Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Niinistö yrittää johtaa harhaan

31.10.2011
 
Presidenttiehdokkaiden toinen paneelikeskustelu käytiin eilen Helsingin kirjamessujen yhteydessä. Siitä julkisuuteen tulleet välähdykset antavat melko hyvän kuvan esillä olleista asioista.
 
Paavo Lipponen syytti minua siitä, että olen omaksunut ”yleisen syyttäjän” roolin. Vastasin, etten ole syyttäjä, mutta muut ehdokkaat saavat varautua siihen, että he joutuvat vastuuseen sanoistaan ja teoistaan.
 
Sauli Niinistö kiemurtelee Nato-kantojensa vuoksi. Hän kiistää ajavansa Suomea ”noin vain” Natoon. Hän vaatii kansanäänestystä.
 
Eilisessä paneelissa Niinistö kävi hyökkäykseen. Hän syytti minua siitä, että olin hyväksynyt edellisen hallituksen turvallisuuspoliittiseen selontekoon kannanoton, jonka mukaan Suomella on jatkossakin vahvat perusteet harkita Nato-jäsenyyttä.
 
Selonteko oli kompromissi. Siihen löi leimansa kokoomusministereiden keskeinen asema valmisteluissa.
 
Niinistön lukema virke tuli mukaan Kokoomuksen vaatimuksesta, mutta sekin on tulkinnanvarainen. Niinistö luki sen sanaa ”vahvat” painottaen, minä luen sen korostaen sanoja ”jatkossakin” ja ”harkita”.
 
Perustan omankin Nato-kantani tuohon selontekoon.
 
Suomeen ei kohdistu sen mukaan erillistä sotilaallista uhkaa, vaan meidän turvallisuutemme voisi vaarantaa vain länsimaiden eli Naton ja Venäjän välinen sotilaallinen selkkaus. Meidän tulee tietysti pyrkiä estämään sellaisen selkkauksen syntyminen vähentämällä vastakkainasettelua ja jännitteitä. Tähän tilanteeseen ei ollenkaan sovi se, että Suomi itse liittyisi Natoon ja toisi sen sotilaalliset järjestelmät Venäjän rajoilla.
 
Asian ydin on siinä, että Niinistö pyrkii viemään Suomen Natoon muuttamalla EU:n sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi. Tämä on ollut federalistien tavoite 1950-luvulta alkaen. Ehdokkaaksi ilmoittautuessaan Niinistö sanoi jopa, ettei nykyisen hallituksen ohjelma estä etenemästä hänen tarkoittamaansa suuntaan.
 
Niinistön lupauksella kansanäänestyksestä ei ole merkitystä, jos Natoon mennään hivuttamalla ja EU:n kautta.
 
Niinistön kannanottoja punnittaessa on muistettava, että hänen puolueensa Kokoomus ajaa Nato-jäsenyyttä. Jos Niinistö valittaisiin presidentiksi, meillä olisi hallituksessa Nato-jäsenyyttä kannattavien värisuora, kun sen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan johdossa olisi kaksi kokoomuslaista ja jäsenenä Suomen Nato-jäsenyyttä innokkaimmin ajava Alexander Stubb.
 
Pääsin keskustelun kuluessa tuomaan esiin oman tulkintani Suomen sisäpolitiikan perusasetelmasta, kun meitä haastatellut Unto Hämäläinen pyysi kommenttiani Mauno Koiviston aikanaan esittämään arvioon vuonna 1974 ilmestyneestä kirjastani ”On muutoksen aika”.
 
Tuossa teoksessani esitin kovaa kritiikkiä sitä materialistisiin arvoihin perustunutta kasvu- ja rakennemuutospolitiikkaa kohtaan, jota SDP toteutti 1960-luvun lopulla Mauno Koiviston johdolla. Totesin, että tuota keskittävää ja eriarvoisuutta lisäävää politiikkaa ovat jatkaneet Harri Holkerin ja Paavo Lipposen johtamat sinipunahallitukset. Nyt sitä toteuttaa Jyrki Kataisen johtama sinipuna, joka pyrkii ankaraan keskittämiseen erityisesti kunta- ja aluepolitiikassa.
 
Muut eivät päässeet tähän vastaamaan. Myöhemmissä paneeleissa tästä aihepiiristä syntyy herkullisia keskusteluja, kun mukana on Lipposen lisäksi kaksi muuta sinipunahallituksen ministeriä, Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto.
 
Tässäkin on kysymys Suomen tulevaisuudesta. Valittava presidentti ei saa olla Mäntyniemen iltakouluja järjestävä hallituksen tukimies, vaan hänen tulee tarvittaessa toimia sen vastapainona. 
 
Lopussa meiltä kysyttiin imagoista ja siitä, minkä piirteen itsessämme emme haluaisi tulevan julkisuuteen.
 
Vastasin, että imagot ovat julkisuuden kautta syntyneitä mielikuvia, jotka eivät aina vastaa todellisuutta. Kampanjoiden aikana mielikuvat lähentyvät todellisuutta. Minulla on vain voitettavaa. Kun totuus tulee esille, kansa rakastaa ja äänestää minua.
 
Voitin tällä humoristisella kommentillani oman arvioni mukaan paneelin parhaimmat suosionosoitukset.
 
Paavo Väyrynen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (78 kommenttia)

Seppo Hildén

Pate, eittämättä, vedet silmissä tuli naurettua muitten mukana tolle loppukommentillesi.

Sulla on kyllä kaikista ehdokkaista tuo huumorintaju parhaiten hallinnassa.

Mikä ei voi olla ainakaan rasite tulevissa pressaväittelytilaisuuksissa.

Puhumattakaan sitten pressanvaalien loputuloksesta, jos joudut odottamaan taas seuraaviin vaaleihin.

Mutta onhan sulla onneksi sopiva slogan jo jatkoakin ajatellen. "Teen sen taas"

Tällä asenteella se Saarijärven Paavokin se kivikkoisen pellon raivasi.

kari virtanen

Pate, vaikka sinulla on paljon vastustajia, siitä huolimatta, voitat varmasti, kun otat esiin 3 teemaa:

1. Ei NATO:lle
2. Pakkoruotsi pois
3. Hallitsematon maahanmuutto

PS ei osannut oikein hyödyntää näitä aiheita.

Tunnet hyvin mediapelin, ja sen kuinka vaaleissa hävitään.

Onko sinusta voittajaksi?

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Vielä ei ole annettu yhtään ääntä. USAn entineen presidentti Jimmy Carterilla oli vain 5%:n kannatus demokraattien esivaaliin alkumetreillä.
Lopputuloksen tiedämme. Aikoinaan siitä julkaistiin kirjakin "Hämmästyttävä nousu huipulle".
"Kaikki on mahdollista sille,joka uskoo"!

Olin mukana kyseisessä tilaisuudessa Kirjamessuilla, josta Hesari raportoi lähes kattavasti. Oli"pudonnut pois" arvojohtajuus kysymys, jossa ehdokkaita pyydettiin listaamaan kolme tärkeintä arvoa. Paavo Väyrynen oli ainoa, joka otti kansallisen itsenäisyyden ja kristillisen arvopohjan listaansa.Kaikilla oli tietenkin demokratia ja sananvapaus listassaan.
Pani ajattelemaan.

Jyri Terttu

Minä luulen, että Paavolle nauretaan jatkossakin.

Käyttäjän saarinenj kuva
Juhani Saarinen

Suomalaisessa keskustelussa nousee Nato asia aina silloin tällöin otsikoihin, täytyy sanoa että on pölhöä porukkaa, mitä Suomi natossa tekisi,? ei yhtään mitään, muuta kuin taas jäsenmaksuja lisää ja kuluja kansalle onko tässä järjen hiventäkään.
Kuka se Suomalaisia oikeasti uhkaa, ei kukaan vastaan, tämä on Suomalaisen eliitin kestopuheenaihe, jota tahallaan pidetään yllä, jota kansa pidettäisiin pelon vallassa ja siten pakotettaisiin hätiköityihin päätöksiin, pahin uhka lienee sellainen kotitekoinen uhka jossa eliitti alkaa kansaa eriarvoistamaan jolloin saadaan maassa epäjärjestystä aikaan, jolloin voidaan kutsua armeija apuun.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Juuri näin, jos uhkaa ei ole se luodaan.
Taidan minäkin äänestää Paavo Väyrystä.
Muut ovat tuulihattuja, jotka yrittävät pimittää oikean kantansa.
Olen ollut Paavon kanssa eri mieltä melkein kaikesta, paitsi näistä keskeisimmistä asioista kuten itsenäisyys, EUn liittovaltioistuminen, isänmaallisuus ja NATOn tuoma uhkakuvat sekä maanpuolustuksen antaminen vieraisiin käsiin.

Henry

Petri Rautiainen

Ehdokas on itse tuulihattu, kun nauraa presidettikisassa. Kyllä tuuli puhaltaa niin kovin, että on hatussa pitelemistä.

Pekka Heikkinen

Jos tuota asiaa tarkemmin ajattelet, niin mietipä miksi esimerkiksi koko ikänsä veronmaksajien kustannuksella elänyt ja rikastunut Alexander Stubb haluaa väen välttämättä Suomen liittyvän Natoon? Ei liene montaa syytä? Hän on vain hakemassa itselleen loppuiän henkilökohtaista menestystä lorvailijan elämäänsä.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

"kansa rakastaa ja äänestää minua"

"Ei niin isoa leikkiä ettei totta toinen puoli" kertoo suomalainen kansanviisaus.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Rakastan ja äänestän Paavoa.

Käyttäjän Aapok kuva
Aapo Kansikas

Pyrkyrin irvikuva aloitti tällä kertaa itse mediapelin. Luulee varmaan tällä vedolla pääsevänsä toiselle kierrokselle.

Mitenkäs Paavo se tohtorin väitöskirjasi, kun todistelit tieteellisesti että Neuvostoliitto ei voi hajota. Oletko päivittänyt tiedostojasi viimeiseen 20 vuoteen tältä osin?

Kalle Virtanen

Oletko lukenut väitöskirjan vai jotain printtimedian otsikkoa? Katso tarkemmin, mitä alkuperäislähteessä sanottiin.

Jyri Terttu

Suomen sotilaallinen liittoutuminen Neuvotoliiton kanssa ei haitannut aikoinaan ministeri Väyrystä:

YYA-sopimuksesta:

* 1 artikla

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.

Yllä mainituissa tapauksissa Neuvostoliitto antaa Suomelle tarpeen vaatimaa apua, jonka antamisesta Sopimuspuolet sopivat keskenään.

* 2 artikla

Korkeat Sopimuspuolet tulevat neuvottelemaan keskenään siinä tapauksessa, että 1 artiklassa tarkoitetun sotilaallisen hyökkäyksen uhka on todettu.

Käyttäjän Aapok kuva
Aapo Kansikas

Aivan. Paavolla ei ole mitään syytä olla luopumatta Suomen suvereniteetista niin kauan kun hän itse saa päättää ko. päätöksen ajan ja paikan.

Käyttäjän petrisalo kuva
Petri Salo

Älyttömän hyvä, että meille äänestäjille avautuu erilaisia kurkistusikkunoita presidenttiehdokkaiden sielunmaisemaan.

Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kommentti perustuslain vaikuttavuudesta
http://suomi2017.wordpress.com/2011/09/25/kokoomuk...

Yksi kovimpia juttuja olisi: edes nyt, saada tietoon kaikkien presidenttiehdokkaiden näkemys "uudistetun" perustuslain HE 60/2010 (LJL 3/2011) 1§, 94§ ja 95§ koplaukseen sekä niiden todelliseen vaikuttavuuteen.

Markus Lehtipuu

Kyse ei ole presidentinvaaleista eli vanhojen politiikan konkareiden egotripistä.

Kyse on isänmaan, Suomen, tulevaisuudesta, kasvavien uhkien ja ongelmien maailmassa.

Venäjän kansalaiset, mahdollisesti johdon bulvaanit, ostavat strategisilta alueilta MAATA eri puolilta Suomea. Muuan rajavartioston upseeri, nyt eläkkeellä, toteaa, että kaikki ne paikat, joista Suomen armeija eteni vapauttamaan miehitettyjä alueitamme 1941, on nyt myyty venäläisten ns. "kesämökeiksi".

Samoin kaikki sotilaalliset alueet, tutka-asemat, varikot, kasarmit, jne, ovat saaneet naapureikseen ns. "kesämökkejä", joilla on venäläiset omistajat.

Joku vielä haikailee viisumivapautta, jonka seurauksena maahamme tulisi kuka tahansa laajentumishimoisesta imperiumista, ja jo nyt maamme laillisia alueita miehittävästä roistovaltiosta.

Venäjä hallitsee "lähialueitaan" ei-sotilaallisesti: painostuksella, uhkalla, kiukuttelulla, mesoamisella ja meuhkaamisella.

Se hallitsee johtoa kuten psykopaatit hallitsevat: mielistelyllä, imartelulla, kiristyksellä, lahjonnalla ja uhkailulla.

Venäjä luottaa siihen, että jokainen poikkipuolinen sana "lähialueilla" sensuroidaan, mustamaalataan ja yksinkertaisesti jätetään huomiotta.

ne ihmiset, jotka ovat Venäjä-kriittisiä, jätetään "lähialueilla" marginaaliin, sensuroidaan tai mustamaalataan.

Keinoja on lukemattomia, mutta heti kun kirjoitan Karjalan palautusta vaativan tekstin, "Harinen" nousee luolastaan kirjoittamaan "asiallisesti" ja "opettavasti" että Suomi on syyllinen kaikkeen ja kaikki Stalinin rikokset ihmisyyttä vastaan olivatkin "laillisia" ja "kaikki on sovittu".

Näin se menee, ja Venäjä uhkaa Suomea jo nyt.

Kun Putin on sementoinut oman yksinvaltansa seuraaviksi 12 vuodeksi, alkaa Lopullinen Ratkaisu, jossa "ylirotu" laajentaa "elintilaa".

Putin on jo sen sanonut. Valtiovierailullaan hän turvautui diplomaattiseen kielenkäyttöön, ja muistutti, että Suomi on vanha Venäjän alusmaa.

Imperialistisessa maailmassa, se mikä on kerran kuulunut meille...

Hannu Torkkeli

Jos Putin muistuttaa, että Suomi on vanha Venäjän alusmaa, niin olettaisi, että Suomen hallitus tekisi kaikkensa, että Suomi myös jäisi vanhaksi alusmaaksi. Sensijaan Puolustusvoimien eri toimintoja leikataan kovalla kädellä, aivan kuin tahallisesti tehtäisiin maatamme niin puolustuskyvyttömäksi, että meidän olisi pakko liittyä NATO:on.

Itse en kannata puolustusmenojen leikkauksia näin kovalla kädellä. Uskottava puolustuskykymme murenee tällaisilla poliittisilla päätöksillä. Näkisin, että leikataisiin tasaisemmin kaikkialta, mistä leikata täytyy.

Käyttäjän MarkoMSalo kuva
Marko Salo

Jaahans....eikös kannattaisi esitellä omia mielipiteitä eikä keksiä salaliittoja kilpailijoille.

Mutta jos mennään tuolle linjalle niin voisitko kertoa seuraavasta tapahtumasta enemmän
"Syyskuussa 1989 Rinne jätti Kimmo Sasin ja Urpo Leppäsen sekä kahden muun kansanedustajan kanssa eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön Paavo Väyrysen toiminnan lainmukaisuudesta tämän ollessa ulkoministerinä syksyllä 1981. Väyrynen oli tuolloin neuvotellut ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa Neuvostoliiton tuesta pankinjohtaja Ahti Karjalaisen pääsylle Keskustapuolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1982 presidentinvaaleihin. Rinne, Sasi ja Leppänen katsoivat Väyrysen menetelleen tässä suhteessa miltei maanpetoksellisesti. Perustuslakivaliokunta totesi kuitenkin, ettei Väyrynen ollut syyllistynyt ministerivastuulaissa mainittuihin tekoihin."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Rinne
Kuulisin mielelläni tarkemmin.

Hannu Torkkeli

Kyllähän minä pidän Väyrysen Paavoa ihan hyvänä presidenttiehdokkaana, mutta silmiin pisti tuo Väyrysen sanoma virke:" muut ehdokkaat saavat varautua siihen, että he joutuvat vastuuseen sanoistaan ja teoistaan."
Oikeaa olisi ollut sanoa "Muutkin ehdokkaat", sillä ei kai Paavo pidä itseänsä muiden yläpuolella?

Väitteeseen, että Paavo olisi muka jokin pelle ja vielä suurin sellainen, totean, että väite ei voisi olla kauempana totuudesta. Porukan ainoa tohtori on myös "poliittinen eläin", jolla on hallussa juuri ne asiat, joita menestyvällä Presidentillä tuleekin olla.

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Niinistön "olen karismaattinen ja sympaattinen" ei vetoa minuun. Katson, että näen helposti läpi. Kyllä minä käsittäisin, että Niinistön NATO-kanta on ihan selvä. Myönteinen.

Juhani Virtanen

Lupasin vuonna 1989 muuttaa pois Suomesta, jos Paavo Väyrysestä tulee presidentti. Lupaustani ei tarvitse lunastaa ensi vuonna.

Jouko Piho

Juhani Virtanen

Parasta alkaa valmistautua maastamuuttoon.

Käyttäjän MarkoMSalo kuva
Marko Salo

Ekalla kierroksella porukat äänestää oman ehdokkaan puolesta ja jos huonosti käy niin tokalla kierroksella Väyrystä vastaan

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Tarkista ny varmuuden vuoksi, että passi on voimassa...

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Passista ei ole ongelmaa? Meillehän luvattiin vapaa liikkuvuus EU:n sisällä.
Itse en ole koskaan aikaisemmin joutunut näyttämäan passia niin usein kuin nyt. Se passivapaudesta. Taisipa olla niin ,että ennen EU:ta Passia ei tarvittu lainkaa Pohjoismaiden välisillä matkoilla.

Pekka Heikkinen

Marko Salo, "äänestäisimme Väyrystä vastaan", miksi? Kerrotko ihan omin sanoin, mitkä ovat ne muiden ehdokkaiden ylivoimaisuudet presidentin tehtäviin, suhteessa Paavo Väyryseen?

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko
Käyttäjän MarkoMSalo kuva
Marko Salo

Väyrynen ei siis uskalla antaa kansan päättää itse asiaa? Voisiko kansa äänestää väärin.

Käyttäjän MarkoMSalo kuva
Marko Salo

Jos Niinistö kerran sanoo että se on kansanäänestyksen paikka mutta Väyrynen kieltää sen samantien. Eikö se sitä tarkoita?

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

En minä ole kuullut kieltävän.

Käyttäjän Aapok kuva
Aapo Kansikas

Väyrynenhän totesi jossain, että mitä se haittaa vaikka 49% kansasta vihaisi häntä, kunhan 51% äänestää puolesta. Ja vimeksi kun suomalaisilla oli mahdollisuus äänestää, niin väyrystelijähän äänestettiin ulos Eduskunnasta.

Jos äänestyslipukkeissa olisi yksi puolesta ja yksi vastaan ääni, niin Paavo keräisi kyllä aivan ylivoimaisen potin tuossa viimeksimainitussa kategoriassa, siitä olen varma.

Jouko Piho

Aapo Kansikas kirjoitti: "Mitenkäs Paavo se tohtorin väitöskirjasi, kun todistelit tieteellisesti että Neuvostoliitto ei voi hajota. Oletko päivittänyt tiedostojasi viimeiseen 20 vuoteen tältä osin?"

Oletko sinä päivittänyt tiedostojasi viime kuukausien ajalta, kun Putin puuhaa Euraasian unionia ja tiedetään, että Putin haikailee Neuvostoliiton perään? On paljon mahdollista, että Neuvostoliitto tulee vielä takaisin.

Tästä asiasta on aivan turhaa irvailla Paavo Väyryselle, joka alunperinkin tarkoitti sitä, että Suomella tulee aina olemaan suurvaltaitänaapuri, oli sen nimi mikä tahansa.

Käyttäjän Aapok kuva
Aapo Kansikas

Juu, eiköhän äiti-Venäjä pysy tuossa vielä tovin. Meinaako Jokkeri, että pitäisi laittaa taas vaihteeksi kova kovaa vastaan?

Jouko Piho

Aapo Kansikas

En meinaa, että pitäisi laittaa taas kova kovaa vastaan. Eihän tässä ketjussa ole edes siitä kysymys.

Meinaan, että Väyrysen väite Neuvostoliitosta ei ole irvailemisen aihe, kun näyttää taas siltä, että Neuvostoliittoa ollaan herättämässä henkiin.

kari virtanen

Tässä muutamia yhteiskuntamme epäkohtia, Listaa sopivasti sorvaamalla hyökkäät muiden kimppuun kuin sika limppuun.

Eroa Kepusta, ja kysy suoraan Suomen kansalta haluaako se suoraa demokratiaa?

Äänestämällä kokoomusta, demareita,vihreitä, kristillisiä tai rKp:tä, kannatat:

- Aselakia ja aseiden poiskeräystä, millä sitten metsästetään hirviä, susia ja karhuja
- Euroopan korkeinta autoverotusta, autokatsastus kiskontaa – 34% voittoa
- Eläke-iän nostoa 75vuoteen tai eläkkeiden 20-30% leikkauksia
- Harmaan talouden suosimista leikkaamalla poliisien talousrikostutkijoiden määrää
- Hyvä-veli verkoston ex-poliittikkojen suojatyöpaikkojen vaalimista ja ylläpitoa
- Jakoa luokkayhteiskuntaan 1% Elitti – 9% Kapitalistit – 90% työläiset & orjat
- Kansalaisten jatkuvaa halveksuntaa ja eriarvoistamista
- Kansanedustajien eläkkeelle pääsyä jopa 38-v./ vs. Muille työ-urien jatko 75v.
- “Kehittyvien maakuntien siltarumpupolitiikkaa & maatalousmafiaperhettä”
- Kiintiöhurreja, Pakkoruotsia - ”kääpiökieltä” jota ei valtaväestö koskaan tarvi
- Loisimista, siivelläeloa ja ”vaihtoehtoisia elämäntapoja” toisten piikkiin
- Maahanmuuton & pakolaisuuden ongelmien siirtämistä ”huomiseen”
- ”Paskalakia” , makeisveroa, lakia näpistyksestä ja muita T Braxin & Co. vihreitä virheitä
- Pienyrittäjien nihilointia säännöillä, määräyksillä, luvilla, verotuksella
- Pikavippifirmojen kiskontaa & veronkiertoa: http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2011/09/2...
- Raiskaajien, rötösherrojen ja rikollisten paapomista. Pää-airueena T. Brax
- ”Rekalla-oluet-Eestiin-ja-vetokärryillä-takaisin-viiden-erissä” - veropolitiikkaa
- Soputtamisrahaa mamuille, kun omat kansalaiset kituuttaa leipäjonossa
- Suomen itsenäisyyden ja suomalaisuuden tuhoamista v. 2015 mennessä
- Suomi NATO:on auttamaan USA:n imperialistista maailman hegemoniaa
- Syomävelan ottoa ja lastenlastemme orjuuttamista, 50 MRD velkaa lisää 2011-2015
- TV-lupaa ja sen tarkastajia
- Valtion omaisuuden myymistä pilkkahintaan ulkomaille (Kemira, pohjavedet)
- ”Veroja vaan lisää, ei ratkaista mitään ongelmia, ei leikata” – politiikkaa
- Velanotolla pyöritettävää rikollista turvapaikka-surffaus-show-karusellia
- viherveroja, elohopealamppuja, nuuskakieltoa ja maailman tiukimpia 2012 rakennusasetuksia
- 1 000 000 000 kehitysapuun/ vs. Omassakin maassa riittää epäkohtia väsyksiin asti
-
Itsenäisen ja vapaan Suomen kannalta paras on Sveitsin kaltainen suora demokratia, joka on Muutos 2011 tärkein teema.

Suoralla demokratialla kansan on helppo torpata arkadianmäen puupäiden tehtailemia paskoja lakeja ja byrokratiaa.

Tuija Brax & Erkki Tuomioja: "Paras keino estää aseistautuneiden rikollisten toiminta on kieltää aseet lainkuuliaisilta kansalaisilta."

Pekka Heikkinen

ERITTÄIN hyvä lista! Tuossa olisi jokaiselle suomalaiselle miettimistä ja viimeistään silloin kun maalle valitaan seuraavaa presidenttiä!

Noiden asioiden puolella vai isänmaallisesti niitä vastaan?

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

Hyökkäävyys OK, mutta mitä arvelet arvottomilla vihjailuillasi saavuttavasi?

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Mainiota että mitä ilmeisimmin presidenttiehdokas on kirjoittanut itse kirjoituksensa. Ainakin siltä vaikuttaa. Vaikuttavaa tekstiä.
Henkilöönsä kantaa ottamatta ennustelin jo kymmeniä vuosia sitten Paavosta Presidenttiä. Ennusteluni sai alkunsa silloisista uutisista, jossa muistaakseni kerrottiin maanpetosepäilyistä. Tarkempaa en muista.

Jouko Piho

Jouni Tuomela

Paavo Väyrynen kirjoittaa itse tekstinsä.

Väyrynen on erittäin hyvä puhuja ja kirjoittaja.

Maanpetosepäilyt tutkittiin aikanaan ja Väyrynen sai puhtaat paperit.

Heikki Hakala

Pitäisin arvostettavana, että ehdokkaat pyrkisivät osoittamaan kykynsä edes jossain määrin presidentilliseen keskustelutapaan jo kampanjavaiheessa. Tämän blogitekstin otsikko "Niinistö yrittää johtaa harhaan" on siitä pyrkimyksestä kovin kaukana.

Nato-viestisi, Paavo Väyrynen, näyttää kiteytyvän lauseeseen "Niinistön lupauksella kansanäänestyksestä ei ole merkitystä, jos Natoon mennään hivuttamalla ja EU:n kautta". Sitä ennen kerrot, että Niinistö haluaa muuttaa EU:n sotilasliitoksi. Olisi hyvä, että vaalitaistelun tuoksinassakin malttaisit erottaa faktan fiktiosta. Pari kommenttia:

1. Kun Niinistö on hyvin selväsanaisesti todennut, että Nato-jäsenyys voi toteutua vain kansanäänestyksen kautta, olen varma, että hän tarkoittaa, mitä sanoo. Niinistön koko uraa ja elämää on leimannut poikkeuksellisen vahva sitoutuminen siihen, mitä hän on luvannut. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö niin olisi myös tässä Suomen ja suomalaisten kannalta erittäin tärkeässä asiassa.

2. USA on kylmän sodan päättymisen jälkeen vähentänyt dramaattisesti sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa. On ilmeistä, että tämä trendi jatkuu edelleen yhtäältä taloudellisista syistä, toisaalta siksi, että mm. Kiina ja Intia ovat haastamassa USA:n mahdin. Suomen intressissä ei varmasti ole se, että Eurooppaan muodostuisi turvallisuuspoliittinen tyhjiö. Siksi on tarpeen vahvistaa juuri sitä eurooppalaista puolustusyhteistyötä, jota sinä tunnut pitävän peikkona ja salaovena Natoon.

En suinkaan ehdota, että Suomen tulisi omilla turvallisuuspoliittisilla ratkaisuillaan provosoida Venäjää. Mutta en myöskään kehota jättämään huomiota sitä tosiseikkaa, että samaan aikaan kuin läntinen Eurooppa ajaa alas sotilasvoimaansa, Venäjä on julistanut moninkertaistavansa sotilasmenonsa lähivuosien kuluessa.

Pekka Heikkinen

Jos, kuten ymmärrän puheenvuorostasi, olet Paavo Väyrysen presidentiksi valitsemista vastaan, niin kerrotko vielä, miksi joku muista pitäisi tulla valituksi?

Jouko Piho

Eero Tillanen

Miten Väyrynen on kääntänyt takkia Nato-kannassaan?

Käyttäjän Holmes kuva
Jens Fogelholm

Paavo, Paavo, Paavo.

Ei muita väheksymällä taikka solvaamalla pääse mihinkään.

Vaikka Sauli olisikin NATO myönteinen, hän olisi sitä mieltä että siitä järjestettäisiin kansanäänestys, hän ei itse halua siitä päättää, vaan haluaa antaa kansan päättää siitä.

Anteeksi Paavo, mutta Niinistöstä tulee presidentti jo ensimmäisellä kierroksella vaikka yrittäisitkin haukkua hänet alas, katso mitenkä SDPllä on mennyt kun ovat haukkuneet Persuja, tippuvat koko ajan, ota mallia.

Pekka Heikkinen

"Niinistöstä tulee presidentti jo ensimmäisellä kierroksella"

Miksi? Mitä Suomi on silloin saavuttanut? Onko Niinistön valinta presidentiksi Sinulle henkilökohtainen onni?

Mitkä ovat Niinistön meriitit, lukuun ottamatta sitä, että hän vaati itsensä ensimmäiseen lentokuljetukseen Thaimaan katastrofialueelta, enne pahimmin loukkaantuneita, kuten kaikki tiedämme?

Suomen viemisestä EU'n ja euroon, sekä Niinistön asemasta Lipposen kanssa siinä venkoilussa me myöskin kaikki varmasti tiedämme. Vai etkö Sinä tiedäkään?

N N

Vielä kun tulet lähemmäksi perussuomalaisten kantaa, niin olisi napakymppi. Eli suomen puolustusvoimien ei tarvitse olla kokonaisuudessaan Nato yhteensopiva. Ainoastaan soveltuvin osin, kuten ilmavoimien osalta. Näin säästämme pitkän pennin materiaalihankinnoissa.

Hannu Rytilä

Eiköhän rynnäkkökiväärin kaliiperi ole edelleen 7,62. Se ei ole NATO-standardin mukainen.

Jorma Laine

On. Sen sijaan lähes kaikki muut aseet PST ja IT osastolla alkaa olemaan NATO-yhteensopivia. Samoin Tiger-panssarit on jo valmiiksi sitä. Horneteista nyt ei tarvinne varsin mainitakaan.
Viestikalusto on hyvin nopeasti muutettavissa Nato-koodistoon jne.
Ja 7.62x51 (Suomella muistaakseni 7.62x39) on ollut NATONkin kaliberi joskin nykyisellään on .223 (tai tutummin 5.56) suosiossa NATON aseissa.

Hannu Rytilä

Selvä. Muistelin vaan omaa inttiaikaani 30 vuoden takaa.

Lasse Lehmusto

Voi Paavo voi Paavo ikuinen häviäjä, ei tule Väyrysestä presidenttiä, eikä pääse edes toiselle kierrokselle,näin on näreet.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Paavo, kirjoitat: "Eilisessä paneelissa Niinistö kävi hyökkäykseen. Hän syytti minua siitä, että olin hyväksynyt edellisen hallituksen turvallisuuspoliittiseen selontekoon kannanoton, jonka mukaan Suomella on jatkossakin vahvat perusteet harkita Nato-jäsenyyttä. Selonteko oli kompromissi. Siihen löi leimansa kokoomusministereiden keskeinen asema valmisteluissa. Niinistön lukema virke tuli mukaan Kokoomuksen vaatimuksesta, mutta sekin on tulkinnanvarainen. Niinistö luki sen sanaa ”vahvat” painottaen, minä luen sen korostaen sanoja ”jatkossakin” ja ”harkita”."

Eikö tämä mene aika vahvasti semantiikan puolelle? Jos nyt oikein ymmärrän, yksikään presidenttiehdokas ei halua Suomea Natoon, eli koko liiton olemuksesta ja Suomen suhteesta siihen ei päästä näissä vaaleissa kunnolla keskustelemaan. Sääli.

Petri Rautiainen

Itse olen käsittänyt, samalla tavalla kuin sinä, Markku, ettei kukaan tämän hetkisistä presidettiehdokkaista halua Suomea Natoon, mutta se oli kokoomuksen ja Kataisen "salainen" päätös, jos kokoomus eduskuntavaaleissa saa ehdottoman enemmistön taakseen, niin se hakee vielä juuri alkaneena vaalikautena Nato-jäsenyyttä. Muiden mielipiteitä ei kysyttykään. Tädellinen Suomen talouden rapauttaminen! Ei voi mitään.

Käyttäjän MarkoMSalo kuva
Marko Salo

Viittikkö laittaa todisteita?

Hannu Heikkinen

Markku Huusko, kyseessä on pelkästään ja vain NATO-vaalit, ja Paavo Väyrynen toki tietää sen.

Lisäksi kyseessä ovat vaalit, joissa soisi käsiteltävän tärkeitä teemoja, kuten Suomen eroamista EU:sta ja eurosta.

Käyttäjän Aapok kuva
Aapo Kansikas

Pave pyrkii näköjään valitsemaan Naton näiden presidentinvaalien teemaksi persujen Eduskuntavaaleissa onnistuneen Kreikka-vedätyksen tyyliin. Taitaa kuitenkin jytky jäädä tällä kertaa tulematta.

Pekka Heikkinen

Oletko Huusko ehdolla vaaleissa, vai onko Paavo vaan sinulle ja muille vihreille se 'väärä' vaihtoehto?

Jos yksikään ehdokas ei halua Suomea Natoon, miksi asiasta silloin edes keskustellaan?

Natohalukkuutta on ja me molemmat tiedämme sen. Paavo EI ole viemässä Suomea Natoon, monet muut kyllä.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Markku (Huusko), tuo ei ole objektiivisuuteen pyrkivän miehen puhetta. Näet vain oman lehmäsi ojassa, et todellista tilannetta. Jos yksikään presidenttiehdokas ei halua Suomea Natoon, silloin ehdokkaiden tulee selkeästi irtisanoutua Natosta. Näen siis tilanteen päinvastoin kuin sinä. Yksikään ehdokas ei ole sitä riittävän selkeästi tehnyt, ei edes Väyrynen, jota voitanee pitää Nato-intoilijoiden selkeimpänä vastavoimana.

Kun korostetaam sanoja "jatkossakin" ja "harkita", ja kun niihin lisätään "vahvat perusteet", tulisi jokaisen oivaltaa, että juuri tämä vahvoin perustein tehty jatkuva harkinta on osaltaan Väyrysen tarkoittamaa Suomen hidasta Nato-hirteen hivuttamista; erityisesti kun siihen yhdistetään EU:n sotilaallinen ulottuvaisuus.

Turvallisuuspoliittisen selonteon taakse ehdokkaat eivät voi piiloutua, koska sen oikea sanamuoto olisi ollut: "Suomella ei ole perusteita harkita Nato-jäsenyyttä, sillä ulko- ja turvallisuuspoliittisia uhkakuvia ei ole muita kuin EU:n ja Naton sisäisestä epävakaudesta, ja eräiden maiden hekemonia pyrkimyksistä johtuvia.

Koska Nato-jäsenyys on hyödytön ja vahingollinen Suomelle, myös kansanäänestys asiasta on tarpeeton. Ajankohtaisempi kansanäänestyksen paikka olisi ero EU:sta, Schengenistä ja eurosta, jos nyt sitäkään ehditään järjestää ennen kuin rapautuva järjestelmä sulaa kuravelliksi.

Heikki Hakala

Petri Rautiainen, itsenäisen Suomen historiassa mikään puolue ei ole koskaan saavuttanut ehdotonta enemmistöä eduskunnassa. Ei näytä millään tavoin todennäköiseltä, että Jyrki Kataisen tai kenenkään muunkaan johtama Kokooms olisi likimainkaan sellaista tavoittamassa. Kannat huolta jostain, mitä itse omassa mielessäsi kuvittelet ilman vähäisintäkään realismin häivää.

Pekka Heikkinen

Malta Heikki vielä seuraaviin vaaleihin, niin saatat kokea jotakin sellaista, jota historia ei vielä tunne. Ei edes hidas ja rauhallinen suomalainen katso vääryyttä loputtomiin, se on varmaa.

Petri Rautiainen

En, tiedä, puhuiko hän ihan höpöjä, kun se taipumus hänellä tuntuu olevan ja mikään linja ei tunnu säilyvän, vaan koko aja muutellaan toimintamuotoa. Se saattoi olla jokin hämäys tai harhautuskin.

Tapio Keskitalo

Hyvä Paavo! Ryntäät(verbi) vauhdilla valtakunnan ykköspallille(huonekalu).

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Minusta on todella sääli, jos presidentinvaalejamme aletaan pitää Nato-vaaleina....:(:(

Älä Paavo viitsi tuollaista roskaa ulos päästää. Itse halveksin sellaista raukkisehdokasta, joka vetää toisen heti alussa syyttömänä lokaan.

Ei tule Paavolle tuollaisten juttujen vuoksi täältä ainakaan yhtäkään ääntä. Haukkumalla muita ei pitkälle päästä.

Älkääkä äänestäjät menkö mukaan noihin Paavon juttuihin. Hän osaa olla todella hyvä supliikkimies, mutta ei presidentti.

Jos Niinistö haluaa kansanäänestystä Naton suhteen, niin se ei todellakaan tarkoita sitä, että "hän olisi viemässä Suomea EU:n kautta Natoon."

Siis lopeta Paavo Saulin haukkuminen ilman mitään syytä!

EV

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Saulin "kysytään kansalta" on erittäin ovela ja strateginen kiertotie sotilaskoalitioon liittymisprosessissa. Se saa ensinnäkin NATO:n vaikuttamaan monien epäilevien mielestä paremmalta vaihtoehdolta, kun sen liittymisestä kysyttäisiin kansalta. Toisekseen Niinistö saa aikaan ehkä vaikutelman, että "Ei se NATO nyt huono vaihtoehto olekaan, kun kerran Sauli Niinistökin ehdottaa siitä kansanäänestystä". Saulin ehdotus/kehoitus kansanäänestyksestä on itseasiassa mainos.

Me tiedämme jotakin siitä, kuinka medialla ja mainonnalla on vaikutusta keskimatkan tähtäimellä. Yksi tapa on joko ärsyttää. Toinen tapa on miellyttää - saada jokin asia "laskeutumaan pehmeämmin". Tämä voisi olla jo sulatettavissa, että Sauli itse suosittaa kysymään kansalta kansanäänestyksessä. Aivan kuin firman guru, joka antaa rauhoittavan ja kannustavan julkilausuman. Paitsi, että siinä on optimismia, se sisältää rivien välisen kehoituksen. Sauli viittaa, että meiltä on kysyttävä NATO-koalitioon liittymisestä, sillä asia on tärkeä.

Pekka Heikkinen

Kerro Eero yksi, siis YKSIKIN syy siihen, miksi Niinistöstä pitäisi tulla Suomen seuraava presidentti?

Käyttäjän Pshemeikka kuva
Juha Nevalainen

Parahin päätoimittaja Huusko

Kun kerran otat kantaa ehdokkaiden mielipiteisiin olisi reilua kertoa oma suosikkisi saman tien. Tietäisipähän jatkossa mikä Uuden Suomen toimituksellinen linja on vaalikampanjauutisoinnissa.

Pekka Heikkinen

Eiköhän tuo liene selvää, etunimikaimani se varmaankin on.

Pekka Heikkinen

Mitä suomalaiset odottavat presidentiltä? Vain itsenäisyyspäivän televisioituja kutsujako, vai jotakin todellista, sellaista jolla on merkitystä koko kansakunnalle?

Ne 6/12 bileet on nyt nähty ja homovaltaisiksi todettu nykyisen presidentin valtakaudella. En jaksa uskoa kenenkään haluavan sen jatkuvan.

Isäni, 5-vuoden rintamaveteraani, kirjoitti (vuosia ennen kuolemaansa 1995) kirjaa Kekkosesta. Kirjan nimi oli 'Maan nälkä', eikä se todellakaan antanut Kekkosesta kovin mairittelevaa kuvaa, päinvastoin ja jopa siinä määrin, ettei yksikään kustantaja Kekkosen elinaikana suostunut sitä kustantamaan, tahi julkaisemaan.

Oli miten oli, Kekkonen oli kuitenkin melkoinen tyyppi verrattuna näihin tämän päivän puolivillaisiin, joiden seurassa saattaa joutua miettimään, 'onko se tyttö vai poika'.

Tulevista vaaleista;

Olen erittäin pahoillani siitä, että Timo Soini ilmoittautui ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Olen jopa niin pettynyt, että ja vaikka kuinka olen 'Timpan miehiä', en tule häntä äänestämään, vaan ääneni saa Väyrysen Paavo. Timon paikka on edelleen päivän politiikassa, ei taustalla suuntia näyttämässä. Ne näyttämiset Väyrynen kuitenkin osaa varmasti paremmin kuin kukaan muu tässä maassa nimeltä Suomi.

Annetaan yhdessä Suomelle ja tulevaisuuden suomalaisille mahdollisuus parempaan valitsemalla Paavo Väyrynen seuraavaksi Suomen Tasavallan Presidentiksi!

Hannu Rytilä

Olen samaa mieltä. Soinia tarvitaan sisäpolitiikassa, siksi ääneni saa Väyrynen, jonka takia olisin ollut valmis "muuttamaan maasta" 80-luvulla.

Niin ne ajatukset muuttuvat kun ymmärrys lisääntyy.

Kun ikää kertyy itsellekin, on käsittämätöntä huomata että Paavo on minua vain 16 vuotta vanhempi. Silloin lukiolaisena Paavo oli minun näkökulmastani konkari, vaikka oli vain kolmekymppinen, siis nulikka nykyisestä näkökulmastani.

Pekka Heikkinen

Minäpä muutin maasta, tosin en Paavon takia :)

Myönnän, en koskaan todella pitänyt Paavo Väyrysestä, ennen kuin aloin tarkemmin tutkia näitä nykyisiä ja tulevia presidenttikandidaatteja. Nyt kuitenkin itselleni on päivänselvää se, että siitä porukasta ei minulle ole ketään muuta edes ajateltavissa, niin kauan kuin mielessä ja tavoitteena on Suomi, meidän ja jälkeläistemme tulevaisuus ja suomalaisuuden kunnioittaminen.

Vaihtoehtoja on vain yksi, Paavo Väyrynen.

Hannu Rytilä

Täytyy arvostaa, että presidenttiehdokkaan itse kirjoittamaan blogiin voi kommentoida tämmöinen ihan tavallinen Suomen kansalainen.

Siitä pisteet blogistille itselleen ja ennen kaikkea Uusi Suomi - sivustolle jonka olemassaolo on 2000-luvun kulttuuriteko.
Lopulliset kiitokset kuuluvat siis Niklas Herlinille

Tämä menee hörhöosastolle, mutta luin jostain sivustolta, että 60- ja 70- luvuilla syntyneillä on erilainen mielenlaatu kuin vanhemmilla sukupolvilla ja se johtuu joidenkin tähtien asennosta. Omien havaintojeni perusteella väite ei ole aivan tuulesta temmattu.
On tosin yhteiskuntakin muuttunut.

Pekka Heikkinen

Ja jos nyt ihan järkevästi ajatellaan, niin miksi naapuri Venäjä Suomeen hyökkäisi? Saisiko se siitä jotakin hyötyä, onko meillä jotakin niin erinomasta, että Venäjän kannattaa aloittaa (kuten odotettavissa olisi) lll-maailmansota? Ehei, ei se niin mene.

Suomi ei ole koskaan saanut mitään todellista apua keneltäkään, mutta Suomi ja suomalaiset ovat aivan liian usein olleet ensimmäisinä työntämässä omaa 'apuaan' joka helv... paikkaan. Miksi? No joo, ei tarvitse vastata. Kyseessä ovat idioottimaiset ja vain omiin taskuihinsa tuijottavat poliitikot. Valtakunnanoikeus ON perustettava viimeinkin.

Ne jotka haluavat sotia mistä syystä hyvänsä, kyllä maailmassa asemia löytyy, mutta meidän ei siihen kansakuntana tarvitse osallistua. Se ei ole meidän tehtävämme, kuten ei myöskään koko maailman sosiaalitoimistona hyöriminen, samalla jättäen omat kansalaiset ja heidän hyvinvointinsa täysin huomiotta.

Nimimerkillä; omaa, henkilökohtaista kokemusta on

Käyttäjän juhojuho kuva
jukka juhola

Nyt on sellainen tilanne että ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Paavo Väyrynen on ilmoittanut äänestäneensä Tarja Halosta(SDP) viime presidentinvaalien toisella kierroksella. Luulempa että tämä tieto riittää monelle äänestäjälle niitiksi ketä ei tule äänestämään tulevissa vaaleissa. Olen suoraan sanoen sanaton. Keskusta ja kokoomushan sopivat että tekevät työtä sen ehdokkaan hyväksi joka pääsee toiselle kierrokselle SDP,n ehdokasta vastaan. Ei tarvitse päivitellä demareitten ylivaltaa kun potkitaan aisan yli äänestetäänkin vastapuolen ehdokasta. Jos suoraan sanon niin maku meni Väyrysestä. Enkä ole koskaan ymmärtänyt näitä NATO,n kiihkeitä vastustajia ja sellainenhan tuo Halonen on ollutkin ja sellaisena pysyy. Niinistön asema vain vahvistuu minun ja monen muun silmissä. Hänkin voisi reilummin puhua NATO,n puolesta eikä pelätä näitä haloslaisia jotka pelaavat vieläkin tällä "neuvostokortilla".

Jouko Piho

Jukka Juhola

Viime presidentinvaaleissa Väyrynen äänesti pienemmän pahan mukaan eli Halosta, koska Väyrynen ei voinut mitenkään ajatella äänestävänsä NATO-myönteistä Niinistöä.

Väyrynen on ollut ja on tässä asiassa johdonmukainen. Sen sijaan Niinistö yrittää nyt peitellä NATO-myönteisyyttään ja koettaa mennä tässä asiassa vaaleihin sammutetuin lyhdyin.

Käyttäjän juhojuho kuva
jukka juhola

jouko Piholle. En voi ymmärtää tuollaista toimintaa ollenkaan. Tuo olisi Väyrysen pitänyt ilmoittaa jo silloin kun Halosta äänesti. Olen täysin varma että kun ihmiset havahtuvat tämän asian tullessa tietoon niin moni jättää Väyrystä äänestämättä niin hyvä ja kokenut kuin onkin. Minä olisin Väyrysenä jättänyt vaikka äänestämättä mutta vasemmistolaista ehdokasta en olisi enkä tule äänestämään. Niin kuin jo sanoin; maku meni ja loppukin usko poliitikkoihin!

Jouko Piho

Jukka Juhola

Suomessa on vaalisalaisuus. Väyrysen ei olisi tarvinnut ilmoittaa omaa äänestyskäyttäytymistään kenellekään.

Väyrynen on nyt tehnyt sen kuusi vuotta myöhemmin ilmeisesti sen takia, että hän haluaa ilmoituksellaan korostaa NATO-vastaisuuttaan.

Ymmärrän Väyrystä. Koeta sinäkin ymmärtää.

Käyttäjän juhojuho kuva
jukka juhola

Jouko Piholle ja muillekin. Ymmärtää tässä maailmassa täytyy monia asioita mutta se ei tarkoita sitä että ne pitäisi hyväksyä.Ja tuosta NATO,sta; siitä pitäisikin keskustella tässä maassa. Mutta tämä Suomen kansa on aivopesty näinä menneinä vuosikymmeninä niin perusteellisesti etteivät uskalla ja osaakaan enää ajatella omalla terveellä järjellä. Tosin en usko noihin galluppeihin tässä asiassa pätkän vertaa. Itänaapuri uusii sotakalustoaan massiivisesti ja samaan aikaan Suomessa vain puolustusta heikennetään. Pitää kysyä millä logiikalla tämä pieni maa muka selviää yksin jos/kun jotain ei toivottavaa tapahtuu??

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Onneksi Suomessa saa vielä jokainen äänestää niin kuin itse haluaa. En tiedä, miten on sitten, jos maahan saadaan Soinin diktatuuri.

Suomea ei uhkaa sotilallisesti yhtään mikään. Parempi pysyä vain housuissa.

Rahalle on paljon tarpeellisempaakin käyttöä kuin tuhlaaminen sotavarusteluun.

Juha Rantala

Arvaa Paavo kuka kirjoitti Natosta aikoinaan näin:

"On luonnollista, ettei Suomi EY:n jäsenenä tule estämään sen puolustusulottuvuuden kehittämistä Maastrichtissa päätetyllä tavalla. On myös selvää, että Suomi myös osallistuu siihen mm. antamalla oman panoksensa rauhanturvatoimintaan. Emme sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että joskus tulevaisuudessa osallistuisimme yhteisen puolustuksen järjestämiseen tai liittyisimme NATO:n jäseneksi. Meillä on siis avoin mieli, kun järjestämme suhdettamme uuteen Eurooppaan"

Viiden pisteen vihje. Teksti löytyy ko. pitkäaikaisen poliitikon, entisen ulkoministerin ja entisen Keskustan puheenjohtajan kirjasta nimeltä "On muutoksen aika 2" sivulta 103.

Tuossa sitten vähän uudempaa: http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset