Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Opposition voimat on koottava

Kun ilmoitin paluustani eduskuntaan, kerroin, että olen oppositiossa sekä hallitusta että oppositiota vastaan. Tämä perustui siihen, että oppositio ei ole tarjonnut vaihtoehtoa Sipilän hallituksen toteuttamalle Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuusasemaa horjuttavalle ulko- ja Eurooppa-politiikalle, holtittomalle maahanmuuttopolitiikalle ja keskittävälle aluepolitiikalle.

Ensimmäisten viikkojen aikana olen tukenut useimmissa äänestyksissä opposition ehdotuksia – etenkin silloin kun koko oppositio on ollut samalla kannalla.

Viime päivien kohu taksiuudistuksesta ja KELA:n kuljetuksista osoittaa tarpeen koota opposition voimat joidenkin suurten kysymysten ympärille.

Suuri osa hallituksen aikaansaamista ongelmista johtuu kokemattomuudesta ja taitamattomuudesta, mutta pohjimmiltaan kysymys on sen omaksumasta ideologisesta linjasta. Hallitus painottaa kaikessa toiminnassaan ensi sijassa taloudellista tehokkuutta. Se uskoo, että taloudellinen tehokkuus lisääntyy, kun vapautetaan kilpailua ja keskitetään toimintoja. Tosiasiassa kilpailu ja keskittyminen johtavat usein päinvastaiseen tulokseen.

Taksiuudistus saattaa ainakin aluksi hieman alentaa hintoja, mutta se johtaa myös siihen, että etenkin isoimmissa kaupungeissa liikenne keskittyy suurten yhtiöiden käsiin, joissa useissa on ulkomainen omistaja. Autoja ajavat yhä enemmän alipalkatut maahanmuuttajat, joilla on puutteellinen kielitaito ja paikallistuntemus.

Syrjäseuduilla palvelu heikkenee ja hinnat nousevat. Samaan suuntaan vaikuttaa KELA-kuljetusten kilpailuttaminen. Se on johtanut palvelun keskittymiseen muutaman yrityksen käsiin, joiden armoille taksiyrittäjät ovat joutuneet. Tästäkin kärsivät eniten maaseudun ihmiset.

KELA-kuljetusten kilpailuttaminen antaa esimakua siitä, millaisia ongelmia sote-uudistus tuo tullessaan, kun toimintaa ryhdytään maakuntien tasolla tehostamaan ja kilpailuttamaan.

Sote- ja maakuntauudistusten lykkääntyminen on hyvä asia. Se antaa eduskunnalle aikaa harkita vaihtoehtoa hallituksen ajamalle linjalle. Ja eduskuntavaaleissa kansalaiset pääsevät vaikuttamaan uudistusten sisältöön.

Vaihtoehtoa on kuitenkin haettava jo ennen eduskuntavaaleja. Hallituksen ajamassa uudistuksessa on kaksi valuvikaa, joiden korjaamista nykyisenkin eduskunnan enemmistö voisi tukea.

  1. Kunnille tulisi antaa oikeus tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja. Tämä helpottaisi perustuslaillisia ja EU:n kilpailulainsäädäntöön liittyviä ongelmia, kun maakunta palvelujen järjestäjänä ei itse kilpailisi perustason palveluja tuottavien yksityisten yritysten kanssa. Kuntien ja kuntayhtymien tulisi tietysti yhtiöittää tuottamansa palvelut. Tämä malli ymmärtääkseni saisi vahvaa tukea sekä hallitus- että oppositioryhmien keskuudessa.
  2. Maakuntauudistus tulisi toteuttaa mm. johtavan kunta-asiantuntijan Hannes Mannisen (kesk.) ja johtavan perustuslaki-asiantuntijan Kimmo Sasin (kok.) pari vuotta sitten esittämän aluekunta-mallin pohjalta ( Maakunnista pitää tehdä aluetason kuntia 20.4.16, https://www.paavovayrynen.fi/2017/01/08/joukkuepelia/).Tätähän sosialidemokraatit ovat ehdottaneet, vaikka eivät haluaisi käyttää maakuntahallinnon käsitettä.

Toivon oman eduskuntaryhmäni puheenjohtajana, että Antti Lindtman kutsuisi koolle niiden eduskuntaryhmien edustajat, jotka ovat valmiit pohtimaan yhteisen vaihtoehdon esittämistä hallituksen ajamalle sote- ja maakuntauudistukselle.

Parhaimmassa tapauksessa saisimme vaihtoehdon tueksi enemmistön jo nykyisessä eduskunnassa. Ensi kevään vaalien jälkeen voittomme olisi varma.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Eduskuntapuolueiden välillä ei ole mainittavia erimielisyyksiä keskeisen tärkeistä asioista. Viimeisten kahden kauden aikana kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallituksessa eikä politiikassa ole näkynyt oleellista muutosta.

Suomessa vallitsee käytännössä yksipuoluejärjestelmä.

Sitä yhtä puoluetta voisi kutsua nimellä Suomen Kapitalistinen talouskasvupuolue. Eduskunnassa se esiintyy 9 eri piilonimellä.

Tuolle puolueelle kaksi asiaa ovat pyhiä:

1) Talouden on oltava kapitalistinen
2) Talouden on kasvettava

Kaikki muut asiat ja arvot uhrataan noiden kahden käskyn alttarille.

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Ns ikuisen talouskasvun malli on alunperin ollut perin pervertistinen.

Eihän globalisaatio todella voi perustua siihen, että Suomellakin on jokaisella ihmisellä tusina kiinalaista orjaa tekemässä elektroniikkaa halvalla.

Joku maksaa aina terveydellään, kun tehtaiden mömmöt leviävät ekosysteemiin. Diili ei ole kannattava.

Kannattaisi vähentää riippuvuutta teknologiasta ja siirtyä maalaisjärjen ratkaisuihin, miten edes voitaisiin Suomessa tuottaa nyt taas aluksi omat vaatteet ja ruoka.

Sitten Suomi ei enää olisi globaali sossupummi, joka riistää köyhiä maita.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Paavo, samaa asiaa - aluekuntamallia - juuri puimme paria tuntia aikaisemmin Harrin blogissa, ks. alla:

http://harrimakipetaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25...

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Hei Paavo,

lähetin tiimillesi tästä jo tietoa, mutta ei vastausta.

Oletteko tosiaan yhtä löysiä lahnoja, kuin tämä valtio?

Aika laittaa sanoja teoiksi. Ongelmia on paljon, mutta ratkaisuja vähän.

Tässä olisi muutama. Miksi ei ketään kiinnosta?

Vai onko tarkoitus vain puhua potaskaa mutta ei oikeasti tehdä mitää kehittävää?

Mikrolevän innovaatiot Suomessa maatalouden kierrossa:

http://spirulinasuomi.wordpress.com/

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Yrittäjyys pitää mahdollistaa jokaiselle haluavalle ja taksilupa myös. Vapaa kilpailu on yhteiskunnan etu. Siinä tosin toiset kaatuu ja uusia tulee tilalle..Yhteiskunta on menossa oikeaan suuntaan monessa asiassa...taksit mukaan lukien.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Täytyy sanoa, että en tunne sinisten persiaateohjelmaa, että kuuluko siihen sellainen kohta, että vanhukset, sairaat ja kehitysvammaiset voivat olla ilman kyytiä hoitoon, koska kilpailu.

Joskus toivoisi, että päättäjillä olisi jonkunlaista harkintakykyä, eikä aina vedottaisi siihen kilpailuun.

Varmaan seuraavaksi voidaan kilpailuttaa vanhusten vaipanvaihdot, se ketä sen tekee nopeimmin saa muhkeat sopimukset, ai sori sitähän ollaan jo tekemässä soten kanssa.

Pitäisi siirtää muutama päättäjä tuonne sairaalan odotusaulaan selittämän, että kohta se taksi tulee, ei tässä ole mennyt kuin kaksi tuntia.

Mutta koska kilpailu ja hutiloiden tehdyt lait ovat sinistenkin toimenpidelistalla, ei kauheasti tarvitse ihmetellä 1,1% lukuja.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Taksilupien vapautuksella ja höpötykselläsi ei ole mitään tekemistä kyytien saannin kanssa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #8

Ai jaa, usko unelmiisi, paljon teitä ei kyllä ole.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

" vanhukset, sairaat ja kehitysvammaiset voivat olla ilman kyytiä hoitoon, koska kilpailu".

Eihän se näin ole.

Taksin saa edelleen ja vapautuksen myötä varmaan jossakin alle kelan omavastuun. Mene ja tiedä vaikka ritalakin voi tulevaisuudessa mennä tuk-tukilla töihin a-2€?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No ennustan että seuraava hallitus tehään Kokoomus, SDP, Ruotsalaiset ja Vihreet. Ehkä näin. Sen sitten näkee

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Täysin mahdollinen, ja todennäköinenkin hallituspohja.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Sossujaja viheliäitä ei saisi koskaan päästä hallitukseen. Opposiittiossa kissanpentuja pesememässä on heille sopiva paikka.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Hyvinkin todennäköinen hallituspohja - pääasia, että Kempeleen lestadiolaiset pysyvät poissa hallituksesta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

” Kun ilmoitin paluustani” ( Paavo Väyrynen )

Kuin suoraan Uudesta testamentista.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mikäli olen oikein ymmärtänyt Seppo Leskinen teki työuransa VR:n "suojapatyöpaikassa" Seppo, me jotka teimme työmme yksityyissektorilla, meidän oli päivittäin ansaittavan jokapäiväinen palkkamme, toisin kuin sinun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset