Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Turpeen käyttöä on jatkettava, sote/maakuntauudistus on korjattava

Kansalaispuolueen eduskuntaryhmä piti tänään kesäkokouksensa. Valitettavasti valtioneuvoston budjetti-info varasti kokonaan tämän iltapäivän julkisuuden.

Ryhmä hyväksyi kannanoton, jossa otettiin kantaa Eurooppa-politiikkaan, uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja sote/maakuntauudistukseen.

Mielestämme hallituksen tulee ryhtyä valmistautumaan euroalueen seuraavaan kriisiin ja jopa sen osittaiseen hajoamiseen. Jos tällainen tilanne syntyy, Suomen tulee jättäytyä ulkopuolelle ja ottaa käyttöön oma rinnakkaisvaluutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikassa samassa asemassa muiden Pohjoismaiden kanssa.

Euroopan unionia ei pidä mielestämme ryhtyä kehittämään aluepuolustuksen järjestelyksi, eikä sotilasmahdiksi, joka puuttuisi aseellisesti lähialueiden kriiseihin. Aluepuolustuksensa useimmat jäsenmaat ovat järjestäneet Naton puitteissa, mutta unionissa on myös puolueettomia jäsenmaita, joiden tulee voida säilyttää asemansa sotilaallisesti liittoutumattomina valtioina.  

Otimme radikaalin kannan puun ja turpeen käyttöön energiantuotannossa. Pontimenamme oli mm. Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalaksen TV-haastattelu lauantain Ykkösaamussa. ( https://areena.yle.fi/1-4259670)

Suomen tulee mielestämme käyttää suunniteltua enemmän puuta myös energianlähteenä. Tämä on pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu ilmastonmuutoksen torjumistakin ajatellen.

Suomen tulee luopua hiilen käytöstä energianlähteenä. Turpeen käytön lopettaminen tai edes sen vähentäminen ei sen sijaan ole perusteltua, kun muissa maissa hiiltä poltettaan runsaasti vielä vuosikymmenten ajan.

Turve on kotimainen ja uusiutuva luonnonvara, jonka käyttö antaa maaseudulle työtä ja tuloja. Turpeen käyttö on perusteltua huoltovarmuudenkin vuoksi. Myös kasvuturpeen käyttöä ja sen vientiä on edistettävä.

Esitämme, että eduskunnan kokoontuessa käynnistetään ryhmien väliset neuvottelut, joissa haetaan kestävä ratkaisu sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseen ja maakuntahallinnon toteuttamiseen.

Hallituksen on mielestämme hyväksyttävä kaksi oppositioryhmien perusteltua vaatimusta:

  1. Kunnille on annettava oikeus tuottaa palveluja niiden järjestämisestä vastaaville maakunnille.

  2. Maakuntauudistus on toteutettava hallituksen toteuttaman valmistelun pohjalta, mutta maakuntien hallinto on rakennettava aluekuntamallin pohjalle, jolloin niille tulee verotusoikeus.

Nämä muutokset ratkaisisivat olennaisen osan hallituksen esityksiin liittyvistä perustuslaillisista ongelmista.

 

Eduskuntaryhmä on nyt Kansalaispuolueen ainoa oikeustoimikelpoinen toimielin. Puolueella ei ole hallitusta eikä puheenjohtajaa.

Eduskuntaryhmämme pääsihteeri vaihtuu. Presidentinvaalit ansiokkaasti vetänyt Seppo Hauta-aho haluaa keskittyä yritystoimintaansa ja pyysi vapautusta pääsihteerin tehtävästä. Hänen tilalleen valittiin Harri Lindell. Avustajanani toimii Kaija Huida.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kansalaispuolueen eduskuntaryhmän kesäkokous!!! :D
"Ryhmä hyväksyi..."!!! :D :D
"Mielestämme hallituksen tulee..." :D :D :D

- "Kirjuri!"
- "Niin, herra (ainoa) kansanedustaja?"
- "Kirjoita pöytäkirjaan yhteinen lauselmamme: 'Meidän, tohtori Väyrysen, kansanedustaja Kaikkivaltiaan Jumalan armosta jne. jne, mielestämme hallituksen täytyy...?'"
- "Kirjoitin, herra (yksijaainoa) kansanedustaja! Kirjoitanko muuta?"

Kai nyt joku sentään jätti eriävän mielipiteen, moniarvoisesta puolueestahan on sentään kyse.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Kansalaispuolueen eduskuntaryhmä jakautunee vähintään kahteen, keskenään pahoissa riidoissa olevaan fraktioon. Ryhmästä irtautunee jäseniä, jotka julkaisevat kriittisiä kannanottoja Kansalaispuolueen eduskuntaryhmän edesottamuksista. Vain Väyrynen pystyy tähän.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Voiko Väyrynen vielä jakautuakin?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Montakohan kuppia kahvia juotiin Kansalaispuolueen eduskuntaryhmä kokouksessa? Täytyy tosin myöntää, että itsekin kokoustin kanssani tänään yritykseeni liittyvissä asioissa.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Jopas Väyrynen lohkaisi mojovan jutun, "valitettavasti valtioneuvoston budjetti-info varasti kokonaan tämän iltapäivän julkisuuden". Tuskin yhden edustajan eduskuntaryhmän kokous olisi saanut julkisuutta vaikka infoa ei olisi ollut. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, kuinka monta osanottajaa Väyrysen ikioman ryhmän tilaisuudessa oli. Uskollinen sotaratsu Hauta-ahokin loikkasi yrityshommiin.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Mahdollinen äänestäjäkunta on tarkkaan huomioitu otsikkoa valittaessa.

Asian olisi voinut ilmaista myös "ympäristörikostuomiot eliminoitava" tai "vesistöjen saastuttamisen julkistaminen rangaistavaksi". Humuksen liikkeitä ei saa ruveta tutkimaan.

Koska tulee Tiilikaisen nokitus?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Paavo, koska ne Kansalaispuoletta koskevat oikeudenkäynnit alkavat? Viimeksi kerroit niiden alkavan elokuussa?

Samuli Karjalainen

Paavon harmiksi nuoriso ei enää ajattele vanhalla 'suo ja kuokka-periaatteella'.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niinpä niin! Väyrynen järjesti tiedotustiölaisuuden, mutta kukaan ei saapunut paikalle.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/20180829220116...

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Pekka Lukkala

Ilkka Luoma ei myöskään päässyt. Taisi olla muita kiireitä, mutta blogin varmasti kirjoittaa tästä ennennäkemättömästä farssista.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Turpeen uusiutuminen kestää tuhansia vuosia, joten ei käytännössä ole uusiutuva.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Niin kauan kuin Saksassa poltetaan ruskohiiltä, Suomessa ei ole mikään häpeä polttaa hitaasti uusiutuvaa turvetta, varsinkin jos polttaminen ei ylitä uusiutuvaa määrää vuosittain. Vesistöjen humuskuormitus tulisi kuitenkin saada aisoihin soiden ojituksista.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Ennemmin voisi miettiä sitä, että jos kaapisi biomassaa ja turvetta sieltä mihin laittaisi pari patoallasta myöhemmin. Saisi tuulivoimalle sitä nopeata joustovoimaa ja energian latausta.

Biomassaa tulisi hillittömät määrät, että voisi miettiä logistisista syistä esimerkiksi muuttaa ne hiilivuoreksi. Se hiilivuori ja uusiutumistahdisa kerättävä biomassa toimisi niinikään myös tuulivoimalle varavoimana mitä voi päästellä talvipakkasilla jos ropelit ei pyöri.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Seniorikielen tehtävä on vahvistaa puskan takaa nimettöminä huutelevia uskossaan valituista valituimpien seniorikielisten turvajoukkona, sodassa ensimmäisinä tuleen astuvina. Siksi PV alkaa seisoa Hakaniemen torilla, kuten Heinäluoma konsanaan sitomassa turpeeseen.

Siksi valtamedia vaikenee nukkuvista juniorikielisistä, mutta huolehtii ettei yksikään, joka seniorikieleen uskoo, nuku, vaan pelastuu.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tiätsä mitä ne niinku juniorikieliset tekis, jos ne vi**u herättäs?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Aina kun kohtaat vastustajan, voita heidät rakkaudella. "Mahatma Gandhi

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö Vastaus kommenttiin #16

Tästä rakkauden aiheesta presidentti Macron sanoi Helsingissä tänään, että "meidän on päivitettävä suhteemme Venäjään kylmän sodan lopusta asti, koska vanhat tavat ovat johtaneet virheisiin tai väärinkäsityksiin viimeisten kahden vuosikymmenen aikana ". Tästä puhuin Vladimir Putinin kanssa Pietarissa toukokuussa, hän lisäsi.

"Sitten kun Euroopalla on oma strategia ja puolustusautonomia, meidän täytyy ajatella uudelleen Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri Venäjän kanssa, sillä intresseissämme on ylläpitää vakaus koko alueella", hän kertoi lehdistötilaisuudessa.

(oma käännökseni AP:n uutisesta)

Käyttäjän KariArvola kuva
Kari Arvola

Voisihan sitä yrittää ihan asiallistakin kommenttia.

Energiapolitiikasta olen sitä mieltä, että tässä yhteydessä ehkä tärkeintä on se, että myös joittenkin tutkijoiden piirissä herää ymmärrys.

Siis alkavat tajuta, ettei energian tarvetta voida tyydyttää vain tuulella, auringolla ja biomassalla. Tämä siitä huolimatta, että esim. biohajoava jäte pitäisi hyödyntää energiana, sanoo EU mitä tahansa.

Jokainen termodynamiikkaa vähänkin opiskellut tietää, että energiatiheydeltään alhaiset raaka-aineet ja energialähteet vaativat energian käyttöä merkittävästi enemmän, kuin nykyiset fossiiliset hiilivedyt. Siis lisäävät energian käyttöä nykyisestä.

Se tarkoittaa ammottavaa aukkoa lähivuosikymmenten energiahuollossa. Ja tämä uhka ei ole minun keksimäni.

"Ilmastonmuutospeikko" on rationaalisen energiapolitiikan suhteen argumenttina lähes arvoton. Puoluepoliittisesti se on tietysti erinomaisen käyttökelpoinen.

Todellisten ilmaston muutosten vaikutukset tulisi arvioida objektiivisesti ja toimenpiteet sen mukaan.
Energiapolitiikan yleisenä periaatteena tulisi olla kestävästi käytettävissä olevien resurssien hyödyntäminen tasapainotetun tuotantoklusterin avulla.

Periaatteena tulisi olla optimointi, ei yhden tai kahden energialähteen tai - teknologian käytön maksimointi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Siis alkavat tajuta, ettei energian tarvetta voida tyydyttää vain tuulella, auringolla ja biomassalla."

Lyhyellä tähtäimellä tarvitaan myös ydinvoimaa, mutta tarvitsisi olla konsensus siitä että tähdätään uusiutuviin. Se ei tapahdu vain korvaamalla. Ajatusmallina se, että energiaa tuotetaan niin paljon kuin tarvitaan on virheellinen. Pitää ajatella että käytetään energiaa niin paljon kuin tuotetaaan. Pitää voida optimoida sitä käyttöä.

"Jokainen termodynamiikkaa vähänkin opiskellut tietää, että energiatiheydeltään alhaiset raaka-aineet ja energialähteet vaativat energian käyttöä merkittävästi enemmän, kuin nykyiset fossiiliset hiilivedyt. Siis lisäävät energian käyttöä nykyisestä."

Lähinnä se efekti, että jos polttoaineessa matala energiatiheys, energiaa menee mm. sen polttoaineen roudaamiseen. Mutta väitän, että energian käytössä on aivan hillittömästi optimointivaraa.

" "Ilmastonmuutospeikko" on rationaalisen energiapolitiikan suhteen argumenttina lähes arvoton."

Melkolailla käsikädessä energian huollon rakentaminen omavaraiseksi täsmää tuon kanssa. Minimoimalla fossiiliset, hiilidioksidi päästöt romahtaa myös.

"Periaatteena tulisi olla optimointi, ei yhden tai kahden energialähteen tai - teknologian käytön maksimointi."

Ehdottomasti näin.

Nähdäkseni pitäisi maksimoida uusiutuvien määrää sillä tavalla miten saadaan hyödynnettyä. Eli pitäisi kaapia biomassat parin patoaltaan tieltä ja hidas prosessi mikä hitaasti kerää biomassaa käytettäväksi säätövoimana. Tuolla tavalla saisi 100MW lisää säätövoimaa ja mahdollistaa tuulivoiman lisärakentamisen. Energian käyttöä voidaan tehdä säädettäväksi, esim. lämminvesivaraajat, katuvalot, konesalit, sähkökiukaat jne. lukemattomat kohteet voi olla sähköverkossa ohjattavana ja kerätä vaikka energiaa lämmön muodossa, että tuulivoimaa voi rakentaa lisää niin, että yksinkertaisesti säädetään kulutusta.

Sitten saisi vielä lisää ropeleita jos laittaisi paukkuja energian varastointiin paineilmana johonkin kaivos onkaloihin.

Yksi tehokas tapa myös vähentää energian kulutusta on muuttaa hoppuyhteiskuntaa. Noin 90% työstä mitä ihmiset tekevät, on sitä että viihdytetään toisiaan ja siinä on järkyttävän paljon turhaakin työtä. Verokertymä voisi tulla työn teon sijasta enemmän kulutuksesta. Hoppuyhteiskunnassa energiaa menee enemmän kuin rajalliset lomapäivät menee siihen, että pitää lentokoneella mennä lomalle.

Jos olisi vähemmän kiire, energiaa menisi myös merkittävästi vähemmän. Onhan ihmiset matkustaneet esim. tuulivoimalla iät ja ajat ja aurinkovoimallakin menisi.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Karnaattu kirjoitti: "Lähinnä se efekti, että jos polttoaineessa matala energiatiheys, energiaa menee mm. sen polttoaineen roudaamiseen. Mutta väitän, että energian käytössä on aivan hillittömästi optimointivaraa."

Aivan mutta kannattaa oikeasti katsoa polttoaineen energiatiheyttä alkuperäisellä lähteellä eikä voimalan portilla. Mikä onkaan esimerkiksi uraanimalmin energiatiheys?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset