Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Tervettä järkeä ilmastopolitiikkaan

Osallistuin torstaina Sitran, WWF:n ja Helsingin Sanomien järjestämään eduskuntapuolueiden puheenjohtajien paneelikeskusteluun Helsingin Sanomatalossa.

Tässä on mallia Yleisradiolle, jonka hallintoneuvosto on yrittänyt pudottaa minut pois eduskuntapuolueiden puheenjohtajille järjestettävistä vaaliohjelmista. Päätöksestä on kanneltu Eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Vastaisen varalle olen tehnyt kansalaisaloitteen Yleisradiosta annetun lain muuttamiseksi siten, että puolueiden tasapuolinen kohtelu sen vaaliohjelmissa turvataan. Se on nyt allekirjoitettavissa verkkosivulla https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3883.

Sanomatalon keskustelun voi katsoa kokonaisuudessaan verkko-osoitteesta Pohjantähtilehti.fi

Keskustelun pohjana oli joukko ennusteita ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja yksityiskohtaisia vaatimuksia toimenpiteiksi, joilla sitä pitäisi torjua.

Loppupuheenvuorossa meitä pyydettiin kertomaan, miksi omaa puoluettamme tulisi äänestää. Vastasin, että Tähtiliike kyseenalaistaa sen yhden totuuden, jota ilmastopolitiikassa julistetaan.

Ilmasto on monimutkainen kokonaisuus, johon vaikuttavat monet tekijät. Suomen vaikutus ilmastonmuutokseen ja sen torjumiseen on häviävän pieni. Suomalaisia ei pidä kiusata ja syyllistää, eikä pidä ryhtyä kansantaloudellisesti järjettömiin toimenpiteisiin, kuten sähköautoilun voimakkaaseen edistämiseen tai turvetuotannon lopettamiseen.

Ilmastonmuutospolitiikkaa on tarkasteltava laajasta kansainvälisestä näkökulmasta. On tehtävä kaikki mahdollinen ilmastonmuutoksen torjumiseksi eurooppalaisella tasolla ja maailmanlaajuisesti.

Kun Neuvostoliitto ja Varsovan liitto kolme vuosikymmentä sitten hajosivat, Suomi ryhtyi rahoittamaan ympäristöinvestointeja Venäjän puolella ja Baltian maissa, kun laskettiin, että tämä on tehokkain tapa suojella Suomen omaa ympäristöä. Tultuaan vuoden 1995 alussa EU:n jäsenmaaksi, Suomi ryhtyi toteuttamaan samaa politiikkaa sen puitteissa.

Näin pitää nytkin ajatella. On luotava kansainvälinen järjestelmä, jonka puitteissa kehittyneet teollisuusmaat voivat rahoittaa kehitysyhteistyövaroin ja muita kanavia käyttäen ilmastonmuutosta hidastavia hankkeita siellä, missä niiden vaikuttavuus on suurinta.

Ilmastopoliittinen keskustelu tuo mieleen uskonnolliset herätysliikkeet, joissa myöhäisheränneet usein todistavat kiivaimmin.

Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat tulivat laajaan tietoisuuteen jo 1970-luvun alussa, jolloin Rooman klubi julkaisi raporttinsa ”Kasvun rajat”. Sen innoittamana kirjoitin vuonna 1974 ilmestyneen kirjani ”On muutoksen aika”. Teos on luettavissa sähköisenä kotisivuni paavovayrynen.fi kautta.

1970-luvulla yhdistimme toisiinsa Ruotsin Keskustapuolueesta Suomeen levinneen vihreän aallon ja alkiolaisen ihmisyysaatteen, joka nojautuu henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Materialismi on tuhoisaa sekä luonnolle että ihmisille.

Syntyi kestävän kehityksen periaatteisiin nojautuva ohjelma, joka nosti Keskustan 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Tätä politiikkaa olen siis lähes 50 vuoden ajan toteuttanut, ja se on myös Tähtiliikkeen politiikan perusta.

Tähtiliikkeen vaalilause on ”Terve Suomi”. Toimimme köyhyyden poistamiseksi ja luonnontaloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen edistämiseksi koko Suomessa. Edistämme kestävää, tervettä kehitystä myös Euroopassa ja maailmanlaajuisesti.

”Terve Suomi” on hyvä iskulause myös sen vuoksi, että Suomen politiikassa tulee olla tervettä järkeä. Ilmastopoliittisessa keskustelussa sitä nyt erityisesti tarvitaa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Helsingin sanomille pisteet kun kutsui kaikki eduskuntapuolueet! Hesarin uutisoinnista itse kukin löytää joskus arvostelemisen aihetta mutta ei lehti voi kaikkia aina miellyttää.

Suurissa asioissa yksityinen HS selkeästi pyrkii toimimaan demokratian puolesta. Samaa ei voi sen sijaan sanoa julkisrahoitteisesta YLE:stä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Minä lähden siitä, että terve ja turvallinen Suomi.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

no nyt on ihan normaali ilmasto, pakkasia ollut ja lunta tullut, kovia pakkasia ollut,kun pallon akselikin on omassa kulmassaan ja mantereet liikkuu ja merivirrat toimii, eläimiä kuolee ja uusia syntyy, elämä tehään geeni x ympäristö=tulos jne.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Karjalainen kirjoitti sään muutoksista, jotka ovat seurausta ilmaston alati muuttuvista ominaisuuksista. Ilmastonmuutoksen nimellä yleensä puhutaan ihmisen vaikutuksesta, määrälläisestä ja laadullisesta, siihen. Joka taas näkyy erilaisina ja erisuuntaisina sääilmiöinä.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Meidän osuus maailman väestöstä on reilu promille eli vähän yli yksi tuhannessa. Meillä pusketaan kansalaisille ja tuotantotoiminnalle lisäkustannuksia hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi. Samaan aikaan Kiina, Intia ja monet muut väestöltään todella merkittävät maat voivat lisätä päästöjään pitkälle tulevaisuuteen. Ainoa rajoitus on, että jos siellä hengittäminen vaikeutuu, niin sitten on itse ryhdyttävä toimiin. Mitä laakereita me siitä saadaan, jos me tehdään kansakuntana uhrauksia jotka toiset mennen tullen pistävät matalaksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomi voi pienenä maana antaa oman kontribuutionsa globaalissa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa tehokkaimmin huolehtimalla maksimaalisesti oman taloutensa menestymisestä. Silloin meillä on mahdollisuus tieteelliseen perustutkimukseen sekä innovaatioihin, jotka myötävaikuttavat päästöjen vähentämiseen muualla. Siis siellä, jossa niiden volyymilla on todellista merkitystä.

Toisaalta ilmastonmuutoksen ollessa vääjäämätön on tarpeen pitää huolta korkeasta talouden tasosta, jotta välttämättömistä sopeutumiskeinoista selvitään. Muuten me olemme jossain vaiheessa kaikki ilmastopakolaisia jossain Aurinkorannikolla.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Ja hiilihumppa jatkuu, jatkuu, jatkuu.....Milläs sitten selitätte ilmastonmuutoksen, kun fossiiliset polttoaineet on poistettu käytöstä tai järkevästi hyödynnettävät loppuneet? Ilmastonmuutos tulee näet jatkumaan, kuten on tähänkin asti.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Totta, ilmastot ovat muuttuneet, muuttuvat ja tulevat muuttumaan. Mutta mitä vähemmän ihminen siihen muutokseen omalla toiminnallaan vaikuttaa, sen parempi. Silloin muutoksen voi olettaa olevan hitaampaa luontokappaleiden populaatioiden siihen ehtiä sopeutua.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Ei ole lainkaan varmaa miten ilmasto on muuttunut pitkällä aikavälillä.Esim. Lapissa tehdyt puiden vuosilustoanalyysit yli 900 vuoden alalta eivät osoita ilmaston lämmenneen.

Sensijaan sää näyttää muuttuvan melkeinpä päivittäin. Sitä ei taida säämallit selittää.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Suomessa on oikeasti ollut joskus lämpimämpää kuin nyt ja joskus kylmempää. Ne muutokset ovat olleet seurausta muutoksista kosmisissa ja fysikaalisissa olosuhteissa.

Uutta nyt on, että vain yhden eliölajin, ihmisen, lyhytnäköinen toiminta vaikuttaa tuohon muutokseen. Tuo vaikutus on vielä sellainen, että a) muut eikä edes ihminen itse todennäköisesti ehdi sopeutua ja b) vaikutus on itse aiheuttua ja myös itse korjattavissa.

Säämallit selittävät vallan hyvin sään muutoksia, kukin omalla tarkkuus- ja alueellisella tasollaan. Sen sijaan tulevan sään ennustaminen on vaikeampaa sillä muuttujia on monta ja niiden vaikutuksen voimakkuutta on vaikea arvioida. Säätila on myös kovinkin dynaaminen, paikallinen ja altis vaikutuksille joten se mikä äsken oli todennäköistä ei sitä kohta enää välttämättä olekaan. Eri tekijöiden mittaustapoja ja välineitä pitää parantaa, malleja tarkentaa sekä erilaisten todennäköisyyksien laskentaan tarvitaan lisää laskentatehoa JOS säätä halutaan ennustaa nykyistä tarkemmin. Nykyisillä vehkeillähän tarkempien ennusteiden tekeminen vie enemmän aikaa kuin säällä muuttua.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ei sinänsä suurempaa moittimista blogisti Väyrysen ilmastopolitiikassa. Olen ollut pitkään sympatiseeraaja, mutta Kansalaispuolueen konvervenkeissä menetin luottamukseni Paavo Väyryseen. Siinä tavalliset kansalaiset joutuivat syyttä suotta oikeuteen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset