*

Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Milloinkahan Sailas ja Virtanen ryhtyvät kannattamaan Suomen euroeroa?

Valtiovarainministeriön entinen voimakaksikko on puhunut.

Valtiosihteerin virasta eläkkeelle jäänyt Raimo Sailas kirjoitti Helsingin Sanomissa 18.10. julkaistussa kolumnissaan Suomea 1970-luvulta lähtien koetelleesta kolmesta talouskriisistä. Hän totesi, että nyt elettävä on niistä pahin. Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön tehtävästä äskettäin eläkkeelle jäänyt Erkki Virtanen puolestaan totesi Ylen kolumnissaan 13.10., että meneillään oleva valtion velkaantuminen on varastamista seuraavilta sukupolvilta.

Erkki Virtasen laskelmat ovat hätkähdyttäviä. Hän totesi, että Suomen kansantalouden tila on bruttokansantuotteella mitattuna sama kuin vuonna 2006. Silloin valtion budjetin menot olivat 40 miljardia, eikä velaksi eletty. Ensi vuonna menot ovat 55 miljardia euroa, ja valtio ottaa menojensa rahoittamiseksi lisävelkaa viisi ja puoli miljardia, mikä on miljardin verran enemmän kuin viime vuonna.

Raimo Sailas puolestaan kirjoittaa kolmesta kriisistä, jotka minäkin olen kansanedustajana ja ministerinä kokenut. Hän väittää, ettei näitä kriisejä ollut mahdollista ennakoida eikä voida seuraavaakaan. Sailas varoittaa siitä, että seuraavaa kriisiä ajatellen taloutemme on todella kehnossa kunnossa.

Yhdyn lähes kaikkeen siihen, mitä valtiovarainministeriön entiset voimamiehet kolumneissaan esittävät. Sitä Sailaksen väitettä en kuitenkaan niele, että kriisit eivät olisi olleet ennakoitavissa.

1970-luvun lama liittyi ensimmäiseen öljykriisiin. Se oli ennakoitavissa ainakin meille, jotka olimme lukeneet Rooman klubin raportin ”Kasvun rajat”. Ajankohta ei toki ollut ennustettavissa.

1990-luvun alun lama oli suoraa seurausta ”vahvan markan” talouspolitiikasta. Talouspolitiikan suunnasta käytiin taistelua vuoden 1987 eduskuntavaalien yhteydessä. Mauno Koiviston kätilöimä sinipunahallitus perustettiin nimenomaan vahvan markan talouspolitiikkaa toteuttamaan. Minun johtamani Keskusta sitä vastusti.

Sailas panee kriisin syyksi pankkien luotonannon räjähtämisen, mikä johti valtavaan kuplaan kiinteistö- ja asuntomarkkinoilla. Toinen syy oli ”vetelä” palkkapolitiikka. Sailaksen mielestä silloinen Holkerin-Sorsan hallitus laiminlöi oman tonttinsa hoitamisen finanssipolitiikalla, kun Suomen Pankki liberalisoi raha- ja pääomamarkkinoita 1980-luvulla.

Kriisin juurisyy oli kuitenkin vahvan markan politiikka. Se yhdistettynä raha- ja pääomamarkkinoiden vapauttamiseen johti talouden pahaan ylikuumentumiseen.

Yritykset saivat ensimmäisinä oikeuden ottaa ulkomaista luottoa. Kun markan yliarvostusta puolustettiin korkeilla koroilla, yritykset korvasivat nopeaan tahtiin kotimaiset luotot ulkomaisilla. Pankit tulivat pullolleen rahaa ja alkoivat tyrkyttää sitä sekä yrityksille että kotitalouksille. Tämä tilanne ei ollut mitenkään finanssipolitiikalla hallittavissa.

Vahvan markan politiikkaa jatkettiin vuoden 1992 loppupuolelle saakka, jolloin markan yliarvostus hallitsemattomalla tavalla purkautui. Vahvan markan politiikka johti pankkikriisiin, laajamittaisiin konkursseihin, suurtyöttömyyteen, valtion nopeaan velkaantumiseen ja koviin julkisen talouden leikkauksiin.

Tästä ei mitään opittu, vaan Suomi vietiin Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla jopa perustuslakia rikkoen ilman kansanäänestystä ja vain tiedonantomenettelyä käyttäen yhtenäisvaluutta euroon.

Suomi on kärsinyt kuulumisestaan euroalueeseen enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Tämän osoittaa erityisen selvästi vertailu Ruotsiin. Sen kansantalous on kasvanut vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen jo runsaalla kymmenellä prosentilla, kun Suomen kansantalous on vastaavana aikana supistunut noin viidellä prosentilla.

Suomi on kärsinyt euron jyrkistä kurssivaihteluista dollariin nähden. Kun euroon oli siirrytty, se devalvoitui noin kolmanneksella 1.2 dollarista 0.8:aan. Tämä oli liian alhainen kurssitaso Suomen taloutta ajatellen, joka ylikuumentui. Osake-, kiinteistö- ja asuntomarkkinoille syntyi samankaltainen kupla kuin vahvan markan politiikan kaudella. Kustannukset kohosivat. Kaiken kruunasi vuoden 2007 ”vetelä” palkkaratkaisu, jonka Sailaskin kolumnissaan mainitsee.

Alkuvuosina voimakkaasti devalvoituneen euron dollarikurssi nousi kaksinkertaiseksi 1.6 dollariin. Toteutui siis sadan prosentin revalvaatio. Ja tämä tapahtui juuri ennen vuoden 2008 finanssikriisiä ja kansainvälistä lamaa.

On totta, ettei vuoden 2008 finanssikriisiä voitu ennakoida, mutta se tiedettiin, että jäsenyys yhtenäisvaluutassa saattaisi olla kohtalokasta Suomen kaltaiselle maalle. Puhuttiin epäsymmetrisistä shokeista. Keskusta vastusti euroalueeseen liittymistä nimenomaan taloudellisista syistä. Minä vastustin sitä senkin vuoksi, että jäsenyys veisi meidät ylikansalliseen ja yhteisvastuulliseen liittovaltioon.

Ne, jotka ajoivat Suomen euroalueeseen, ovat väittäneet, ettei ero Ruotsiin nähden johdu eurosta. Kyllä se siitä pääosin johtuu. Jos Suomella olisi ollut Ruotsin tapaan kelluva valuutta, se olisi heikentynyt sekä kansainvälisen laman että muiden epäsymmetristen shokkien vuoksi. Tämä olisi turvannut kilpailukykymme. Olisimme päässeet samankaltaiselle kasvu-uralle kuin Ruotsi.

Milloinkahan Sailas ja Virtanen ryhtyvät kannattamaan Suomen eroamista euroalueesta? Vain se näyttää pelastavan Suomen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Olen itse asiasta - kenties- samaa mieltä kirjoittajan kanssa , mutta ´pieni piru´ sisälläni parkaisi tämän lauseen luettuani:

"Yhdyn lähes kaikkeen siihen, mitä valtiovarainministeriön entiset voimamiehet kolumneissaan esittävät. Sitä Sailaksen väitettä en kuitenkaan niele, että kriisit eivät olisi olleet ennakoitavissa."

Paavo Väyrynen vuonna 1988 :

"Väitöskirjassaan Väyrynen muun muassa esitti, että Neuvostoliitto ei hajoa ja että Euroopan kahtiajako on pysyvä. Vastoin Väyrysen arviota Neuvostoliiton hajoaminen ja Euroopan yhdentyminen alkoivat kuitenkin 1989 nopeassa tahdissa."

" Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen on tosi vaikeaa..." on joku laittamattomasti todennut ..oliko se Ahti K.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Hieman ihmetyttää Sailaksen näkemys 1990-luvun hankaluuksien syistä. Kyllähän perimmäinen syy oli vahvan markan politiikka ja toisaalta yhtäkkinen rahamarkkinoiden vapauttaminen. Velkaantuminen ulkomaille yhdessä markan devalvoitumisen kanssa johti siihen, mitä kirjoittaja edellä kuvasi. Ongelmia lisäsi vielä Neuvostoliiton kaupan hiipuminen.

Sailaksen johtopäätökset viittaavat siihen, että hän haluaa väistää todelliset syyt ja seuraukset. Ei ole lajissaan ainoa. Hänellekin taitaa olla liian suuri kynnys myöntää, että Koivisto ja hallitus tyri Suomen euroon liittämistä edeltäneet toimet. Tälle ei nyt enää voi mitään. Parempi olisi kuitenkin todeta asiat oikein.

Ajatus asiantilan korjaamisesta näyttää olevan monelle vaikea. Mieluummin tyydytään palkkojen alennuksiin, työttömyyden lisääntymiseen ja valtion menojen leikkauksiin keinoina yrittää selviytyä. Se on kivinen ja pitkä tie. Se johtaa vain alenevaan kierteeseen. Liekö sille edes loppua vaikka nyt kovin toista yritetään väittää.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Rahamarkkinoiden vapauttaminen ei ollut yhtäkkistä, vaan tehtiin vaiheittain niin, että 1980-luvulla valuuttalainat sallittiin vain yrityksille ja vasta 1990-luvun puolella yksityishenkilöille. Olennaista oli se, ettei rahamarkkinoiden kokonaan vapauttamatta jättäminen ollut enää realistinen vaihtoehto, koska se olisi haitannut kaupankäyntiä länsimaiden kanssa. Siinähän vaadittiin jonkinlaisia vastavuoroisuusperiaatteita.

Osa ongelmaa oli mielestäni se, että 1980-luvulla yrityksiä perustivat useat sellaiset henkilöt, joilla ei ollut riittävää pätevyyttä yritystoiminnan hoitoon. Saattoi esimerkiksi olla, ettei yrityksen toiminnassa ollut mukana ketään, jolla olisi ollut tietämystä esimerkiksi laskentatoimesta ja kirjanpitolainsäädännöstä. Monet ajautuivat ongelmiin myös liian uskaliaiden yritystoiminnan laajennusten vuoksi.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Muistan oikein hyvin tuon ajan. Täysin sekapäistä toimintaa rahan suhteen noina vuosina.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Itsepetoksen tiellä jatketaan vahvasti euron suhteen. Arvelen, että lähes puolet suomalaisista tietää talousahdinkomme syyn olevan eurossa. Poliittisesti tämä paine ei ole purkautunut. Koska tuhon tiellä jatketaan vakaasti, niin paine kasvaa koko ajan suuremmaksi. En pysty ennustamaan, milloin se purkautuu poliittisella näyttämöllä, mutta kyllä se on tulossa.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Ruotsi on kelluvan kruunukurssinsa ansiosta selvinnyt Suomea paremmin
talouden maaottelussa. Tosi selvästi se koettiin 2008 finanssikriisin aikana.
Heikoimmillaan 1 euro oli 11 kruunua. Tuolloin mm.StoraEnso siirsi tuotantoa Suomesta Ruotsiin.Tuotantoyksiköiden lopettamisineen ja irtisanomisineen. Ruotsin sahateollisuus sai myös ainakin 20 %:n verran kilpailuetua.
Myös tänä vuonna Ruotsin kruunulla on ollut heikkenevä kurssikehitys euroon nähden. Ehkä kiky-sopimuksen verran. Sillä on välitön vaikutus eikä vasta vuoden päästä.Etteikö muka eurolla ole ollut negatiivista vaikutusta Suomen talouden alamäkeen?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Etteikö muka eurolla ole ollut negatiivista vaikutusta Suomen talouden alamäkeen?"

Tottakai on, sitä ei vain haluta myöntää. Olen monasti yrittänyt kysellä lääkkeitä talouteen yhteisvaluutan olosuhteissa, vastaukset ovat järjestään olleet hiljaisuus tai täysin mahdottomia ehdotuksia jotka käytännössä vain pitkittäisivät lamaa. Eipä taida eurouskovaiset rynnätä joukolla puolustamaan yhteivaluutan etuja.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Se, että eurosta erominen ei juuri kiinnosta, johtunee siitä yksinkertaisesta syystä, että työttömiä on vasta puoli miljoonaa. Parilla miljoonalla on töitä. Sosiaalitukien leikkaukset koskevat nekin melko pientä joukkoa. Kiky-alennukset unohtuvat pian, koska ne eivät horjuta palkansaajien taloutta mainittavasti.

Kokonaisuutena kansalaisilla menee kohtuullisesti. Joidenkin elämä huononee, mutta useimpien ei. Sellaiset vakavat asiat, kuten tuotannon supistuminen, viennin heikkous, valtion velkaantuminen ja monet muut kansantalouden ongelmat eivät tällä hetkellä tunnu enemmistön arjessa. Poliittinen eliitti elää tässä samassa unessa: nyt menee aika hyvin. Miksi pitäisi häiritä ruususen unta?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Vastaamme, että RaimoErkit ryhtyvät mihin tahansa kunhan heitä pyydetään, kuten Paavotkin. On väärin luulla, että he koskaan mihinkään pyrkisivät. Vanhas-Mattikin sanoi Lipposta mukaillen Väyrys-Paavon synttäreillä että hän keskustelee vaikka Kiinan keisarin kanssa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Enää ei tarvitse kysyä milloin Björn Wahlroos ja Claes Andersson ryhtyvät puhumaan Suomen tulevaisuudesta?

Wahlroosin mukaan nopeat syövät hitaat digitalisaatiossakin. Andersson haluaisi palata kulttuurissa Kalmarin Unionin aikaan, siis muinaiskandinaaviseen mytologiaan.

Minusta digitalisaatiosta ei ainakaan pitäisi puhua horisevien herrojen metkuina. Pikemmin digitalisaatio pitäisi käsittää oman elämän hallintaa helpottavana mahdollisuutena; jokainen voi paremmin kokea olevansa oman itsensä "isäntä", itsellinen toimija.

Hyvä olisi jos sellainen sana löytyisi kansan perinteisestä sanastosta joka ainakin vähentäisi turpeeseensitomisen tunnetta. Ennakoimatonta tulevaisuutta; keveyttä historian taakan ja verenpainon sijaan. Olemisen keveyttä tutuissa raiteissa junnaamisen sijaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset