Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Kortteja keräämään

Kun kannattajakortit presidentinvaaleja varten oli saatu kerätyksi, vannoin mielessäni, että en enää ryhtyisi samaan puuhaan.

Aikaisemmatkin korttitalkoot olivat olleet raskaita kokemuksia.

Vuosina 2015 ja 2016 keräsin yhdessä innokkaiden tukijoitteni kanssa yli 53 000 kannattajakorttia kansalaisaloitteelle kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Tätä urakkaa helpotti ratkaisevalla tavalla se, että yli 50 000 aloitteen kannattajaa täytti kortin sähköisesti.  

Aloite tähtäsi siihen, että kansanedustajat joutuisivat keskustelemaan Suomen jäsenyydestä euroalueessa ja ottamaan siihen kantaa. Talousvaliokunta antoi aloitteesta lausunnon ja perustuslakivaliokunta aloitti mietintöluonnoksen käsittelyn. Valiokunnassa tehtiin kuitenkin poliittinen päätös, että mietintöä ei laaditakaan. Aktiivisimmin aloitteen hautaamista ajoivat saamani tiedon mukaan Perussuomalaiset Simon Elon johdolla.  

Nyt voin kansanedustajana pitää huolen siitä, että euron tulevaisuus ja Suomen jäsenyys euroalueessa ovat eduskunnassa esillä (Eduskunnan euro-elefantti).

Presidentinvaalien kannattajakorttien keräämisessä syksyllä 2017 käytimme sanomalehtien ilmoitusliitteitä, joista kortit saattoi leikata ja lähettää ilman postimaksua. Suuri osa korteista saatiin kokoon myös siten, että kannattajat tulostivat niitä sähköpostiviestien liitetiedostoista.

Kannattajakorttien kerääminen Kansalaispuolueen saamiseksi puoluerekisteriin oli kannattajilleni paljon rankempi urakka. Niitä ei ollut eikä ole mahdollista sähköisesti täyttää. Keräys aloitettiin helmikuussa 2016, ja se kesti vuoden loppuun saakka.

Sami Kilpeläisellä oli kesällä 2016 vireillä oma puoluehanke. Hän otti meihin yhteyttä ja tarjoutui keräämään vielä puuttuneet 2000 korttia, jos suostumme muuttamaan suoraan demokratiaan perustuvaksi parlamenttipuolueeksi perustetun Kansalaispuolueen tavalliseksi puolueeksi, joka toimii myös kunta- ja maakuntapolitiikassa.

Suostuimme vain siihen, että harkitsemme osallistumista maakuntavaaleihin. Kilpeläinen lupasi kerätä puuttuvat kortit. Muutamia kymmeniä tuli.

Kilpeläinen liittyi jäseneksi ja tuli puoluehallitukseen tammikuussa, Piia Kattelus heinäkuussa 2017.  

Tuntuu kerta kaikkiaan kohtuuttomalta, että Kilpeläinen ja Kattelus ryhtyivät Tuula Komsin tukemina jo presidentinvaalikampanjan aikana kaappaamaan Kansalaispuoluetta omaan määräysvaltaansa muuttaakseen sen tavalliseksi pienpuolueeksi.

Helmikuun 20. päivänä kaapparit järjestivät hallituksen kokouksen, jossa he ryhtyivät muuttamaan valmisteilla olleen vuosikokouksen äänivaltasuhteita erottamalla kolmanneksen puolueen jäsenistä ja ottamalla tilalle omia kannattajiaan. Varoitin ennakkoon, että ryhtyisin oikeustoimiin, jos he pitäisivät tämän laittomasti kokoon kutsutun kokouksen.  Tästä varoituksesta he eivät piitanneet.

On ilmeistä, että Kansalaispuolueeseen saadaan ennen pitkää palautetuksi yhdistyslain ja sääntöjen mukainen meno. Oikeusjutut saattavat kuitenkin kestää niin kauan, että Kansalaispuolue ei voi osallistua ensi kevään vaaleihin.

Tästä syystä meidän on ollut pakko ryhtyä varmuuden vuoksi perustamaan uutta puoluetta ja keräämään kortteja sen saamiseksi puoluerekisteriin. Tällä kertaa olemme käynnistäneet keräystä sähköisesti. Kannattajakortin voi tulostaa Seitsemän tähden liikkeen kotisivulta (seitsemäntähdenliike.fi ) tai Facebook-sivulta ( https://www.facebook.com/Seitsemän-tähden-liike-405858016574184/ ).

Korttien keräämisellä voidaan varmistaa se, että Suomen politiikassa on todellinen vaihtoehto, joka turvaa Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta, toteuttaa hallittua maahanmuuttopolitiikkaa, puolustaa köyhiä ja pienituloisia ja ajaa koko maan pitämistä elinvoimaisesti asuttuna.   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän hesejp kuva
Heikki Pulkkinen

Oikein hieno homma. Nyt pitää vain myös varmistaa, että johtopaikoille tulee vain yhteistyökykyisiä vaikuttajia.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"...että johtopaikoille tulee vain yhteistyökykyisiä vaikuttajia."

Ikävästi sanottu. Antaisitte Väyrysen pitää edes tämä projektinsa.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Minkähän seikan perusteella Väyrysen yhteistyökyvystä voisi sanoa jotain positiivista?

Käyttäjän hesejp kuva
Heikki Pulkkinen

Koetin olla diplomaattinen, mutta puhutaanpa nyt sitten suoraan, väärinkäsitysten välttämiseksi. Kilpeläisen, Komsin ja Katteluksen eli KKK-porukan kaltaisten puoluekaappareiden mukaantulo on tällä kertaa torjuttava ja estettävä.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #27

Onko tuo asia jo ratkennut käräjillä vai löivätkö väyrysläiset hanskat tiskiin? Ainakin KaPun taantumuksellisen siiven kansalaispuolue.fi kotisivu ei toimi.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #32

Ehkä rakentavien voimien tehtävänä olisi nyt perusta Kapu-y? Yhtenäisyyden puolesta. Mutta mistä ihmeestä löytyisi 3 keskenään riitantumattomaa kapulaista?

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Itselleni on edelleen epäselvää, että onko Suomessa toiminnassa Suomen lakien mukainen hallitus.

On nimittäin vahva epäilys siitä, että lakia rikottiin kun ensimmäiset NATO/EU sopimukset tehtiin n. parikymmentä vuotta sitten.

Lain rikkomisella, ei tietenkään tehdä uusia lakeja ja hallituksia, vaan lain rikkomisesta joudutaan oikeuteen.

Koska asiaa ei ole tutkittu lainkaan, niin tällainen epäilys jää voimaan.

Jos kävisi niin, että hallitus on laiton: tällöin siitä seuraa myös se, että Suomen laillinen lakikirja on se n. 20 vuotta vanha painos.

Nykyinen lakikirja olisi siten laiton ja ikäänkuin piraattikopio.

Niinikään Suomen huutokauppaaminen on mitätön mm. Nokian myynti ja ulkomaisten kaivosten ryntääminen Suomineidon raadolle.

Koska ulkomaiset kaivokset ovat hyväksikäyttäneet Suomen alennustilaa, siitä tulee korvauksia ja käytännössä nuo kaivokset takavarikoidaan valtiolle.

Tällöin meillä on omalle rahalle vakaa talouskasvu ja kun valtio ottaa kaivokset haltuun, ei tapahdu enää ympäristörikoksia kuten nykyään on maassa yleisesti tapana bisneksen osalta toimia.

Jos on tapahtunut rikos näissä alkuperäisissä sopimuksissa ja perustuslain muuttamisessa, siitä seuraa myös monelaista muuta. Esimerkiksi kun maksamme kaupassa ostoksia, se on veropetos. Lisäksi jokainen poliisi ja sossutätikin, esiintyy laittomasti Suomen viranomaisena.

Suomessa on vieras mm. NATO armeija, tällöin on lain mukaan peruste julistaa sotatila.

Koska Suomella ei ole hallitusta, julistuksen voi tehdä korkein upseeri. Sotatilalain perusteella, oikeutta voidaan käydä ns. kenttäoikeutena jonka kautta asiat voivat edetä.

Tällöin voidaan myös muodostaa väliaikainen hallitus, kunnes saamme aikaan kansanäänestyksen.

Suomen ei tarvitse valita idän ja lännen välillä. Voimme valita pohjolan.

Vielä on aikaa estää maailmansodan ulottuminen maahamme ja pyrkiä rauhanomaisiin ratkaisuihin: ainakin omalta osaltamme.

Suomi on aloittanut aktiiviset sotatoimet Venäjää vastaan ja lopputulos on ennalta-arvattava: Suomesta tulee taas maailmansodan pelikenttä.

On ikävää katsoa, miten ihmiset toistavat historiaa. Suomi olisi voinut pysyä puolueettomana ja käyttää sotarahat johonkin kehittävään kuten itämeren kunnostukseen.

Nyt on tilattu vain lisää kuolemaa ja kärsimystä: ja sitä kyllä saa, mitä on tilattukin.

Suomen valtio on toiminnallaan saattanut Suomen kansan terveyden ja hengen uhatuksi monin tavoin. Herää kysymys, että onko tämä valtio enää Suomen kansan palvelija vai jotain muuta.

Suomen presidentti Kyösti Kallion rukous Talvisodan aikana:

6.12.1939

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.

Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.

Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset s-atanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.

Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi. Siihen me uskomme.

Armahda meitä.

Amen.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Nyt oli kyllä kommentissassi niin paljon potaskaa että on ihan ymmärrettävää että yrität saada apua puhuvasta palavasta puskasta.

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Potaskahan on arvotuote: mm. kasvilannoite.

Sitä tehdään puun tuhkasta, lipeän avulla.

Prosessi on tuttu, koska tutkin ja kasvatan mikrolevää osana Suomen maatalouden pelastusta.

Harmi että Väyrynenkään ei halunnut projektiin mukaan lähteä. Myös liikenyt on näemmä vain puheita, eikä oikeasti halua parantaa Suomen elinoloja.

Siinä mielessä, julkinen sektori on ollut yleensäkin yksimielinen: että ratkaisuja ei haluta, korkeintaan siis vain puhua näön vuoksi.

No, eiköhän Suomesta ainakin yksi aloitteleva poliitikko löydy, jonka kanssa voidaan sitten integroida kiertotalouden ratkaisut maatalouteen ja teollisuuteen.

Silläaikaa, jokainen on toki tervetullut Suomen talkoisiin. Talkoissa jokaiselle löytyy kyllä jotain tekemistä.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Paavo, kerrot, että "Suomen politiikassa on todellinen vaihtoehto, joka turvaa Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta, toteuttaa hallittua maahanmuuttopolitiikkaa, puolustaa köyhiä ja pienituloisia ja ajaa koko maan pitämistä elinvoimaisesti asuttuna."

Mikä on Sinun ja puolueesi kanta sote- ja maakuntauudistukseen? Tämä olisi tärkeä tieto kortin allekirjoittamiseksi.

Myös suhtautumisesi EU:n syvenevään integraatioon olisi tärkeä tieto.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Siltä varalta, että Paavo ei ehdi vastata: Hän on julkisuudessa sanonut äänestävänsä sotea vastaan. Vastustaa myös syvenevää integraatiota ja liittovaltiokehitystä.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Kiitos Jukka, olisi ollut mukavaa saada se Paavon omin painotuksin. Ehkä saamme sen vielä tänne US:ään.

Maakuntauudistuksesta Paavon kantaa ei ole vielä taidettu kuulla.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #19

#19 Kirsi, olen ymmärtänyt, että Paavo ei kommentoi täällä kommentoijien tekstejä.

Sen hän itse totesi jossain Ylen ohjelmassa, olisiko ollut Pressiklubi.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä Vastaus kommenttiin #30

Eipä taida kommentoida: kalastajan kannattaisi kokea verkot aina välillä... Voisi samalla tarkistaa, että verkossa ei ole reikiä ja eikä isot vonkaleet pääse karkuun ;)

Jussi Kokkou

Hyvä Paavo !

Toivotaan ,että saat kortit kerättyä ja puolueen pystyyn.
Pidä kuitenkin varasi ,ettei porukkaan pääse kintuille pissaajia, kuten aikaisemmissa yrityksissäsi on käynyt.
Suomessa tarvitaan kilpaileva puolue Perussuomalaisille ,näin kaksi keihäänkärkeä saa eduskuntaan huomattavan määrän niitä kansanedustajia ,jotka eivät ole rähmällään Eu:n punkkeriin. Silloin Paavon puolue ja Perussumalaiset yhdessä muodostava muille puolueille laajemman vastarinnan ,jolloin äänestäjätkin saattavat herätä siihen rähinään mitä vaalipaaneleissa käydään ja marssivat vaaliuurnille.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Paavo, voisit ajatella jo jääväsi eläkkeelle ja antaa nuorempien pyrkiä politiikkaan. Ei tarvitsisi perustaa mitään vaan valita sieltä ulkopuolisista puolueista se paikka, jossa tunnet olevan kuin kotonasi.

Edellinen puoluesekoilu oli omiaan haittaamaan niitä eduskunnan ulkopuolisia puolueita. Et ole ajatellut niitä yhtään mitään.

Käyttäjän RaunoSuoraniemi kuva
Rauno Suoraniemi

EU on suureltaosin osoittautunut toimimattomaksi - edesmennyt Antti Pesonen kiteyttää asian; " Euroopan unionin olemassaoloa on perusteltu kansainvälisen yhteistyön tarpeilla. EU;ssa on kuitenkin kyse enemmän alistussuhteista kuin yhteistyöstä. EU;n politiikan määräävät sen suuret jäsenmaat, sekä suuryritykset, suursijoittajat ja suurpankit...aitoa yhteistyötä voi tehdä vain sellainen, joka hallitsee itseään... harvaivallan toteuttama glopalisaatio on uudenlaista siirtomaavaltaa. Siinä alistajina eivät ole toiset valtiot, vaan suuryhtiöt,-sijoittajat-ja pankit"... minulla henkilökohtaisesti on tunne, että Paavo Väyrynen voisi suureltaosin yhtyä tuohon lainaukseeni!?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"EU on suureltaosin osoittautunut toimimattomaksi..."

Toimiihan se, mutta kenen hyväksi ja kenen kustannuksella? Se toimii suurpääoman hyväksi tavallisten tallaajien kustannuksella. Tämä on alusta asti ollut EU:n tarkoituskin. Tavalliselle kansalle idea kuitenkin "myydään" toisilla argumenteilla.

Ei sen puoleen, ei itsenäinen Suomi sen parempi olisi (vaan luultavasti vielä huonompi), ellei täällä tehtäisi kokonaan toisenlaiseen ideologiaan pohjautuvaa politiikkaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Ei sen puoleen, ei itsenäinen Suomi sen parempi olisi (vaan luultavasti vielä huonompi), ellei täällä tehtäisi kokonaan toisenlaiseen ideologiaan pohjautuvaa politiikkaa."

Itenäisessä Suomessa suomalaisilla olisi ainakin teoriassa mahdollisuus vaikuttaa, EU:ssa ei sitäkään. Nythän EU kahlitsee lainsäädäntöämme ja talouttamme suvereenisti.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #14

"Itenäisessä Suomessa suomalaisilla olisi ainakin teoriassa mahdollisuus vaikuttaa..."

Teoriassa kyllä, mutta käytännössä? Suomessa hyvinvointi oli maksimissaan 1980-luvulla ja on sen jälkeen laskenut (Tilastokeskus: Kestävän hyvinvoinnin mittaamisen vaihtoehdot). Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Suomessa rakennettiin hyvinvointivaltio ja toteutettiin solidaarisuutta kansan kesken. Tämä tapahtui Neuvostoliiton suojeluksessa ja tuella.

Kun Neuvostoliitto romahti, Suomea alettiin viedä välittömästi EU:iin juuri tämän nykyisen politiikan toteuttamiseksi.

Kuvitellaan, että Suomi nyt eroaisi EU:sta. Kenellä olisi munaa vaatia toisenlaista politiikkaa kuin nykyisin? Rikkaiden verottamisen kiristämistä, köyhien verottamisen keventämistä, sosiaalitukien vahvistamista, valtion roolin kasvattamista työelämässä? Nykyään sellainen luokitellaan pahimman sortin sosialismiksi tai kommunismiksi.

Väitän, että Suomen köyhän kansanosan itsekunnioitus ja henkinen selkäranka murskattiin sisällissodan jälkimainingeissa niin, että vasemmistolaista politiikkaa voidaan Suomessa tehdä vain ulkoisen sosialistisen suurvallan suojeluksessa. Neuvostoliitto oli sellainen. Nykyään ei sellaista ole olemassa. Kun Neuvostoliitto romahti, suomalainen vasemmisto meni maan alle piiloon, eikä siitä ole juuri näköhavaintoa sen jälkeen.

Suomen itsenäisyyden ajan psykohistoriaa

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen Vastaus kommenttiin #18

Olisiko mielestäsi Suomen köyhtymistä edesauttanut erittäin kyseenalainen omasta keskuspankista ja markasta luopuminen?

Rikottiin ainakin silloisen perustuslakimme henkeä. Perustuslakivaliokunta tyhmyyksissään tai tietämättään tai harhaan johdettuna hyväksyi omasta rahasta luopumisen pelkällä hallituksen tiedonannolla. Suoraa perustuslain halveksuntaa.
Sittemmekin perustuslakia muutettiin ja siinä lukee, että Suomen rahayksikkö on euro!
Sitten alkuperäiseen asiaan. Luovuttuaan keskuspankista ja omasta rahasta Suomen valtio joutuu ottamaan velkaa markkinoilta , pankeilta. Velka on maksettava takaisin.Kyseessä yleensä ulkomaalainen velka.
Velkaa onkin sittemmin kertynyt n. 110 mrd.euroa tähän mennessä. Suomi ei ole enää taloudellisesti itsenäinen.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen Vastaus kommenttiin #18
Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

seitsemantähdenliike.fi -sivusto ei näytä oikein toimivan.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Tai näyttää toimivan eri tavalla eri selaimilla. Mistä lie sitten johtuukaan.

Edit. Vika löytyi ja olikin omissa, liian herkissä suojausohjelmissani.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Puolueen nimi, taivutus ja lyhenteet ovatko miten mietitty.
Tavallisten lyhennystapojen mukaan siitä tulisi SeTä-puolue ja ruotsiksi SS-parti (Sju stjärnors parti).

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Paavo-sedän SS-puolueen medianäkyvyys ei jää ainakaan nimestä kiinni :)

Tämä ei ole sattumaa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Aktiiviset nuoret, jotka kokevat että heitä kohdellaan karjana Suomikarsinassa, suunnittelevat omaa puoluetta.

"Seniorikieliset" poliitikot ja mediaväki kokoontuivat Porin Suomiareenassa puolustusvoimien taistelunäytöksen suojissa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Paavo, tässä kättä pidempää koko maan asuttuna pitämiseen. Tässä tuore selvitys kaksoiskuntalaisuudesta:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handl...

---

- -"Vehviläinen pohdiskelee, voisiko veroista osan maksaa toiseen kuntaan. Tämä on yksi tärkeä asia, joka tulee selvittää.

Hän myöntää, että kaksoiskuntalaisuuden toteuttaminen ei ole yksinkertainen hanke ja vaatii isoja lainmuutoksia. Silti sen toteuttamista on hänen mielestään vakavasti harkittava.

Kaksoiskuntalaisuus on noussut alkuvuoden aikana voimakkaasti keskusteluun.

Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen ihmetteli Kuntalehden (2/2017) haastattelussa helmikuussa, miksei kaksoiskuntalaisuus ole mahdollista.

– Miksei me sallittaisi kaksoiskuntalaisuutta, kun yhä useammat eläköityneet ja etätyöläiset käytännössä asuvat kahdella paikkakunnalla, hän kysyi.

Kaksoiskuntalaisuuden salliminen olisi Aaltosen mielestä parasta aluepolitiikkaa, jossa ei menetä kukaan. Verotuksen voisi jakaa suhteessa sen, mukaan kuinka paljon oleskelee kunnassa, hän visioi." - -

Lähde:

https://kuntalehti.fi/uutiset/paatoksenteko/kaksoi...

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

This tiny European country is already prepping for WWIII. https://google.com/newsstand/s/CBIwlq_Rmzw

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Katsokaapa kaksoiskuntalaisuusaiheeseen liittyen Tilastokeskuksen tilastoista "Kesämökit 2017":

Kuopio mökkivaltaisin kunta 2017

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 kaikkiaan 507 200 kesämökkiä. Mökkivaltaisin kunta oli Kuopio, jossa oli 10 800 mökkiä. Seuraavaksi eniten kesämökkejä oli Mikkelissä, Paraisilla, Lohjalla ja Savonlinnassa. Tilastokeskuksen tiedot kuvaavat kesämökkien määriä uusimman kuntaluokituksen mukaan." (jatkuu alla)

https://www.stat.fi/til/rakke/2017/rakke_2017_2018...

Jyrki Saulo

Kandeis varmaan perustaa samalla kerralla muutama varapuolue. Sitä kun ei koskaan tiedä, että tuleeko erinäisiä (talous)sotkuja taas...

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Paavo, miten koko Suomi pidetään asuttuna?

Tämä sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluaika on nimenomaan se H-hetki, joka tulisi nyt käyttää hyödyksi ns. kaksoiskuntalaisuuden laillistamiseksi. Jos tämä kallisarvoinen hetki nyt ohitetaan, niin luulenpa, että emme saa vuosikymmeniin enää uutta tilaisuutta käynnistää valmistelua uudestaan. Pohjoinen Suomi ehtii köyhtyä jo liikaa, että pyörää voisi sitten enää kääntää pyörimään toiseen suuntaan.

Nyt on aika toimia: kaksoiskuntalaisuus lakiin asti ja verovarojen oikeudenmukaisempi jako koko Suomen hyväksi!

Otatko, Paavo, tämän agendallesi?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Nuorena virkamiehenä kauppa-ja teollisuusministeriössä opin kansliapäällikkö Bror Wahlroosia kuuntelemalla ihmettelemään mitä ovat "tasot" joiden ymmärtämistä hän korosti menestyksen salaisuutena Suomessa.

Juuri äsken keksin Vihavaisen Timon blogista termin, kriisinhallintataso, joka näyttäisi toimivan ylimpänä "seniorikielen" piiloagendana kaikkien "juniorikieltä" puhuvien kansan valitsemien yläpuolella. Mestari Ahtisaari muistetaan. Sekä PV että tohtori Tuomioja ovat kolkutelleet kalustettujen huoneiden oville puolenvuosisataa, turhaan.

Suuryhtiön myyntitöissä kerrottiin ettei sellainen ole lahjus mikä menee kurkusta alas. Maan tapa siis, jota jokainen vaatimattomista oloista tullut suomalainen osaa arvostaa, ilmaista ruoka-annosta, mutta ulkomaiset toimittajat, joita huippukokous tänne päiväksi veti, ovat maailman konferenssikeskuksia kolunneita miljonäärejä.

Viime vaalien alla PV kyseli äänestäjiltä minne voisi asuntovaunun parkkeerata jotta voisi tarjota kahvia ja esitteitä liikekeskusten suljettua häneltä ovensa.

Suomen kansa marssii mahallaan, sanotaan. Tunne-elämästä viis, kaikki navan alapuolella.

Kaikkea ohjataan korvien välistä, kirjoitti puolestaan Sartre.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Jatkan vielä tästä kaksoiskuntalaisuudesta:

- -"Ra­por­tis­sa nos­te­taan esil­le Ja­pa­nin mal­li, jos­sa kan­sa­lai­sel­la on mah­dol­li­suus mak­saa va­paa­eh­tois­ta ko­ti­seu­tu­ve­roa. Mak­set­tu sum­ma on 15 eu­ron yli me­ne­väl­tä osal­ta ve­ro­vä­hen­nys­kel­poi­nen. Kun­nat ovat ide­oi­neet suu­ren mää­rän koh­tei­ta, joi­hin lah­joi­tuk­sen voi teh­dä. Jär­jes­tel­mä on Ja­pa­nis­sa suo­sit­tu. Kun­nat pi­tä­vät lah­joit­ta­jiin tii­vis­tä yh­teyt­tä lä­het­tä­mäl­lä pie­niä vas­ta­lah­jo­ja.

Pää­a­sia tie­tys­ti on, et­tä lah­joit­ta­jat ko­ke­vat voi­van­sa osal­lis­tua ja vai­kut­taa lo­ma­paik­ka­kun­tan­sa elä­mään." - -

https://www.koillissanomat.fi/mielipidepaakirjoitu...

---

Tämän Japanin mallin mukaisen "vapaaehtoisen kotiseutuveron" voisi ottaa heti tavallisen lainvalmistelun kautta käyttöön, ja virallisen kaksoiskuntalaisuuden sitten kun meidän perustuslakimme sen sallii. Perustuslaki tulisi muutenkin avata mm. tiedustelulakeja koskien.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Suomessa on monta pienpuoluetta, jotka poistetaan puoluerekisteristä kahden eduskuntavaalin jälkeen ja ne keräävät yhä uudelleen 5000 kannattajakorttia ja palaavat puoluerekisteriin.
Normien purkamiseksi ehdotan:
-Kannattajakorttien määräksi 10 000 ja kannattajat voisi kerätä sähköisesti kansalaisaloitteen tapaan.
-Puoluerekisterissä pysymisen ehtona olisi vähintään 10 000 ääntä kahdessa peräkkäisessä eduskuntavaalissa, vaikka kansanedustajia ei saisikaan.
-Puoluetuki maksettaisiin äänimäärän perusteella, eikä kansanedustajien määrän perusteella.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Kannattaisiko kerätä saman tien kahdet kortit?
Jos sen Seitsemän Tähden Liikkeen kanssa syntyy samanlaisia skismoja kuin Kansalaispuolueen kanssa niin voisi oikeuskäsittelyn ajaksi vetäistä takataskusta joku uusi Tähteiden tähde -liike.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Kannattajakorteista, ainakin Väyrysen tapauksessa, kannattaisi tehdä kestokulutushyödykkeitä laminoimalla ne.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

On käsittämätöntä, että yksi mies saa valehdella täällä Puheenvuorossa viikosta toiseen henkilöistä, jotka nimeltä mainitaan. Sitten kun joku meistä nimeltä mainituista kertoo ihan vain totuuden blogin kirjoittajan omista toimista, niin hän onkin oitis nostamassa kunnianloukkaussyytteitä. Uuden Suomen toimituskin voisi olla paremmin hereillä, eikä nostaa näitä epärehellisiä ja erittäin riidanhaluisia vuodatuksia jatkuvasti omiin poimintoihinsa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset