Mauno Koivisto

Eilispäivä jää pysyvästi mieleeni.  

Vietimme Snellmanin päivää ja suomalaisuuden päivää. Muistelin edesmennyttä äitiäni, jonka syntymästä oli kulunut tasan sata vuotta. Illalla saapui suruviesti Mauno Koiviston kuolemasta.

Olimme Mauno Koiviston kanssa läheisiä työtovereita. Toimin ulkoministerinä hänen johtamassaan hallituksessa vuosina 1979-1982. Koiviston presidenttikaudella hoidin ulkoministerin virkaa vuosina 1983-1987 ja 1991-1993.

Yhteistyömme sujui pääosin hyvin, mutta vaikeuksiakin oli.  

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa olimme samalla linjalla. Talouspolitiikassa ja yhdentymisratkaisuissa tiemme erkanivat. Presidenttikauden päätyttyä antamissaan lausunnoissa Koivisto kuitenkin suhtautui Euroopan unioniin ja Suomen EU-jäsenyyteen jopa minua kriittisemmin.

Viimeisen keskustelun Koiviston kanssa kävin syksyllä 2008. Hän otti minuun yhteyttä kiittääkseen siitä, että olin puolustanut Suomen perinteistä ulkopoliittista linjaa.

Seppo Lindblom kertoo kirjassaan ”Manun matkassa”, että Koivisto oli hänelle kertonut aloittaneensa puhelinkeskustelumme sanoilla: ”Kyllä kai sää Paavo ymmärrät, miten korkean kynnyksen yli mun piti kömpiä ottaessani sinuun yhteyden”. Lindblom kertoo kuulleensa minulta, että olin ymmärtänyt.

Mauno Koiviston nousu Turun työläiskorttelien pojasta tasavallan presidentiksi havainnollistaa maamme tasa-arvoisuutta ja kansalaistemme yhtäläisiä mahdollisuuksia edetä elämässään.

Mauno Koivisto oli taitava poliitikko ja vahva valtiomies. Hän oli kiehtova persoona. Pidin hänestä kovasti.

Otan osaa Mauno Koiviston omaisten suruun.

Paavo Väyrynen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu