Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Voittoja ja tappioita

Viime hetkellä perustettu ”Terve Helsinki” -liike kokosi kuntavaaleissa pari tuhatta kannattajaa ja sai edustajansa valtuustoon. Kansalaispuolueen jäsenet ja kannattajat menestyivät hyvin myös muissa kaupungeissa ja kunnissa.

Suomen Keskusta ei näytä vieläkään kykenevän arvaamaan omaa tilaansa.

Keskusta menetti kannatustaan jopa viime kuntavaalien heikkoon tulokseen verrattuna. Tuolloin Keskusta oli vasta toipumassa kaikkien aikojen suurimmasta vaalitappiostaan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Helsingissä puolue olisi menettänyt yhden kolmesta valtuutetustaan, vaikka ”Terve Helsinki” -liike ei olisi ollut mukana. Vaalien jälkeen Helsingin keskustalaiset vaativat lisää voimavaroja kaupunkityöhön, vaikka rahaa paloi nytkin aika lailla.

Ei vika ole voimavaroissa ja niiden jakamisessa. Poliittinen linja on ollut väärä.  Kysymys on ennen muuta aluepolitiikasta.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleihin käytäessä yritin saada Keskustan esittämään oman vaihtoehtonsa sinipunavoimien ja cityvihreiden keskittävälle metropolipolitiikalle. Puheenjohtaja Mari Kiviniemi tämän kuitenkin torppasi sen vuoksi, että jotkut Helsingin keskustalaiset olivat vastaan.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa puolueen aluepoliittinen linja oli vahva. Kasvukeskuskaupunkien ja valtiovallan välisiä MAL-sopimuksia asunto- ja liikenneinvestointien keskittämisestä pääkaupunkiseudulle vastustettiin. Selkeä kielteinen kanta otettiin muun muassa Pisara-radan rakentamiseen.

Vaalien jälkeen muodostettu keskustajohtoinen hallitus on kuitenkin jatkanut keskittämispolitiikkaa. MAL-sopimuksia on jatkettu ja valtiovallan sitoumuksia keskittymistä tukeviin investointeihin lisätty. Keskustan aloitteesta kiirehdittiin Raide-Jokerin rakentamista.

”Terve Helsinki” -liike pyrkii siihen, että Helsinki lakkaisi haalimasta alueelleen satoja tuhansia uusia asukkaita muualta Suomesta ja ulkomailta. Haluamme keskittyä kaupungissa jo asuvien olojen parantamiseen.

Keskustan Helsingin piirin puheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula totesi tuoreeltaan Helsingin Sanomissa (15.2.), että tavoitteemme ovat päinvastaiset kuin Helsingin Keskustan: ”Emme voi alkaa kaupungin kasvua estämään ja pakottaa ihmisiä puutarhakaupunginosiin. Kyllä tänne asukkaita mahtuu. Väyrysen linja on vastoin Helsingin Keskustan pitkäaikaista linjaa.”

Helsingin keskustalaisten linja on tullut esille myös yksimielisenä tukena Guggenheim-museolle. Juuri vaalien edellä valtuustoryhmä ja piiri ilmoittivat vastustavansa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamista kotimaihinsa.

Tällaisella politiikalla Keskusta ei voi Helsingissä menestyä. Tällaisella politiikalla menetetään luottamus myös maakunnissa.

Jos keskusta haluaa välttää murskatappion seuraavissa maakunta- ja eduskuntavaaleissa, sen on palattava alkiolaisille juurilleen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän SeppoHonkanen kuva
Seppo Honkanen

Näillä emmeillä etiäppäin, sano mummo suossa..

Salonen Sami 21 ääntä, Topelius 76..

http://mvlehti.net/2017/04/02/vayrynen-terve-helsi...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ja Väyryselle äänikuninkuus 1015 äänellä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ei taida Paavoa usein näkyä Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksissa? Ei yksi mies voi paljoa valtuuston päätöksiin vaikuttaa!

Käyttäjän SeppoHonkanen kuva
Seppo Honkanen

Eihän siitä puutu kuin 28 000 ja risat..

Pekka Iiskonmaki

''Jos keskusta haluaa välttää murskatappion seuraavissa maakunta- ja eduskuntavaaleissa, sen on palattava alkiolaisille juurilleen''

Heikot on Paavolla emmeet. Alkion isä oli laihialainen juoppo kauppias ja Kepu kostaa sen koko kansalle kollektiivisesti.

Ei sillä mitää vaalivoittoa tule.

Maanviljeliöitä on 50.000 ja muut ovat pekkapuskia.

Käyttäjän JuhaRiipinen kuva
Juha Riipinen

Stadin kristillisdemokraatit saivat, mitä kerjäsivätkin.

Hölmö vaaliliitto ei tuonut ensimmäistäkään lisäpaikkaa, ja nyt Väyrynen istuu sillä toisella KD:n paikalla valtuustossa.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Helsinkiin muuttamisen voisi pysäyttää. Tähän olisi keinona vuokrasääntelyn käyttöönotto, joka tyrehdyttäisi uusien vuokralaisten pääsyn Helsinkiin. Vanha keino vuosien takaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ainakin Väyrynen voisi olla siirtämättä jalasmökkiään Helsinkiin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Ote 6/2015 julk. kirjastani Rooma opettaa: "On vahvistunut epäilys, että kaikkien totalitarismien slogan "tarkoitus pyhittää keinot" on hämmentävän hyvin toteutunut Suomessa siten kuin Platon oli hahmotellut antiikin kolmijakoisessa ihannevaltiossa: 1) filosofit ajattelevat 2) sotilaat hoitavat turvapalvelut 3) rahvas tuottaa ruokaa."

Puoli vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari luki viikonlopun aikana Paavo Väyrysen koko tuotannon ja kysyi, selittääkö praktinen syllogismi hänen toimintansa.

http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002885728.html

Jos ette ole kuulleet kirjastani, se voi selittyä sillä, että olen kirjoittanut sen luettavaksi Svenska Klubbenilla, ja muualla kalustetuissa huoneissa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Aion pohtia kirjan jatko-osassa mm. miksi ulkopolitiikan hoitajia niin kovin koetellaan: Kanerva, Vanhanen, Salolainen, Kaikkonen, Väyrynen jne.

Onko kaikkien "kädet puhtaat?, Mani puliti?", sanovat Italiassa. Eikö ihmisen mittakaava riitä Suomessa?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kirjailija Antti Tuuri on havainnut pitkaṕerjantain muuttuneen.

https://www.pohjalainen.fi/mielipide/kolumnit/kolu...

Lestadiolaisliberaalien sanoilla "huolenpitoa Alepassa, ketään ei jätetä Stokkalla, ylisukupolvisia arvoja Prismassa"

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Surullista tapahtuu maassa, jossa purettiin aatelin maalliset etuoikeudet säilyttäen ajatusten aateli.

Suomalaiset ovat aina olleet toistensa opettajia vanhassa läntisen ajattelun suuressa jatkumossa, josta muistelisin ranskalaistuneen tsekkikirjailja Milan Kunderan kirjoittaneen, että toistetaan yhä uudelleen moneen kertaan kirjoitettua yhä uudelleen toistamasta päästyäkin.

Sipilä on opettajan poika, samoin tänään "routa porsaan kotiin ajaa" ovea Paavo Väyryselle availeva Antti Kurvinen, ja eikös Matti Vanhanen olekin oikein professorin poika?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset