Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Syrjintä on levinnyt myös maakuntiin

Kuten kaikki eduskuntavaalien kampanjointia seuranneet jo tietävät, Yleisradio valtion omistamana ja verovaroin rahoitettuna tiedotusvälineenä on ryhtynyt syrjimään eduskuntapuolue Tähtiliikettä. Meille ei ole suotu omaa niin sanottua puoluepäivää. Meitä ei oteta mukaan eduskuntapuolueiden vaalikeskusteluihin.

MTV ja useat muut valtakunnalliset tiedotusvälineet ovat seuranneet Yleisradion esimerkkiä.

Ilta-Sanomat kutsui meidät ensin vaalimessuilleen, mutta peruutti kutsun myöhemmin. Peruste oli, että emme saaneet viime vaaleissa kansanedustajia. Kun vastasin, etteivät saaneet Sinisetkään, minulle sanottiin: ”Se onkin hallituspuolue”.

Nyt tämä ”Yle-tauti” on levinnyt myös maakuntiin.

Lapissa Yleisradio ei ole hyväksynyt Tähtiliikettä eduskuntapuolueiden maakunnalliseen radion vaalikeskusteluun, vaikka meillä on vaalipiiristä valittu ja maakuntaa edustava kansanedustaja.

Lapin Kansa on järjestellyt vaalipaneelia, johon eduskuntapuolue Tähtiliikettä ei ole kutsuttu mukaan.

Mukana paneelissa on Siniset, jolla on vain kuusi ehdokasta. Tähtiliikkeellä ehdokkaita on 13.

Hämeessä eduskuntapuolue Tähtiliikettä ei ole kutsuttu Hämeen Sanomien järjestämään maakunnalliseen vaalikeskusteluun. Siihen on pyydetty Sinisten ja jopa Liike Nyt -ryhmän edustajat.

Sinisten suosimista ei voi enää perustella edes hallituspuolueen asemalla, koska maassa ei tällä hetkellä ole poliittista hallitusta. Sinisillä on Hämeen vaalipiirissä kahdeksan ehdokasta, Seitsemän tähden liikkeellä 13.

Hämmentävintä on se, että Hämeen suuressa vaalikeskustelussa on mukana Liike Nyt, joka ei ole edes puolue ja jolla on Hämeen vaalipiirissä vain kuusi ehdokasta. Näyttääkin siltä, että jopa ehdokasmääränsä perusteella harmitonta haastajaa Liike Nytiä halutaan nostattaa Hämeessä ohi Tähtiliikkeen protestiäänien kanavaksi.

Toivon, että tiedotusvälineissä vielä harkitaan niitä periaatteita, joilla vaaliohjelmat ja vaalipaneelit järjestetään. Tähtiliikkeen räikeä syrjintä loukkaa kansalaisten oikeustajua ja heikentää siihen liittyvien tiedotusvälineiden uskottavuutta.

Tähtiliikkeen kampanjointia voi seurata Pohjantähden kautta ( http://www.pohjantahtilehti.fi/ ). Tähti-TV:ssä on katsottavissa kaksi uutta videota, ”Aune ja Pirkko Paavon vaalisohvalla” ja ”Ilja ja Jösse Paavon vaalisohvalla”.

Kannattaa myös kuunnella youtubesta kaksi ”Jösse” Järvenpään sanoittamaa ja säveltämään laulua ”Tähtiä kuin Otavassa” ja ”Suomalainen Suomi”. ( YouTube "Jösse" )

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Pitää ymmärtää yksi asia.

Ilja Janitskin.

Sitä saa mitä tilaa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Yhden miehen takia? Aidosti ja vielä suosittelijoita moinen saa.....
Ja olen viimeinen joka lähtisi imho turhan venäläismielisen Paavon puoluetta tukemaan. Enkä tee sitä nytkään.
Mutta tuo Ritalan argumentoinnin taso on kyllä järkyttävällä tasolla, vaikka tuntuukin monelle kelpaavan.

No siitä viis. Paavolla on muutama ok pointtikin tämän kertaisessa valituksessaan. Mutta hän on poltellut siltoja ja toiminut sen verran omalaatuisesti että eipä tuo kohtelu kamalasti ihmetytä. En voi minäkään toivottaa onnea ja menestystä.

Käyttäjän kristiinailmarinen kuva
Kristiina Ilmarinen

Ihan ok!
Se, että kannattaa
- Natoa
- EU:ta (mm. vaadittaessa maksettava Suomen pääomaosuus 11,14 mrd)
- maan jakoa rikkaaseen kaupunkiin, jossa yhä suurempi osa asuu rahoillasi, ja köyhään maaseutuun (asumistuki on jo enemmän kuin maataloustuki ja sen eli sinun rahasi suurimpia saajia ovat, kas vain - sijoittajat)
- maahanmuuttajien elättämistä sillä kustannuksella, että oma kansa = maksaja on itse ruokajonossa
- että verorahoillasi tuetaan valittuja yksityisiä yrityksiä ja sijoittajia

Näissä 5ssä asiassa Tähtiliike on eri mieltä.

Demokratiaan kuuluu useampia mielipiteitä.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #8

Ja suurin kaikista syistä on NATO-jäsenyys. Se aiotaan toteuttaa EU-mutkan kautta. Sipiläkin nyt muka vastustaa (HA HA HA) Natoa, mutta innolla puuhasi EU:lle sotilasliittoa, mikä on yhtä kuin Nato, tai vielä pahempi. Kaikki EU:n johtavat maat ovat Naton jäsenmaita. Niin kyllä Suomikin, mutta ei maksa virallista jäsenmaksua. Maksaa muuten.

Ja seuraavassa hallituksessa on Jussi Halla-ahokin, koska ymmärtää kannattaa Natoa.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Ei taas... sama itkuvirsi... julkaisupäivä vain muuttuu.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Raatikainen, syyllisiä tuli myös lisää.

Onkohan tuo uhriutuminen oikeasti toimiva tapa. Olisiko jollain äänestäjällä sääliääniä?

Vaalipäivän iltana kukaan ei tule, kohteliaisuuttaan, Paavolta kysymään, miten tässä näin kävi. Paavolta ilmestyy blogi, jossa hän syyttää kaikkia niitä, jotka eivät kysyneet, mediapelistä.

Mauno Hautala

Jokainen voi miettiä esim googlettamalla "Rikoksista tuomitut kansanedustajat",niin huomaa , että istuvia kansanedustajia löytyy jotka tuomittu esim varkauksista, rattijuopumuksista pahoinpitelyistä jne jne
Ilja on saanut käräjäoikeudesta tuomion jonka istunut.
Mutta tuomio ei ole lainvoiminen
Toisinkuin istuvilla kansanedustajilla!!
Että se siitä!

Käyttäjän ReijoManttari kuva
Reijo Mänttäri

En ole ollut poliittinen, en ole kommunisti enkä vihreä. Keskustalainenkaan en ole ollut ja Bernerin linjaukset oli vaarassa viedä nykyinen Sipilälle kannatuksenikin. Kuitenkin Sipilä piti pintansa ja olen nyt kahden vaiheilla. Äänestän joko Sipilää tai Väyrystä.

Väyrynen on hyvä ja olisi parempikin, jos saisi sanottua Sipilän hyväksi tyypiksi.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Miten voi olla hyvä tyyppi, vaikka kaappaa kansainvälisen korkeasuhdanteen (140 000 työpaikkaa, jotka tosin eivät kaikki ole työpaikkoja vaan temppuja) omaksi saavutuksekseen, tuo surkeasti toimien maahan kalliita maahanmuuttajia, lupaa plakaattien kanssa ennen viime vaalej, että koulutuksesta ei leikata ja sitten leikkaa, lupaa kiky-touhuissa, että muuhun ei yksipuolisesti kosketa ja pettää lupauksensa, valtion avulla valtio tukee sukua ja kavereita, tekee muka lentomatkan Naantaliin, jatkaa keskittämispolitiikkaa, pyrkii toteuttamaan vain yksityistämiseen tähtäävän soten, jne.

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko

Unohdit mainita, että Sipilä myöskin syö lapsia aamupalaksi.

Käyttäjän AnitaSaarinen kuva
Anita Saarinen

Täytyy kyllä nostaa peukkua Padasjoen väelle: kutsu tuli heti kun ehdokkuutenikin tiedettiin, yläkoululla järjestettävään vaalipaneeliin!  
Samoin on paikallinen lehti uutisoinut kiitettävästi, ja laajemmallekin levinneissä lehdissä ollut juttua.
Joissakin kunnissa näemmä osataankin. :)

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Pohjanmaalla matkitaan valtakunnallista mallia. 7 tähteä käsitellään pienpuolueisiin kuuluvana. Sitä protestoitu.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Mielestäni ei pitäisi sotkea asioita. Ei se, ettei pidä Väyrysestä tai jopa inhoaa häntä, voi olla moraalisesti hyväksyttävä syy syrjimiseen. Seitsemän tähden liike on laillinen puolue ja jopa eduskunnassa, joten totta kai se pitäisi Väyrysestä tai Janitskinistakin huolimatta hyväksyä mukaan muiden eduskuntapuolueiden rinnalle. Vähintäänkin pitäisi meille tavallisille tallaajille kertoa, miksei hyväksytä, mutta kun sitäkään ei tehdä, herää kysymys, mistä on kysymys.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että olisin samaa mieltä, olipa syrjinnän kohteena mikä puolue tahansa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

James Hirvisaari erotettiin vuonna 2013 Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Hän liittyi Muutos2011 puolueeseen ja muodosti yhden miehen Muutos2011 -eduskuntaryhmän.

Muutos2011 ei saanut eduskuntavaaleissa YLEn eduskuntapuolueiden vaalipaneeliin edustajaa. Yhden puolueestaan eronneen kansanedustajan eduskuntaryhmälle sitä ei annettu vuonna 2015 eikä sitä annettu myöskään 2019.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Hirvisaaren ja Väyrysen tapaukset ovat melko identtiset. Niitä molempia koskee mielestäni sama sääntö: olisi pitänyt hyväksyä mukaan - tai ainakin kertoa hyväksyttävä syy epäämiselle.

Tällainen käytäntö, että niin meikäläiset kuin niemeläisetkin joudumme arvailemaan, että jospa yksi kansanedustaja on liian vähän tms., johtaa helposti syytöksiin mielivaltaisuudesta. Ei ole Ylellekään eduksi, että käsitystä sen puolueettomuudesta joudutaan epäilemään. Epämääräiset selitykset ilmeisen virheen peittämiseksi ovat aina huonompi vaihtoehto kuin virheen myöntäminen ja sen pikainen korjaaminen. Vielä ehtisi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #15

Minusta on selkeää, ettei yhden edustajan loikkaaminen puolueeseen, jolla ei ole edustajia, tee puolueesta eduskuntapuoluetta.

Jos loikkaajia on niin paljon, että muodostuu eduskuntaryhmä (eli vähintään kaksi), puolue lasketaan eduskuntapuolueeksi. Jos puolue saa eduskuntavaaleissa yhdenkin kansanedustajan, se on tietenkin eduskuntapuolue seuraavien vaalien väittelyissä.

Mutta on toki totta, että tiedotusvälineillä on valta jakaa puolueet toisellakin tavoin. Minusta olisi hyvä, että yli kymmenen prosentin kannatuksen edellisissä vaaleissa saavuttaneet olisivat omassa väittelyssään ja pienpuolueet omassaan yhdessä sellaisten puolueiden kanssa, joilla ei edustajia ole. Tuon jaon mukaan Siniset eivät olisi isojen erässä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #16

Minusta taas on hyvinkin keinotekoista jakaa puolueita edellisten vaalien perusteella mitenkään kun kyseessä on tulevat vaalit joissa ei ole vielä jaettu yhtään paikkaa.

Jos puolueita pitää jakaa kokonsa mukaan niin silloin kai ainoa jotain puolueen koosta kertova olisi niiden maksavien jäsenten todennettavissa oleva lukumäärä.

Jos taas haluamme jakaa niitä kannatuksen suuruuden perusteella, meillä pitäisi olla joku zydeemi rekisteröidä ihmisiä puolueiden kannattajiksi ja vertailla niitä lukuja. Tai luottaa erilaisten mielipidetiedustelujen voimaan.

Minä taas ihan vain pitäisin kaikki joukkiot ihan samalla viivalla niinkuin ne on vaaliuurnillakin, ainakin teoriassa.

P.s. visailukisailujen järjestäjien ongelmiin joukkojen hallinnassa taas en laskisi paljon painoa sillä tarvitaan vain innovatiivisuutta kunhan tasapuolisuus säilyy.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #16

Ennen vaaleja, joissa kansa kaikkivaltias sanoo sanansa, ei ole isoja eikä pieniä puolueita. Kenelläkään ei ole yhtään ääntä taskusaan. 19 puoluetta voidaan jakaa pienempiin ohjelmaryhmiin monella tasapuolisella tekniikalla, mikäli emme ole rasisteja.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Kun luin otsikon, ajattelin, että kerrankin se Paavo puhuu tämän maan vähäväkisistä ja syrjityistä tai ylipäätään on jonkun muun kuin vain itsensä puolella. Mutta ei, samaa virttä taas, samaa minäminäminä -uhriutumista blogista toiseen.

Mauno Hautala

Luulin jo, että kaapparien edustaja puhuis asiaa mutta haukkuminenhan sieltä tuli.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Sorto osoittaa, ketä pelätään. Osoittaa, kuka ja mikä puolue edustaa todellista oppositiota ja jolla on todella suuri potentiaali kasvaa, sillä suomalaisten enemmistö ajattelee pääasioista samalla tavalla, toisin kuin valtaeliitti ja natottajat.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Väyrysen Tähtiliike ei ole Suomen vaan Venäjän asialla. Joten ihan turha itkeä mistään "syrjinnästä".

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Saako Venäjää syrjiä? Vai pitääkö sitä suorastaan syrjiä? Ja venäläisiä?

Käyttäjän ReijoManttari kuva
Reijo Mänttäri

Niin, Paavo Väyrynen, - älä enää uhriudu. Ole oma hyvä itsesi. Muiden väärät teot sinua kohtaan eivät nosta virtaa, vaan sinun itsesi oikea linja ja osaamisesi.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Eero Heinäluoma (sd.) käynnistävät yhteisen koko maan kattavan EU-vaalikiertueen. Meillä taitaa olla sama suunta. Vai aikooko joku tänne jäädä? Muiden kanssa flirttailevaa kaikkivaltias syrjii jo täällä maan päällä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset