Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

”Kekkosen kisälli” elävissä kuvissa

Pohjanrannan kesäteatterin uutuusnäytelmä ”Urho ja hänen kisällinsä” oli yleisömenetys. Katsomo täyttyi ääriään myöten jokaiseen kahdeksaan esitykseemme. Tulijoita olisi ollut paljon enemmän, mutta tänä syksynä emme kyenneet esityskertoja lisäämään. Tarkoitus on, että Kekkonen kisälleineen esiintyy Pohjarannassa taas ensi kesänä.

Ensi kesää odotellessa aion esitellä näytelmää ”elävin kuvin” videotallenteen avulla.

Alkusyksystä lähtien järjestän Euroopan parlamentin jäsenenä jälleen runsaasti puhetilaisuuksia. Niiden yhteydessä aion kertoa näytelmästä ja esitellä sitä myös videolla.

Syksyn mittaan isännöin Pohjanrannassa koko viikonlopun mittaisia ”Kekkosen kisälli” -tapahtumia. Niiden yhteydessä esitämme videotallenteena koko näytelmän. Esittelen sen ja vastaan sitä koskeviin kysymyksiin.

Viikonloppujen ohjelmaan sisältyy myös musiikkia ja lausuntaa, jota itsekin esitän. Lisäksi tarjolla on allasjumppaa uudessa kylpylässämme, tanssia elävän musiikin tahdissa ja muuta liikuntaa. Esittelemme viinitilamme ja järjestämme viinien maistajaiset. Hartaushetken järjestämme omassa paanukirkossamme.

”Urho ja hänen kisällinsä” liittyy historiaan, mutta myös Suomen ja koko Euroopan ajankohtaisiin ongelmiin ja tulevaisuuteen.

Kylmän sodan kaudella Urho Kekkonen joutui taistelemaan Suomen pysyttämiseksi Snellmanin, Mannerheimin ja Paasikiven linjalla, jolta oikeistovoimat Väinö Tannerin, Väinö Leskisen ja Veikko Vennamon johdolla yrittivät maamme suistaa.

Meille olisi käynyt surkeasti, jos he olisivat onnistuneet – jos olisimme luopuneet Paasikiven linjasta ja lähteneet seikkailupolitiikan tielle. Sotien jälkeen länsimaat olivat jättäneet Suomen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Kun Neuvostoliitto kukisti verisesti Unkarin kansannousun vuonna 1956 ja kun se miehitti Tshekkoslovakian vuonna 1968, länsimaat eivät antaneet minkäänlaista tukea. Yllyttivät seikkailupolitiikkaan, mutta jättivät aivan yksin.

Urho Kekkosen johdolla Suomi kykeni vahvistamaan itsenäisyyttään ja luomaan itselleen arvostetun puolueettomuusaseman ja -politiikan.

Kylmän sodan kauden päätyttyä Suomen linja muuttui.

Meille oli vihdoinkin tarjolla aito itsenäisyys ja puolueettomuus osana Euroopan talousaluetta ja Pohjolan yhteisöä. Suomi vietiin kuitenkin nimenomaan turvallisuuspoliittisin perustein Euroopan unioniin. Lopulta Suomi luopui myös omasta rahastaan ja taloudellisesta itsenäisyydestään. Tämän politiikan johdossa olivat ne poliitikot ja poliittiset voimat, joiden ulkopoliittiseen harkintakykyyn Urho Kekkonen ei luottanut.

Nyt Euroopassa on meneillään murrosvaihe, jonka yhteydessä Suomelle saattaa avautua mahdollisuus palauttaa ainakin osa menetetystä itsenäisyydestään.

Tästä aion syksyn ”Eurooppalainen Suomi” -puhetilaisuuksissani ja Pohjanrannan ”Kekkosen kisälli” -tapahtumissa puhua. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi esillä ovat erityisesti euroalueen ongelmat, maahanmuutto ja Britannian EU-ero.

Puhetilaisuuksista löytyy tietoa kotisivultani (http://www.paavovayrynen.fi/) ja viikonlopputapahtumista Pohjanrannan kotisivulta (http://www.pohjanranta.com/fi).

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Seppo Hildén

Tää Paten blogi tais mennä nyt kyllä buffauskategoriaan.

Nyt oli vedetty jo Kekkonenkin mainostamaan Pohjanrannan tarjontaa.

Heh.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Ainakin on hyödyllistä touhua.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

"Kylmän sodan kaudella Urho Kekkonen joutui taistelemaan Suomen pysyttämiseksi Snellmanin, Mannerheimin ja Paasikiven linjalla, jolta oikeistovoimat Väinö Tannerin, Väinö Leskisen ja Veikko Vennamon johdolla yrittivät maamme suistaa."

Väinö Leskinen kommentoi Neuvostoliiton puuttumista K.-A. Fagerholmin III hallituksen kokoonpanoon 1958: "Valtiosääntö on saanut uuden sisällön, ei riitä, että hallituksella on tukenaan eduskunnan enemmistö, pitää olla myös duuman luottamus." (Jukka Tarkka: Max Jakobsson, Kylmän sodan diplomaatti, s. 132)

Poliitikon asemoituminen oikeisto-vasemmistoakselille on luonnollisesti kiinni havainnoijan omasta horisontista. Väinö Tanner oli sosialidemokraattisen puolueen johtaja ja voimahahmo. Sosialidemokraatit voidaan luokitella vasemmistopuolueeksi mutta näin ei ole pakko olla, kyse ei ole absoluuttisesta totuudesta kuten Paavo Väyrynen yllä olevassa sitaatissa osoittaa. Stalinin, Kuusisen ja Väyrysen katsannossa Väinö Tanner oli pahimman lajin luokkapetturi ja ansaitsi epähenkilön statuksen. Tanner petti kommunistien suuren asian kolmesti ja neljättä kertaa ei Neuvostoliitto halunnut hänelle antaa. Yöpakkashallitukseen 1958 nimitetyt sosialidemokraatit olivat Tannerin kannattajia ja Leskisläisiä. Tuota hallitusta ei Neuvostoliitto hyväksynyt. Josif Stalinilla, Otto-Ville Kuusisella ja sittemmin Kekkosella oli kana kynimättä Tannerin kanssa. Tanner toki tuomittiin sotasyyllisenä vankilaan mutta jätettiin henkiin. Ruotsissa on tapana asemoida sosialidemokraatteja kysymällä: "Är han mer socialist eller demokrat?" Tanner oli "Mer demokrat."

Tanner teki periaatteellisen valintansa vuonna 1918, hän ei lähtenyt mukaan aseelliseen kapinaan(1). Vuonna 1939 hän ei halunnut lähteä sille tielle jonka Viro valitsi ja seurauksena oli Talvisota ja sen seurauksena Jatkosota (2). Sodan jälkeen Tanner mobilisoi sosiaalidemokraatit estämään kommunistien vallankaappauksen (3). Näillä "meriiteillä" Neuvostoliitto ei hyväksynyt Tannerilaisia Suomen tasavallan hallitukseen vuonna 1958.

Keskustapuolueessa on ollut Paavo Väyrysen lisäksi muitakin tinkimättömiä Kekkosen miehiä. Eino Uusitalo oli Kekkosen luottomies, joka täydellisesti luotti itänaapurin hyviin aikeisiin. Jukka Seppinen kävi haastattelemassa eläköitynyttä Eino Uusitaloa 1990-luvulla: " Kävin kerran 1990-luvulla tapaamassa Keskustapuolueen Eino Uusitaloa hänen kotonaan. Hän oli puolisoineen erittäin vieraanvarainen isäntäpari. Heidän komea talonsa Lehtimäellä on edustava. Mutta Eino Uusitalolla ei koskaan ollut muistinsa mukaan mitään hankaluuksia neuvostoliittolaisten kanssa. Hän ei tuntenut Ahti Karjalaisen poliitista elämää tai oliko Ahti Karjalaisella KGB-suhteita. Hän ei tunnustanut tietävänsä koko KGB:stä mitään." Jukka Seppinen: Suomettumisen Syövereissä, s. 421. Eino Uusitalo oli vilpitön henkilö, hän halusi uskoa ja uskoi itänaapurin hyviin aikeisiin. Paavo Väyrynen, joka tunnetaan vilpittömyydestään on veistetty samasta puusta. Usko kantaa pitkälle.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Tohtori Erkki Tuomiojaa on vissiin pyydetty keräämään puolueen kannatuskortteja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset