Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Kaikki blogit puheenaiheesta Palkkio

Eduskunta päättää sopeutumiseläkkeestä - luvassa reilusti uusia etuuksia?

Eduskunnassa päätetään tänään, kuinka kansanedustajien parjattujen sopeutumiseläkkeiden oikein käy. Puolueiden johtajat kokoontuvat eduskunnan puhemies Paula Risikon (kok.) johdolla keskustelemaan sopeutumiseläkkeiden muutoksista.

Ilta-Sanomien saamien ennakkotietojen mukaan esityksessä ei ole lainkaan kyse siitä, mistä alun perin puhuttiin, joka on herättänyt tyytymättömyyttä puolueiden johtajien keskuudessa.

Pudotetaan 10 % luottamushenkilöiden palkkioista, heti!

Luottamustehtävä on ansaittu. Demokratia on vallinnut ja ihmiset ovat saaneet antaa äänensä sille henkilölle tai puolueen jäsenelle, joka on parhaiten vakuuttanut äänestäjänsä siitä, että ajaa juuri hänen etuaan. Olipa kyseessä presidentin-, EU-, eduskunta- tai kuntavaaleista. Otan tässä kantaa lähinnä kunnan luottamushenkilöiden palkkioihin.

Kun mikään ei riitä

Mistä me jäämme muistamaan porilaisen kokoomuskansanedustaja Sampsa Katajan? Huikeista saavutuksistaanko kansakunnan hyväksi pientä, nimellistä korvausta vastaan vai mistä?

Jäämme muistamaan hänet ensi sijassa Rovaniemen kelkkatehdasgatesta ja ikimuistoisesta puheestaan eduskunnassa, nautittuaan ensin demarien jouluviinat.

Nyt jäämme muistamaan hänet myös alipalkattuna kansanedustajareppanana, jolle reilu 8000 euroa ei ollut kohtuullinen korvaus menetetystä vapaa-ajasta. On ollut kohtuuttoman kivikkoinen taival.

Olisiko kansalaiskeräyksen paikka?

Johtajien jättipalkkiot ovat poliittinen ongelma

Helsingin Sanomat kirjoitti pörssiyhtiöiden johtajien tolkuttomista palkkioista. Asiasta nousi hirmuinen mökä, vaikka johdon yletön palkitseminen ei ole mikään modernin ajan keksintö, vaan ikivanha johtamistapa.

Niccolo Machiavelli, renessanssiajan filosofi, kirjoitti kirjan ”Ruhtinas”, eräänlainen johtamistaidon opas 1500-luvun hallitsijoille. Kirjan punainen lanka kiteytyy tässä lauseessa: johtajan pitää pyrkiä päämääräänsä hinnalla millä hyvänsä, välittämättä suosiosta tai moraalista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä