa Maria Lohelan ja Simon Elon avustajana.

Monet ovat suhtautuneet malttamattomasti Kansalaispuolueen toiminnan käynnistymiseen.

Kansalaispuolueen innokkaimmat kannattajat haluavat päästä vaikuttamaan sen toimintaan. Tähän tarjoutuu erinomainen mahdollisuus liittymällä puolueen tukiryhmään ja tulemalla sen kannattajajäseneksi. Lähetämme kannattajajäsenille sähköpostia ja otamme vastaan heidän evästyksiään.

Kansalaispuolueen kannattajien olisi hyvä suuntautua myös ulospäin ja osallistua sekä sosiaalisessa mediassa että julkisissa tiedotusvälineissä käytävään keskusteluun.

Kansalaispuolueelle ei ole tarkoitus ryhtyä laatimaan yksityiskohtaista ohjelmaa. Sen keskeiset tavoitteet ovat:

-köyhyyden poistaminen ja ympäristöllisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävän kehityksen edistäminen,

-Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden vahvistaminen,

-järkevän maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen ja

-koko Suomen tasapuolinen kehittäminen.

Juuri nyt on keskityttävä Suomen euroeron toteuttamiseen, kun siihen tähtäävä kansalaisaloite on eduskunnan käsiteltävänä.

Malttamattomia ovat olleet myös kilpailevien puolueiden agentit. Monet ovat iloinneet miepidemittauksista, joiden mukaan Kansalaispuolueen kannatus on mitättömän pientä.

Mielipidetutkimuksiin on syytä suhtautua rauhallisesti. Puoluetta ei ole vielä edes olemassa. Suuri osa vastaajista ei ole kertonut puoluekantaansa. Yllättävän moni ilmoittaa kuitenkin jo tässä vaiheessa voivansa kannattaa Kansalaispuoluetta.

Kansalaispuolueen tavoitteilla on hyvin laaja kannatus kansan keskuudessa. Puolue nojautuu kestäviin henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Se toteuttaa tervettä talouspolitiikkaa ja pyrkii rakentamaan tasa-arvoista ja hajautettua ihmisyyden yhteiskuntaa.

Voimme suhtautua luottavaisesti siihen, että Kansalaispuolue menestyy.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Muuta nyt kiireesti sääntöjä, kun puolueessasi on vain neljä jäsentä.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Onko jo tutkittu, kuinka moni noista 5000 ihmisestä on entisiä persuja? Kun nyt perussuomalaiset luhistuu, näyttä siltä, että tämä samaan aikaan syntyvä uusi puolue on persut uudessa kuosissa.

Jouni Nyberg

Onko puolueessa otettu huomioon Suomenruotsalaiset, vai onko puolue uusinta PS:stä? Tuli nyt vaan mieleen kysyä ;-)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Timo Soinin tiellä ryömien ja kontaten valtaan. Veikko Vennamon sanoin politiikan koirakoulussa.

Käyttäjän KariArvola kuva
Kari Arvola

On Väyrysen ja hänen tukijoittensa aliarvioimista, jos kuvitellaan, ettei Perussuomalaisten Soinin tai SMP:n Vennamoitten kokemuksesta voisi ottaa oppia.

Kyse ei voi olla vain uuden puolueen perustamisesta. Suomi tarvitsee perusteellista uudistumista ja politiikkaan todellisia vaihtoehtoja.

Brysselin ja Frankfurtin talutusnuorassa tämän maan edessä on Kreikan kohtalo. Siksi eroaminen eurosta raha-ja finanssipolitiikan saamiseksi maan hallituksen hallintaan on päivänpolttava haaste.

Ulkomaisten sotavoimien häärääminen Suomen maaperällä osoittaa, että maan itsemääräämisoikeus ja turvallisuus ovat vakavasti uhattuna. Politiikan on muututtava. Siihen tarvitaan uusi poliittinen voima.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Uuden ajatuksen pelko saa usein aikaan kiimaisen reaktion. NL:n loppuvaiheissa tiedetään puoluepomojen alkaneen kahmia omaisuuksia itselleen. Raha loi silloinkin turvallisuutta.

Meillä Peter Fazer perusti 1997 Perheyrittäjät. Sen platonilainen johtaja yrittää pitää ohjat näpeissään Mäntyniemessä parin vuoden kuluttua

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö Vastaus kommenttiin #25

HS ihastelee tänään Timo Soinin keksimää "fillarikommunismia", vaikka hän pikemmin juoksee johtokuntatason kommunistien asiamiehenä. Omaperäinen suomalainen keksintö joka ei ole vieras myöskään Åbon tohtoreille.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Paavo sai aika hyvin ääniä pressanvaaleissa, kyllä hänellä kannattajia on.
Jos keskusta olisi voinut laittaa jonkun muun ehdokkaaksi se olisi tehty ilman muuta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Jos on valittava Viskin ja Väyrysen välillä, valitsen Viskin...

Käyttäjän MauriSalomaa kuva
Mauri Salomaa

vaikka tuohon loppuun tulen laittamaan lainauksen kirjoituksesta, koska se on mielestäni todella hienosti sanottu,niin en tälle Paavo 1. Suuren hankkeelle kovin suurta menestystä toivo!

Puoluetta ei ole vielä edes olemassa. Suuri osa vastaajista ei ole kertonut puoluekantaansa. Yllättävän moni ilmoittaa kuitenkin jo tässä vaiheessa voivansa kannattaa Kansalaispuoluetta.

Kansalaispuolueen tavoitteilla on hyvin laaja kannatus kansan keskuudessa. Puolue nojautuu kestäviin henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Se toteuttaa tervettä talouspolitiikkaa ja pyrkii rakentamaan tasa-arvoista ja hajautettua ihmisyyden yhteiskuntaa.

Voimme suhtautua luottavaisesti siihen, että Kansalaispuolue menestyy.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Hyväksyykö Keskustapuolue useamman puolueen puoluekirjan pitämisen yhtäaikaa vai täytyykö teidän luopua Keskustapuolueen jäsenyydestä kun Kansalaispuolue merkitään puoluerekisteriin?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olisi kyllä surkuhupaisa tilanne, jos Keskusta joutuisi erottamaan jäsenyydestään oman kunniapuheenjohtajansa?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Eihän se olisi surkuhupaisaa vaan osoitus siitä, että jäsendemokratia toimii ja säännöt ovat käytännössäkin samat kaikille...

Minusta Väyrynen on lähtenyt sille linjalle, että koska Keskusta ei huomioi hänen näkemyksiään riittävästi ja toimii toisin kuin hän haluaisi, niin se ei ole enää hänen puolueensa. Looginen johtopäätös siitä olisi minusta se, että Väyrynen lähtee.

Jos hän pitäisi puoluetta peruslähtökohdiltaan kuitenkin oikeana, hän toimisi silloin sen sisällä ja hyväksyisi sen, että aina ei voi voittaa. Kaikki kunnia Sipilälle, että hän pystyi kylmän rauhallisesti jättämään Väyrysen hallituksen ulkopuolelle. Jos Väyrynen olisi ministeri, nykyinen politiikka kelpaisi, ehkä hieman silloin tällöin aisan yli potkien, eikä tätä episodia olisi tullut.

Toisinajattelijoita ja erimielisiä tarvitaan. Joskus vain ristiriidat ovat sovittamattomia. Sillekään ei voi mitään.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #13

Väyrynrn nosti keskustankannatuksen suosta presidentinvaaleissa ja silloin kepulaiset huusivat Hoosiannaa, mutta nyt huudetaankin "Ristiinnaulitse".

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #35

Vaikea sanoa, nostiko Väyrynen Keskustan vai Keskusta Väyrysen. Hyöty oli kuitenkin molemminpuolinen. Nähdäkseni osa Väyrysen menestystä oli siinä, että sen jälkeen, kun hänet oli valittu ehdokkaaksi, (lähes) kaikki olivat hänen takanaan. Edellisen päivän erimielisyyksistä huolimatta hän oli heti valinnan jälkeen 'Meidän ehdokkaamme'. Vaikka presidentinvaalissa puoluerajat ovat aika löysät. Solidaarisuus on myös voimavara.

Viimeisten tapahtumien jälkeen samaa olisi enää vaikea toteuttaa. Ei minusta tämä ole mikään 'Ristiinnaulitse' vaan nimenomaan vaatimus siitä, että joskus on myös tehtävä valinta.

Sillä ei ole sinänsä merkitystä mutta minä en esimerkiksi pitänyt siitä, että hän lähti sekä EU- että eduskuntavaaliehdokkaaksi. Hänen kokemuksellaan hän olisi hyvin voinut jättää EU-vaalit väliin ja keskittyä eduskuntavaaliin. Tai sitten tultuaan valituksi EU-vaalissa, pysynyt siellä. Varamiehensä Mikko Kärnä on paljn suoraselkäisempi. Hän erosi Enontekiön kunnanjohtajan virasta eikä pitänyt itsellään suojatyöpaikkaa sitä odotellessa, milloin Väyrynen tulee takaisin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #37

Puolue asetti hänet ehdokkaakseen molempiin vaaleihin, eihän muuten olisi mukaantullut.

Äänet kyllä kelpasivat molemmissa vaaleissa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #38

Tuo oli vain minun mielipiteeni. Eikä toisaalta ketään pakolla ehdokkaaksi aseteta. Eihän Halla-ahoakaan tuotu väkisin Helsinkiin ehdokkaaksi.

Vaikea sanoa, miten Väyrysen äänet olisivat EU-vaaleissa kohdentuneet. Eduskuntavaalissa suurin osa olisi tullut muille Keskustan ehdokkaille, joten paikkamäärän osalta sillä ei Lapissa olisi ollut mitään merkitystä. Keskustan sisäisiä valintoja se olisi viimeisen paikan osalta voinut muuttaa, joten sikäli oli hyvä, että nyt Mikko Kärnä pääsi varasijalta eduskuntaan.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Minä erottaisiin sillä sekunnilla oman pesän likaajan. Sama tilanne jos olisin firmassa A töissä, mutta toimisin kilpailevan firman myyntimiehenä.

Tarkoitettu kohtaan 10

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #14

Pikemminkin, että olisin firmassa A töissä ja julistaisin julkisesti, miten huonoa laatua se tekee. Olen myös päättänyt perustaa oman yrityksen mutta nostan palkkaa nykyisestä firmasta siihen saakka, kunnes selviää, lähteekö oma yritys menestymään. Töitä teen kuitenkin vain tulevalle yritykselleni.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #14

Väyrynenkin on paikalliyhdistyksenjäsen, joten yhdistys johon Väyrynen kuuluu tuli erottaa puolueesta, jotta puolue pääsisi eroon Väyrysestään.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #27

Tuo on ilmeisestikin se hinta, mikä vain on hyväksyttävä vapaaehtoisuuteen perustuvan organisaation tapauksessa. On hyvin vaarallista lähteä ylhäältä määräämään paikallista toimintaa. Paikallistasolla taas Väyrynen on varmaan monen kaveri, joten ei häntä haluta erottaa, edes vaikka oltaisiin vähän eri mieltä. Eikä koko paikallisyhdistystä kannata erottaa, vaikka yksi sen jäsen sooloilee.

Sipilähän 'otti' Väyrysen mukisematta sekä EU- että eduskuntavaaliehdokkaaksi. Ei hänellä varmaan edes ollut vaihtoehtoa. Sen sijaan ministerin tie katkesi heti kättelyssä, vaikka täälläkin aika moni arveli, että Sipilän mukana saadaan kaikki vanha painolasti. Näin jälkeen päin ajatellen on selvää, että Sipilä haki joukkupelaajia ja Väyrynen on sitä mitä vähimmässä määrin.

Joten todennäköisesti Väyrynen roikkuu Keskustassa hamaan maailman tappiin saakka. Ellei sitten tilanne käänny Väyrysen kannalta epäedulliseksi. Sekin mahdollisuus on, että tuplajäsenyys koituu uskottavuuden rasitteeksi. Onhan jalasmökkijupakkakin uskottavuuden rasite edelleen. Ei niinkään itse raha vaan se kuvio ja ne selitykset...

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Minusta se on surkuhupaisaa, että ei eroteta sellaista, joka selkeästi rikkoo sääntöjä.

Erottaminen olisi osoitus siitä että puolueessa on säännöt joita noudatetaan, eikä edes kunniapuheenjohtaja saa erivapauksia.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Pekka Lukkala: naulan kantaan! Jos Keskusta erottaa oman kunniapuheenjohtajansa, se olisi kyllä noloa, surkuhupaisaa ja vaikka mitä.. ja se jos mikä sataisi kannatuksena vahvasti Väyrysen laariin, varmasti! Ymmärtäisin, että Kansalaispuolueessa sen toimintamalli on rakennettu siten, että puolue voi käytännössä toimia ikään kuin nykyisten puolueiden kattopuolueena, ja kuuluminen sekä Keskustapuolueeseen että Kansalaispuolueeseen on siksi mahdollista.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #20

Siihen kattopuolue asemaan muillakin puoleilla on varmasti sanansa sanottavana?

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen Vastaus kommenttiin #21

Puhutaan britannian mallista, en ole siihen seikkaperäisemmin vielä perehtynyt.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Keskustan, kuten luullakseeni useimpien muidenkin puolueiden, säännöt kieltävät kaksoisjäsenyydet. Keskustaan kuitenkin liitytään paikallisyhdistyksen kautta, joten erottaminen olisi sen tehtävä, mutta sitä se ei tee. Eikä Keskustan johdolla ole sisua erottaa paikallisyhdistystä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Siinäpä se, ja sen varaan Väyrynen juuri laskee.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Tyypillisesti raja kulkee niin, että eduskuntapuolueiksi päässeet puolueet kieltävät kaksoisjäsenyydet kun taas eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät. Jälkimmäiset toivovat saavansa edes ajoittain eduskuntapuolueiden edustajia omaa toimintaansa virkistämään, esimerkiksi viime vaalikaudella Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä erotettu Jyrki Yrttiaho oli ollut puhujana Suomen kommunistisen puolueen puoluekokouksessa.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Väyrynen olisi voinut samalla ilmoittaa repineensä Keskustapuolueen jäsenkortin eli eronsa puolueesta. Siitä olisin antanut hänelle 10 pistettä ja papukaijamerkin rintamukseen.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Hahha vähän sama kuin pokeri pelissä heittäisi ässäparin suoraan pakkaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrynen on Keskustan korttipakassa ristikuningas.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000111339...

Eli eihän heittäis pois muuta kuin kunkkuhain?

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen Vastaus kommenttiin #36

Jokerina Väyrysen kuuluisi kepukorttipakassa olla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #40

Aikaisemmin kyllä, mutta tuskin enää?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #40
Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Eikös niitä kepunjäsenkortteja tullutkin sellaisillekin jotka eivät haudattuina voineet repiä eikä palauttaa ?

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Meinasin jakkaa, mutta muistin asian, jota olen monta kertaa yrittäny kysyä, mitä mieltä oot Fennovoima-Rosatom -hankkeesta. Jos vastustat sitä, niin mie liityn ihan mihin vaan kannatusleihriin, koska sulla muuten on niin järkheenkäyvät jutut.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Mo silti liityin tukiryhmään, ei sido eikä maksa ja Väyrynen kuitenki on monessa asiassa minusta niin oikeilla jäljilä:

http://kansalaispuolue.fi/liity-tukiryhmään

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Hyvä Paavo, on jo aika erota Eu/eurotyranniasta, menestystä puolueellesi, tai oikeammin puolueellemme, olen nimittäin kannattajajäsen.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Niinpä kannattajajäsen, sinusta ei pidä tulla kuin europarlamentikko tai kansanedustaja ja voit päästä oikeaksi jäseneksi!

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Mitä muiden puolueiden jäsenet ovat todellisuudessa kuin kannattajajäseniä. Ero on hiuksenhieno kansalaispuolueeseen nähden tai sitä ei laisinkaan ole.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kaipaisi tarkennusta:

"Puolue nojautuu kestäviin henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset