Vuosi 1918

Tampereen yliopistolla eilen järjestetyssä vaalikeskustelussa meiltä kysyttiin sukumme kokemuksista vuoden 1918 kansalaissodan tapahtumissa.

Kerroin, että isosetäni Aapeli Väyrynen, isoisäni Juho Väyrysen (1881-1976) veli, oli joutunut 18-vuotiaana Tammisaaren vankileirille. Hän ei ollut osallistunut taisteluihin, mutta ollut muuten mukana punaisten toiminnassa.

Isoisäni Juho Väyrynen ei ollut mukana sodassa, mutta hän oli aktiivinen vasemmistolainen. Vuonna 1930 hänet erotettiin kommunistilakien nojalla Simon valtuustosta. Hän palasi myöhemmin ja toimi vielä 1950-luvulla kansandemokraattien valtuutettuna. Vakaumuksensa hän säilytti kuolemaansa saakka, mutta minua hän kertoi 1970-luvulla äänestäneensä.

Isäni Eemeli Väyrynen (1910-2011) ei päässyt vuonna 1929 suorittamaan asepalvelustaan. Syyksi sanottiin ”pysyväinen sydänvika”.

Ei hänen sydäntään mikään vaivannut. Todellinen syy oli, että suojeluskuntalaiset olivat pitäneet häntä yhteiskunnallisesti epäluotettavana sillä perusteella, että hänen isänsä oli kruununtorppari ja vasemmistososialisti. Kutsunta-asiakirjoihin isän ”kansalaiskunnoksi” merkittiin numero 3. Jatkosotaan isä kelpuutettiin ja hän oli mukana myös Lapin sodassa.

Isäni ja hänen kaikki sisarensa ja veljensä olivat maalaisliittolaisia. Tästä huolimatta kilpailijoiden tukijoukot vuoden 1970 eduskuntavaalien alla levittivät väitteitä, että olen epäluotettava, kun isäni poliittinen kanta on epämääräinen ja kun isoisäni oli ollut Simon johtavia kommunisteja.

Kansalaissota oli hirvittävä murhenäytelmä, joka ei saa koskaan toistua. Oppia meidän on otettava myös sodan jälkeisistä tapahtumista.

1920- ja 1930-luvuilla Suomessa koettiin voimakas oikeistovirtaus. Vasemmisto oli suljettu yhteiskunnallisen vallankäytön ulkopuolelle. Suhteita Neuvostoliittoon rasitti oikeiston jopa aseellinen toiminta Karjalan ”vapauttamiseksi”.

1930-luvulla oikeistoa johti P. E. Svinhufvud. Vuoden 1936 eduskuntavaalien jälkeen hän tasavallan presidenttinä esti punamultahallituksen muodostamisen.

Seuraavan vuoden presidentinvaaleissa oikeistovoimat yli puoluerajojen kokoontuivat yhteen turvatakseen Svinhufvudin uudelleenvalinnan. Sosialidemokraatit kuitenkin ratkaisivat vaalin Maalaisliiton Kyösti Kallion eduksi. Hänen valintansa avasi tien punamultayhteistyölle. Tämä oli niissä oloissa ratkaisevan tärkeää maan tulevaisuutta ajatellen.

Nytkin Suomessa on vallalla voimakas kokoomuspuolueen johtama oikeistosuuntaus.

Euroopan unionin ja euroalueen puitteissa Suomen itsenäisyyttä murennetaan. Meitä,hivutetaan kohti sotilaallista liittoutumista, Nato-jäsenyyttä ja vastakkainasettelua Venäjän kanssa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana elintasomme on alentunut, köyhyys lisääntynyt ja valtio pahasti velkaantunut. On meneillään ennen näkemätön yksityistäminen ja alueellinen keskittäminen.

Yhtäläisyys 1930-lukuun on siinäkin, että oikeistovoimat yli puoluerajojen ovat valtamedian tukemina liittoutuneet turvaamaan Sauli Niinistön uudelleenvalinnan. Jos ne tässä onnistuvat, oikeistovirtaus jatkuu ja voimistuu.

Merkille pantavaa on, että Niinístön tueksi on kerätty talouselämän piiristä peräti 1,5 miljoonan suuruinen vaalirahoitus. Rahaa tulee erityisesti niiltä, jotka hyötyvät taloudellisesti yksityistämisestä ja suurkaupunkien rajusta kasvusta. Kärsijöinä ovat erityisesti pienituloiset ja vähävaraiset ihmiset kautta maan, mutta myös koko muu Suomi.

Presidentinvaalien kautta Suomelle voidaan osoittaa uusi kestävä suunta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa että maamme sisäisessä kehitystyössä.

Lahjoitin eilen Tampereen yliopiston kirjastoon kaksi kappaletta teostani ”Eemeli Väyrysen vuosista”, jossa kerron myös sukumme kokemuksista vuoden 1918 tapahtumissa ja niiden jälkeen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu