*

Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Suomen linja ratkeaa eduskuntavaaleissa

Sauli Niinistön asettautuminen ehdolle nimenomaan kansalaisliikkeen ehdokkaana neutraloi presidentinvaalin.

 

Niinistö esiintyy vaaleissa koko kansan presidenttinä, joka välttää ottamasta kantaa kiistanalaisiin linjakysymyksiin. Kokoomuspuolueella ei ole omaa presidenttiehdokasta. Muiden puolueiden ehdokkaat voivat profiloitua vain toisiaan vastaan. Presidentinvaaleissa ei synny keskustelua, jossa Suomen ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikan linja selkiintyisi.

 

Nykyisellä hallituskaudella Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja on muuttunut. Suomi on liukunut sotilaallisen liittoutumisen suuntaan. Tämä on tullut ilmi ennen muuta Suomen innokkuutena kehittää Euroopan unionin yhteistä puolustusta ja sotilaallisten harjoitusten lisääntymisenä myös Suomen ilmatilassa, maaperällä ja vesialueilla.

 

Oma tulkinani on ollut ja on, että linjanmuutos on johtunut valtioneuvostosta.

 

Kokoomus on, varsinkin Alexander Stubbin puheenjohtajakaudella, ajanut avoimesti Suomen sotilaallista liittoutumista ja jopa maamme Nato-jäsenyyttä.

 

Perussuomalaiset ministerit, Timo Soini ja Jussi Niinistö, ovat tätä politiikkaa tukeneet. Perussuomalaisten puheenjohtajan vaihtuminen saattaa vahvistaa tätä suuntausta, kun molemmat johtavat ehdokkaat ovat Nato-jäsenyyden julkisia kannattajia.

 

Keskusta on jopa muita innokkaammin ajanut EU:n yhteisen puolustuksen kehittämistä.

 

Suomen ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikan suunta ratkaistaan vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Niiden merkitys korostuu senkin vuoksi, että Suomi on vaalivuoden loppupuoliskon ajan EU:n puheenjohtajamaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Voiko tämän nyt ymmärtää niin, ettei Kansalaispuolue aseta kansanliikkeenä omaa ehdokastaan presidentinvaaleihin?

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Sauli Niinistö taisi "varastaa shown" tältä osin.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Suomen johto suhtautui Neuvostoliitossa 1991 tapahtuneeseen vallankaappaukseen pidättyväisesti, eikä linja ollut aina täysin yhtenäinen. Joidenkin mielestä hallituksen lausunnot olivat silti liian uskaliaita. Ulkoministeri Paavo Väyrynen oli mm. kommenteissaan selvemmin Paasikiven-Kekkosen -linjalla painottaessaan ystävällisten idänsuhteiden merkitystä tilanteesta riippumatta. Paavo oli valmis tukemaan Gennadi Janajevin junttaa, http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/08/19/suomi-komm...

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittiset valtaoikeudet eivät voi olla vaikuttamatta "Suomen linjaan", joten kyllä Paavo Väyrysen tulisi olla tuossa taistossa mukana. Samalla näkisimme, mitkä ovat eri ehdokkaiden näkemykset nykyisyydestä ja erityisesti ounastelut tulevasta. "Putsi" kehiin myös!

Käyttäjän RiittaKlemettiLilja kuva
Riitta Klemetti Lilja

Samaa mieltä olen. Tämän ei pitäisi antaa olla itsestään selvä voitto Niinistölle ilman varteenotettavaa vastaehdokasta joten Paavo kehiin samalla tavalla koko kansan ehdokkaana. Niinistökin kertoi että ei se estä kokoomustakin häntä omaksi ehdokkaakseen nimeämästä. Samoin voi tehdä Paavo Kansalaispuolueen nimissä.
Nato-jäsenyyden kannatus on 20-25% kieppeillä, isäntämaasopimus hyväksyttiin kierolla tavalla hämärässä kansalta salaa suhmuroiden. Kaikenlaista sopimusta on kyhätty kokoon presidentin ollessa ihan muina miehinä mumisemassa puheita joissa ei selkokielellä sanota mitään, vaan jopa lehtimiehet joutuvat arvailemaan. Kyllä siinä tilaa on yhdelle selväsanaiselle Paavolle olla ehdokkaiden joukossa.
Muistakaapa ne Kultarantapäivät missä Paavo Väyrynen oli lähes ainoa joka puhui järjen ääntä ruotsalaisten kutsuvieraidenkin läsnäollessa.

Käyttäjän MarttiKorpiranta kuva
Martti Korpiranta

Paavo Väyrynen on ainoa joka pystyy oikeasti haastamaan nykyisen presidentin. Hänen ulkopoliittinen tietämyksensä ja kokemuksensa on ylivertainen muihin ehdokkaisiin verrattuna. Sauli Niinistö itse on korostanut presidentin viran merkitystä ja tärkeyttä Suomen ulkopolitiikan hoitamisessa. Luottamus on ainut asia, jonka varaan Suomi voi rakentaa tulevaisuutensa. Ja tarkoitan sitä että Suomen tulee palauttaa luottamukselliset suhteet ennen muuta Venäjään. Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitusten aikana nämä suhteet ovat menneet huonompaan suuntaan. Enkä usko että Sauli Niinistökään on niitä suhteita hirveästi yrittänyt painottaa omassa työssään. Eli Paavo kehiin niin päästään keskustelemaan oikeista ja Suomelle tärkeistä asioista.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Paavolta niin kesy lausunto, että pian jyrähtää.

Pressan vaaleissa olisi nyt hyvä tilaisuus testata miten toimisi uudensorttinen kandidaattien näyttötilanne.
Annetaan kandeille muutama keissi ratkaistavaksi. Ehdokas saa valita testikammioon kaksi omaa tietotaitajaansa ratkomaan keissipulmaa. Työkaluna sallitaan kynä, kumi, tussit, fläppitaulu, kännykkä ja läppäri. Noilla avuilla keissi on saatava ratkaistuksi ja esityskelpoiseksi.

Ratkaisutilanne esitetään TV:ssä, kuten myös kandien ratkaisujen arvostelu yhteistilaisuudessa. Kustoksina toimivat valtakunnan viisaat.

Käyttäjän HenriJrvi kuva
Henri Järvi

Poliitikko elää henkilökohtaisista voitoista ja tappioistaan, pelissä jossa ihminen on sivuseikka ja pelkkä pelinappula Eduskunnassa, tuolla henkilökohtaisten voittojen shakkilaudalla

Käyttäjän MarttiKorpiranta kuva
Martti Korpiranta

Paavo Väyrysellä ei ole mitään menetettävää. Paavo on ainut joka tekisi presidentinvaaleista todellisen ja uskottavan koitoksen. Suomi tarvitsee tässä maailmantilanteessa luotettavan ja määrätietoisen johtajan, joka pystyy kokoamaan Suomen kansan. Uskon että Paavo on ylivoimaisesti paras vaihtoehto siihen työhön. Hän pystyy hoitamaan suhteet sekä länteen että ennen muuta Venäjään parhaiten. Mannerheimin sanoin "Suomalaisten on nyt osoitettava niitä ominaisuuksiamme, jotka tiukkoina aikoina aina ovat olleet voimamme, yksimielisyyttä ja itsehillintää". Paavo pystyy siihen. Näin uskon minä niin miksei sitten joku muukin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset