Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Kaikki blogit puheenaiheesta EU

Uudistetaan sähköverotus - häviämme turhaan kilpailijamaille työpaikoissa

 

IPCC:n raportin jälkeen ilma on sakeanaan ehdotuksia ilmaston lämpenemisen estämiseksi. Hyvä, sillä toimia tarvitaan.

 

Ilmastoahdistuksen sijasta kannattaa myös katsoa niitä suomalaisia teollisuuslaitoksia, joissa ilmastopolitiikka ja kestävä kehitys ovat olleet toimintamalleissa pitkäjänteisesti vuosien ajan. Tarvitsemme enemmän keskustelua siitä, että teollisuuslaitos ei ole synonyymi ympäristön tuhoamiselle. Suomessa moni ympäristöön liittyvä toimintatapa on maailman huippua. Myös teollisuudessa.

 

Väärinkäytöksistä ilmoittavien suojaa on parannettava

Euroopan unionin direktiiviehdotus väärinkäytöksistä ilmoittavien suojan parantamiseksi on lähes valmis. Mutta nykyisessä, komission ja neuvoston vesittämässä muodossa sitä ei tule hyväksyä.

Mistä kenkä puristaa?

LuxLeaks, Panaman paperit ja Dieselgate ovat esimerkkejä vuodoista, jotka ovat olennaisesti lisänneet tietämystämme valta-aseman väärinkäytöstä meidän kaikkien kustannuksella. Ne ovat myös vuotoja, joissa väärinkäytöksistä ilmoittajat ovat joutuneet merkittävien vastatoimien kohteeksi.

Maataloustukien jako

Sain kunnian osallistua MTK-Lounais-Hämeen järjestämään messutapahtumaan Urheilu­talo Feeniksissä.

Paneelissa oli mukana mm. maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sekä opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Maaseudun tulevaisuus videoi paneelinin ja tässä linkki videoon. 

EU:n kuviteltu hyöty suomelle

Olisin ymmärtämässä, että vastoin EU:n omia lakeja suomeen tunkeutui 2015 35 000 ihmistä hakemaan turvapaikkaa, monen turvallisen maan kautta. Se on maksanut suomelle paljon rahaa ja se on muualta pois. Viisaammat ovat varmasti laskeneet. Turun ja Oulun tapauksia ei pysty laskemaan rahassa. Olisin myös ajattelemassa, että jäävuorenhuippu on vasta paljastunut laskusta. Lisää on luvassa.

Brexit - To be or not to be?

Muutenkin tuntuu olevan ilmassa viljalti "uudenlaista demokratiaa" jossa vähemmistö vaatii niin kauan, että saa tahtonsa läpi. Ja media saa sen kohta näyttämään enemmistön mielipiteeltä ja siihen loppuukin sitten sananvapaus jos olet erimieltä. Onpa enemmistö ensin sanonut mitä tahansa niin vähemmistö tulee uudestaan vaatimaan ja kun vaatimus on saatu läpi, nälkä kasvaa syödessä. Tulette huomaamaan sen mm. avioliitto kysymyksessä. Paha pitää kiinni kynsin hampain omistaan.

 

Tarkistamaton huhu kulmilta:

Kaikki yrittävät kaataa Brexitin

Britannian pääministeri Theresa May käy armotonta viivytystaistelua tulevaa Brexit-takarajaa vastaan. Mikäli hän ei onnistu myymään viivystystä kotimaan politikoille, kova sopimukseton Brexit rantautuu maaliskuun lopussa.

EU:n yksipuoluejärjestelmä hajoaa - Miten käy Unionin?

Euroopan Unionia on hallittu identiteetti-ideologiaan pohjaavalla yksipuoluejärjestelmällä. Euroopan Identiteettipuolue (EIP) on nyt nopeasti paljastumassa uuskommunistikseksi puolueeksi.

EIP:n Suomen alaosastoon kuuluu niin Li Andersson, Sanna Marin kuin Juha Sipilä, Antti Rinne, Sirpa Pietikäinen, Kai Mykkänen tai Petteri Orpo.  Vain persujen ja ehkä osin kristillisten poliitikot eivät kuulu EIP:hen.

Jospa olisin pääministeri !

En ole, mutta jospa olisin !

 

Pääministerimme Juha Sipilä toteaa kirjassaan Koko Suomen taajuudella (2019) tulevista eduskuntavaaleista: ”Äänestäjät ottavat valtavan riskin, jos he antavat hallitusvallan avaimet sinipunan käsiin”(s.133). Olen samaa mieltä.

 

Presidentti Macronin (tyhjää?) puhetta EU:n uudistumisesta Hesarissa

 Tämän päivän Hesari on antanut näkyvästi palstatilaa Ranskan presidentille, koska hänen puheitaan on lainattu ensin Vieraskynässä ja sitten Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liisa Kauhanen on vielä kommentoinut varmuuden vuoksi samaa puhetta Näkökulma-kolumnissaan.

Näin valta viedään meiltä kansalaisilta askel kerrallaan

Olet ehkä huomannut, kuinka valta karkaa kunnilta maakuntiin, maakunnista valtiolle, valtiolta Eurooppaan ja Euroopasta globaaleille elimille? Suunta on täysin väärä. Tarvitaan enemmän lähidemokratiaa ja kansalaisille vapaudet ja valta päättää itse omista asioistaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä