*

Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Kaikki blogit puheenaiheesta Antiperussuomalaisuus

Ulkoasiat Soinille kovinkin läheisiä?


Selkeästi kesästä lähtien on Venäjällä käyty kampanjaa kansallisia kieliä vastaan, erityisesti alueellisia virallisia kieliä vastaan. Erään version mukaan alkusysäyksenä oli se, että Tatarstanissa tataari on kaikilla ohjelmassa oppiaineena ja tuntimäärä kuulemma on liian suuri. 


En oikein usko tähän selitykseen: tässä tapauksessahan olisi voitu lähteä vähentämään kaikille yhteisten tataarin tuntien määrää, eikä aloittaa massiivista lainvastaista kampanjaa koko Venäjällä. 

Sinisistä ja uhkista

Uusi Suomikin uutisoi Sinisten puoluehankeesta HeSan artikkelin pohjalta. Mielestäni toimittajat onnistuvat varsin tasapuolisesti tuomaan esille niin kansanedustaja Torvisen kannan kuin sen, ettei kannatusta oikein ole.

Vistbacka on aika erottaa puolueesta

Perussuomalaiset sai uuden johdon jäsenistön suurella ääntenenemmistöllä. Kaikissa puolueissa on tapana vaihtaa johto, kun kannatuksen romahduttaa puoleen kuten Soini teki. Harvemmin vanha puheenjohtaja hyökkää puoluettaan vastaan niin tarmokkaasti ja tekee ennen puoluekokousta tunnusteluja jos loikkaavat niin saako pitää henkilökohtaisen hillotolppansa (ulkomisterin pestin) kuten arvattavissa oli että Soinin ehdokas Sampo häviää vaalit. Vaalien jälkeen arvohöttöä keittivät Orpo, Sipilä ja jopa presidentti Niinistö.

Antiperussuomalaisuus poliittisena aatteena

Toisinaan seuratessani poliittista diskurssia erityisesti tällä palstalla ja kahden iltapäivälehtemme etusivulla tuntuu siltä, että Suomessa oltaisiin siirrytty yksipuoluejärjestelmään. On tietenkin mainiota, että Perussuomalaisista kirjoitetaan monta palstametriä enemmän kuin muista, ehkä jopa muista yhteensä, jos ajatellaan, että kaikki julkisuus on hyväksi. Välillä homma käy kuitenkin jotenkin huvittavaksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä