Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Kaikki blogit puheenaiheesta Natsit

Natsit marssilla Saksan Köthenissä

Eilen nähtiin sama ilmiö, joka tuli tutuksi Saksan Chemnitzistä. Natsit ja äärioikeistolaiset järjestöt mobilisoivat yhdessä päivässä mielenosoituksen Köthenin kaupunkiin, jossa nuori mies oli kuollut jonkinlaisen yhteenoton jälkeen. Köthenissä on 26.000 asukasta ja se sijaitsee Chemnitzin tavoin itäisessä Saksassa.

Natsit ja natsien koirat

Katsoin muutamia videoita natsien marssista ja kaikessa vastenmielisyyden keskeltä huomasin erityisen huolestuttavan seikan. Natseilla oli kaukaasiankoiria ja saksanpaimenkoiriakin. Tunnen kaukaasiankoiran hyvin ja niillä on ihan mieletön suojeluvaisto omistajaansa ja laumaansa kohtaan. Koirahan ei välitä omistajansa aatemaailmasta tai siitä, vaikka omistaja olisi terroristi. Kaukaasiankoira saattaa kasvaa lähemmäs satakiloiseksi ja natsit voivat hyvinkin olla kouluttaneet koiransa niin, että sitä voi käyttää tarpeen vaatiessa aseena.

Virallinen Suomi unohti terrori-iskun uhrit ja antoi areenan radikaaleille

 

Turussa natsit osoittivat mieltä ja natseja vastaan osoitettiin mieltä. Joku perussuomalainen kävi kukittamassa aurajoen mullikuoron mylviessä ja yleisesti väki näytti lähinnä olevan pussikaljoittelemassa. Vastarintaliikkeen roskajoukko masinoi kansainvälisen kaartin paikalle ja kotimaan hurut tuntuivat olevan Turussa oikein kattavasti edustettuina. 

Miten Turun kaupungin virallinen uhreja kunnioittava muistotilaisuus menikään? Eihän tällaista päivää ole voitu jättää natsien ja natsien vastustajien temmellyskentäksi? 

Keskustelujen trollaus!

Hyvä kommentti tuli tuolla Petran avaamassa keskustelussa. Tarina isänmaallisesta soihtukulkueesta

"Nuo -------- kommentit ovat hyvä esimerkki siitä, miten keskustelua häiriköidään ruotimalla täikamman kanssa jonkin sanan, käsitteen tms. merkitystä, ja siten pyritään hämärtämään tai kumoamaan keskustelun alkuperäinen aihe.

Trollausta, jonka itse bännäisin."

Maassa maan tavalla, tai maasta ulos!

Otsikon lause on varmasti kaikille tuttu, etenkin perussuomalaisten viljelemänä. Uskon, että kovinkaan moni ei oikeastaan vastusta tätä lausetta.

Mielestäni olisi kuitenkin soveliasta tarkastella tätä maan tapaa ja sitä, kuka tänne loppujen lopuksi soveltuu.

Himmlerin ”SS-kaupunki” - Wewelsburg

Himmlerin ”SS-kaupunki” - Wewelsburg

Teema, joka natsien tavoitteenasettelussa useimmiten nousee esille suurvaltapyrkimysten ohella on ajatus puhtaasta, kaikista rotusekoituksista ”vapaasta” natsivaltiosta, aina natsikaupungista, natsivaltiosta koko maailmaa koskeviin utooppisiin suunnitelmiin.

Berliini on tämänkaltaisesta suunnttelusta selkeäpiirteisin kohde Saksassa, ja siihen liittyvät suunnattomat rakennussuunnitelmat ovat monille tutut.

Himmlerin ”SS-kaupunki” - Wewelsburg

Himmlerin ”SS-kaupunki” - Wewelsburg

Teema, joka natsien tavoitteenasettelussa useimmiten nousee esille suurvaltapyrkimysten ohella on ajatus puhtaasta, kaikista rotusekoituksista ”vapaasta” natsivaltiosta, aina natsikaupungista, natsivaltiosta koko maailmaa koskeviin utooppisiin suunnitelmiin.

Berliini on tämänkaltaisesta suunnttelusta selkeäpiirteisin kohde Saksassa, ja siihen liittyvät suunnattomat rakennussuunnitelmat ovat monille tutut.

Pedofiilit ja natsit, rikoksista kertominen?

Iltasanomat uutisoi, että rangaistuksen saaneiden pedofiilien kuvia ja nimiä julkaisut ihminen on tuomittu  huomattaviin korvauksiin. Se ei käy uutisesta ilmi, että  pedofiileille olisi varsinaisesti maksettu heidän kärsimyksistään.  Kyse on ehkä vain oikeudenkäyntikulujen maksattamisesta.

Eurooppa varautuu edelliseen sotaan

Yllättävää, kuinka voimakkaasti mediamme keskittyy uutisoimaan uusnatseista ikään kuin edessä olisivat Euroopan kohtalon hetket. Näin laaja uutisointi lienee lähinnä vain osoitus siitä, että media on kykenemätön näkemään mitä maailmassamme tapahtuu ja yrittää pelastaa maailmamme tekemällä sitä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä 1930-luvulla, eikä kuten silloin ylistää natseja.

Uskokaa niin hyvä kuin huono media.

Toinen maailmansota on sodittu kauan sitten, rauha solmittu, natsit teloitettu ja historian kirjoihin painettu voittajien versio sodasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä