Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Kaikki blogit puheenaiheesta Paavo Väyryen

Paavo hurjana - 7 päivässä 31 tilaisuutta!

YLE:n raaka valtapeli tiputti Seitsemäntähden liikkeen pois puheenjohtajien vaalitenteistä.  YLE:n johtaja kärähti jopa valheesta väittämällä, että päätöksen oli tehnyt hallintoneuvosto. Selvittely kuitenkin osoitti, että päätös oli yksinomaan johtajan itsensä.

Myöskin oikeuasiamies lähti lausunnollaan tukemaan YLE valtapeliä.

Miksi? Valhemdia?

Paavo Värynen on katsonut ainoaksi vaihtoehdoksi lähteä kiertämään maata. Puhetilaisuuksien määrä on valtava, jopa 6 tilaisuutta/päivä.

Linkki puolueen sivuille; 

Valehteleeko Väyrynen, vai onko Paavo oikeilla jäljillä?

Paavo Väyrynen on todennut vuoden 2018 presidentinvaalitenteissä, että kriisitilanteessa Suomi on velvollinen antamaan sotilaallista apua muille EU-maille. Vanhoja lehtiä lukiessani huomasin, että kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen on vuoden 2005 helmikuun lehtihaastattelussa antanut samansuuntaisen lausunnon sotilaalliseen avunantoon liittyen.

Asia on mielenkiintoinen, koska faktantarkastajat nyt väittävät, että Väyrynen ei puhu totta sotilaallisesta avunannosta.

Suomi on hyvä maa idän ja lännen välissä ! Dementia vaivaa !

Olen seurannut tiiviisti presidenttiehdokkaiden puheita ja tenttejä. Vaikuttaa siltä, että yhtä ehdokasta lukuunottamatta heitä vaivaa dementia ts. muistinmenetys.

Dementiaehdokkaista ei kukaan muista että Suomen sodanjälkeinen rauhanajan historia on perustunut puolueettomuuteen ja sitoutumattomuuteen sotilasliitoista. Suomen demokraattisen alku luotiin Venäjän ei lännen vallan alla. Länsi Hitlerin johdolla halusi hajoittaa ja vallata Venäjän jne.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä