Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 29 min 35 s sitten

Porrastus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan? – Ministerit Harakka ja Pekonen vaikenevat

13.6.2019 18:40

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja työministeri Timo Harakka (sd) eivät halua ottaa kantaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastukseen.

Keskustavaikuttaja Tytti Määttä tekee paluun, muttei lähde puheenjohtajakisaan – esittää yllättävää mallia keskustalle

13.6.2019 18:08

Keskustavaikuttaja, Kuhmon kunnanjohtaja Tytti Määttä kertoo Puheenvuoro-blogissaan, ettei lähde pyynnöistä huolimatta tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta syyskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Määtän mukaan toiveet hänen ehdokkuudestaan lisääntyivät, kun Annika Saarikko (kesk) ilmoitti, ettei lähde kisaan mukaan. Antti Kaikkosen (kesk) päätöstä asiassa odotetaan juhannukseen mennessä.

F-35-hävittäjän kokenut koelentäjä nimeää koneen ykkösominaisuuden – ”Tärkeää Suomelle, jolla on rosoisia naapureita”

13.6.2019 17:20

Amerikkalainen puolustusvälinevalmistaja Lockheed Martinin on yksi Suomelle hävittäjiään tarjoavista yhtiöistä. Yhtiön F-35A-monitoimihävittäjä on ehdolla Hornetien korvaajaksi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Puolustusvoimain komentajan valinta tulossa julki – Katseet kohdistuvat nyt kahteen kenraaliin

Näkökulma: Puolustusvoimain komentajan valinta tulossa julki – Katseet kohdistuvat nyt kahteen kenraaliin

13.6.2019 16:49

Pitkään roikkunut Puolustusvoimain komentajan nimitys on sinettiä vailla. Uuden Suomen puolustusvoimia tuntevilta tahoilta saamien tietojen mukaan nimi tulee todennäköisesti julki ensi viikolla eli juhannuksen alla.

On jo korkea aikakin tulla, sillä komentajana vuodesta 2014 toiminut Jarmo Lindberg siirtyy reserviin elokuun alussa, vain puolentoista kuukauden kuluttua.

Koko nimityskuvioon on tuonut omat erityispiirteensä kaksi asiaa: Puolustusvoimissa alkuvuodesta käynnistynyt niin sanottu Lemmenjoki-tutkinta ja Sipilän hallituksen ero maaliskuussa.

Maailmanlaajuista romahdusta ennustava ekonomisti: ”Antti Rinteen hallitukselta hyvin vaarallinen kirjaus – hälytyskellojen pitäisi soida”

13.6.2019 15:14

Taloustieteen dosentti ja tutkimusyhtiö GnS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen on sitä mieltä, että Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelman taloutta koskevan osuuden ”epämääräisyys on hyvin hälyttävää”.

Antti Rinteen hallitus sai luottamuksen – 113 jaa, 75 ei

13.6.2019 14:08

Antti Rinteen (sd) hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen tänään torstaina pidetyssä äänestyksessä.

113 kansanedustajaa antoi hallitukselle luottamuksen. 75 edustajaa äänesti epäluottamuksen puolesta. Poissa oli 11 kansanedustajaa.

Luottamusäänestys päätti tällä viikolla eduskunnan käymän keskustelun Rinteen hallituksen ohjelmasta. Antti Rinteen hallitus nimitettiin 6. kesäkuuta.

LUE MYÖS:

Kokoomukselta erikoinen valiokuntaratkaisu – Juhana Vartiainen ja Sanni Grahn-Laasonen jakavat pestin

13.6.2019 13:26

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on valinnut omat edustajansa valiokuntiin sekä omien valiokuntiensa puheenjohtajat.

Valiokuntien puheenjohtajuudet jaettiin puolueiden kesken huhtikuun lopulla. Tehtäväjaossa kokoomus nappasi sivistysvaliokunnan lisäksi puolustus- ja talousvaliokuntien puheenjohtajuudet. Varsinaiset henkilövalinnat on perinteisesti tehty kuitenkin vasta hallituksen muodostamisen jälkeen. Oppositiopuolueille valiokuntien puheenjohtajuudet ovat merkittäviä vaikuttamispaikkoja eduskunnassa.

Sdp julkisti: 4 valtiosihteeriä, 21 erityisavustajaa

13.6.2019 12:43

Sdp on julkistanut esityksensä ministereidensä valtiosihteereiksi ja erityisavustajiksi. Asiasta päätti sdp:n tänään torstaina kokoontunut puoluehallitus.

Puoluehallitus esittää, että sdp:n ministereille nimitetään neljä valtiosihteeriä ja 21 erityisavustajaa.

Erityisavustajia nimitetään vielä lisää myöhemmin.

Angela Merkelin nimi esiin komission johtajaksi ja nyt tuki hupenee kärkiehdokkaalta – Juncker vakuuttaa: ”B-suunnitelmaa ei ole”

13.6.2019 11:44

Suurimmalla europuolueella EPP:llä ei ole varasuunnitelmaa uuden komission puheenjohtajaksi, vakuuttaa komission nykyinen puheenjohtaja, EPP-taustainen Jean-Claude Juncker.

EPP valitsi viime syksynä Helsingissä omaksi kärkiehdokkaakseen, eli ehdokkaaksi komission johtoon, saksalaisen Manfred Weberin. EPP katsoo suurimpana europuolueena, että komission puheenjohtajan paikka kuuluu sille ja sen valitsemalle kärkiehdokkaalle.

Iso ryöpytys kotihoidontuelle – ”Kaikki puolueet keskustan panttivankeja”

13.6.2019 10:17

Työnantajaleiri jatkaa hallituksen perhevapaalinjausten voimakasta arvostelua.

Nyt palvelualojen työnantajien Paltan toimialapäällikkö Anu Sajavaara kummastelee hallituksen linjauksia erityisesti kotihoidontuen osalta. Myös EK on moittinut hallituksen linjauksia ankarasti.

Sajavaaran mukaan hallituksen aikomukselle säilyttää kotihoidontuki entisellään ei löydy järkevää perustetta.

”Kaikki puolueet tuntuvat olevan keskustan panttivankeja”, Sajavaara sanoo ja viittaa keskustan lempilapseksi tiedettyyn kotihoidontukeen.

Suomen palkkasumma kasvoi 4,8 prosenttia – Julkisella puolella kasvu vieläkin nopeampaa

13.6.2019 08:55

Suomen talouden yhteenlaskettu palkkasumma kasvoi marras-tammikuun ajanjaksolla 4,8 prosenttia verrattuna vuotta aiempaan vastaavaan ajanjaksoon. Tammikuussa palkkasumma kasvoi 4,4 prosentin vuosivauhtia. Asiasta kertoo Tilastokeskus.

Palkkasumma nousi koko taloutta nopeammin yksityisen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden (6,5 %), rakentamisen (5,2 %) ja muiden palveluiden (5,0 %) toimialoilla. Maltillisemmin palkkasumma kohosi teollisuuden (3,7 %), rahoitustoiminnan (3,2 %), kaupan (3,1 %) ja yksityisen koulutuksen (2,8 %) toimialoilla.

Alkon juomamyynti laskenut jo 3,5% tänä vuonna

13.6.2019 08:18

Alko myi toukokuussa yhteensä 6,5 miljoonaa litraa juomia. Se on 1,6 prosenttia viime vuoden toukokuuta vähemmän, kertoo Alko verkkosivullaan.

Tammi–toukokuussa Alkon litramyynti oli 30,9 miljoonaa litraa, 3,5 prosenttia vertailujaksoa vähemmän.

Merkittävä käänne tapahtui roseeviineissä, jotka ovat pitkään kasvattaneet suosiotaan. Toukokuussa niiden myynti kuitenkin putosi 11,3 prosenttia vertailukuukaudesta. Koko alkuvuoden saldo roseeviineillä on silti 11,9 prosenttia plussalla.

Donald Trumpilta yllättävä paljastus tv:ssä – Haastaja Joe Biden poltti päreensä välittömästi

13.6.2019 08:05

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo televisiokanava ABC:n haastattelussa, että presidentinvaaleissa hän ottaisi vastaehdokkaastaan tietoja ulkomaisilta valtiollisilta tahoilta.

ABC kysyi Trumpilta, ottaisiko hän vastaan tietoja esimerkiksi Kiinalta tai Venäjältä vai antaisiko hän tiedot liittovaltion poliisi FBI:lle.

”Luulen, että tässä voisi tapahtua molemmat”, Trump vastaa.

Sdp:n julistus ihmetyttää – Yrittäjä: ”Joutuisin purkamaan molempien nollatuntilaisten sopimukset”

12.6.2019 19:35

Hallitus rakentaa parempaa ja reilumpaa työelämää. Hallitus puuttuu vihdoin tarpeettomiin nollatuntisopimuksiin ja korjaa niiden epäkohdat, julisti sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnassa tiistaina.

Kansanedustaja laski: Ruuhkamaksusta jopa 130 €/kk -lisälasku – ”Aikooko hallitus todella sallia?”

12.6.2019 18:26

Oppositiopuolue kokoomuksen uusmaalainen kansanedustaja Heikki Vestman varoittaa, että ruuhkamaksu saattaisi tuottaa kansalaisille jopa suuremmat lisäkulut kuin julkisuudessa on tuotu esiin.

”Pääministeri, nyt tarvitaan selkeä hallituksen linja” – Antti Rinne vastasi heti huoleen miljardihankkeista

12.6.2019 16:42

Kansanedustaja Heikki Autto (kok) kantoi eduskunnan täysistunnossa huolta metsäteollisuuden investoinneista ja hallituksen suhtautumisesta niihin. Pääministeri Antti Rinne (sd) halusi vastata kysymykseen heti.

Autto muistutti, että Suomessa on valmisteilla useita metsäalan suurinvestointeja, joihin liittyen hallitus on antanut ristiriitaisia signaaleja.

Myös kristillisdemokraatit haukkuvat hallituksen perhevapaasuunnitelman – Aivan eri syystä kuin EK

12.6.2019 16:18

Elinkeinoelämän keskusliitto EK arvosteli keskiviikkona Rinteen hallituksen linjausta perhevapaauudistuksesta, koska uudistus ei suunnitelman mukaisena EK:n mukaan parantaisi työllisyyttä. Eduskunnassa hallituksen linjaa arvosteli myös kristillisdemokraatit, joskin tyystin eri syystä.

Kaupunkijohtajat: Rinteen ohjelmassa ”huolestuttavia elementtejä” – ”Sote-uudistus vähentää mahdollisuuksia toimia kasvun vetureina”

12.6.2019 15:10

Suomen 21 suurimman kaupungin C21-verkoston kaupunginjohtajat katsovat, että Antti Rinteen (sd) hallituksen kaavailema sote-uudistus ei ratkaise keskeisiä sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmia ja vähentää kaupunkien mahdollisuuksia toimia valtakunnallisina ja alueellisina kasvun ja kehityksen vetureina.

Malmössä räjähti taas – Näin Ruotsin poliisi selittää räjähdysten jyrkän kasvun

12.6.2019 13:10

Ruotsin Malmössä räjähti jälleen keskiviikon vastaisena yönä – kolmannen kerran kahden vuorokauden aikana. Räjähdys tapahtui yöllä talossa, jossa sijaitsee esikoulu. Kukaan ei loukkaantunut.

Ihmetys Tunnin junasta heräsi hallituspuolueissa: ”Matka-aika oikeasti 1 h 27 min”

12.6.2019 11:35

Uusmaalaiset kansanedustajat yli puoluerajojen nousevat kyseenalaistamaan Turkuun suuntautuvaa Tunnin juna -ratahanketta. Taustalla on suuri huoli nykyisen Rantaradan kunnosta ja ylläpitorahojen riittävyydestä.

Sivu « 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset