Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Kaikki blogit puheenaiheesta Eurovaalit

Suomella paljon pelissä

Sunnuntaina riittää jännitettävää. Suomi taistelee jääkiekossa MM-kullasta, ja EU-vaaleissa puolestaan ratkeaa, millä tiimillä hyökätään ja puolustetaan suomalaisten asioissa Brysselissä. Mielikuvilla ja katsomosta huutelulla ei pärjää, silloin kun on tosi vääntö kyseessä – enkä puhu nyt jääkiekosta.

Toiseksi suurin demokratia

Euroopan Unioni on ainutlaatuinen poliittinen ja taloudellinen rakennelma. Vaikka sen perustukset eivät ole välttämättä ihan suorassa, ja kattokin vuotaa paikoin, kaikkine ongelmineen EU on maailman toiseksi suurin demokratia, jonka parlamentin vaaleissa on 400 miljoonaa äänioikeutettua. Vain Intian parlamentin vaaleissa äänioikeutettuja on enemmän, 900 miljoonaa.

Suomen puolustaja

Olen ehdolla eurovaaleissa, joiden äänestyspäivä on huomenna 26.5.
Miksi juuri minua kannattaa äänestää?

Asetan aina turvallisuuden etusijalle.

Minusta valtion tärkein tehtävä on kansalaistensa turvallisuuden takaaminen. Monet Suomen turvallisuutta koettelevat uhat ovat sellaisia, joiden ratkaisemiseen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, ja siksi näihin asioihin on vaikutettava EU:ssa.

Sukupuolellako Eurooppaa johdetaan?

Eurovaalien alla moni poliitikko on linjannut, että Suomen seuraavaksi komissaariksi on valittava nainen. Viimeksi ajatukselle osoitti tukensa hallitustunnustelija Antti Rinne.

On todella outoa, että komissaarin valinnassa puhutaan sukupuolesta ennemmin kuin eri ehdokkaiden vahvuuksista. Eurooppaa kun ei johdeta sukupuolella, vaan pätevyydellä ja kokemuksella.

Ei euroakaan enempää EU:lle

Yksi EU:n tärkeimmistä nettomaksajamaista, Iso-Britannia, on jättämässä unionia. Tästä seuraa tietenkin valtava lovi EU:n budjettiin. Mikä siis on EU-johdon ratkaisu tähän miljardiluokan alijäämäongelmaan? Tottahan se on kulukuuri, menojen pienentäminen, unionin tehtävien karsiminen ja vastuullinen taloudenpito?

EU:ssa Suomi ei ole ajopuu

Yleisessä suomalaisessa historiakäsityksessä korostuu ajatus, että Suomi on usein ollut ajopuuna maailmanpolitiikan virrassa. Läpi 1900–luvun ajattelimme olevamme suurvaltojen puristuksissa ja ulkomaisen pääoman varassa. Meillä oli paperilla itsenäisyys, mutta todellisuudessa olimme riippuvaisia naapurin suurvallan näkemyksistä ja ulkomaisesta pääomasta, ilman vakiintunutta mahdollisuutta tuoda ääntämme kuuluviin isoissa pöydissä. Tämä kiistämättä kavensi maamme itsenäisyyttä.

Komissaariehdokkaita tarjolla

Euroopan parlamentin vaalien jälkeen alkaa uuden komission nimitysprosessi. Komissio on EU:n toiminnan moottori, sillä se tekee lakiehdotukset ja varmistaa toimeenpanon. Komissio on EU:n sopimusten vartija. Kaikille EU:n kansalaisille ja koko maailmalle on tärkeää saada toimintakykyinen komissio, jonka puheenjohtajalla erityisesti täytyy olla vahva luottamus ja mandaatti.

EU -vaalien uhkakuvat

 

EU-komission pääsihteeriä Martin Selmayria haastateltiin eilen (21.5) YLE:llä. Hän kertoi, että tulevat EU-vaalit on historian tärkeimmät. No, näinhän aina sanotaan vaaleista. Mutta ehkä olennaisempaa oli, mitä hän sanoi vaalien merkityksestä. Selmayr kertoi, että EU:lla on lukuisia uhkia, Trump, Kiina ja Venäjä, joiden takia EU:n täytyy tiivistää rivejään.

Ääni meni Matti virenille, kysymys hänelle tässä

Tutkiskelin eri puolueiden ehdokaslistoja. Pitkään arvoin  Eija-Riitta Korholan ja Matti virenin välillä. 

Päädyin nyt antamaan ääneni Matille. 

Matti, olet Ps. listoilla, mutta olet sitoutumaton....eli avaatko tätä hieman ...........

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä