Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Kaikki blogit puheenaiheesta Maaseutu

Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos lisääntyvät samaa tahtia – sattumaako?

Keskustelu asuinpaikan merkityksestä ilmastonmuutokseen heräsi jälleen kun Maaseudun Tulevaisuus kysyi vaalitentissään puoluejohtajilta pitäisikö kaupungistumista lisätä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Suurin osa puoluejohtajista osasi kiertää tämän ilmiselvän miinan, mutta vihreät, vasemmistoliitto ja kokoomus astelivat siihen hyväuskoisesti.

Posti ratsastaa ilmastonmuutoksella ja heikentää maaseudun palveluita

Postin päätös lopettaa kaikki postilentonsa vuodenvaihteessa on jälleen kerran uusi ämpärillinen kylmää vettä lappilaisten ja kaikkien maaseudun ihmisten niskaan. Posti perustelee päätöstään ”ilmastonmuutoksen torjumisella” ja kustannussäästöillä. Päätös tarkoittaa kuitenkin, että jatkossa lappilaisten lähettämiä pikakirjeitä ei jaella seuraavana päivänä. Sama ongelma koskettaa montaa muutakin paikkaa. 

Kouluverkostosta päättämisen tulee jatkossakin kuulua kunnille

Oikeusministeriön lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila esittää, että valtio päättäisi jatkossa koulujen yhdistämisestä tai lakkauttamisesta. Kurttilan mielestä kouluverkoston pitäisi olla kansallisessa hoidossa eikä yksittäisten kuntien päättäjien vastuulla.

Ketä äänestää Eduskuntavaaleissa?

 

Eduskuntavaalit lähestyvät ja vaalimainoksia tulee eri medioiden, puskaradionkin kautta enenevässä määrin vaaleihin saakka. Valinta voi olla helppo, jos ehdokkaana on joku tuttu ja turvallinen. Yksinkertaista on myös mennä vaalikoppiin ja valita sieltä ehdokas. Osa ihmisistä on kuitenkin kriittisiä ja he tutkivatkin ehdokkaansa taustat ja mielipiteet tarkkaan etukäteen. Internetin ihmeellinen maailma tarjoaa nopeasti linkit ehdokkaan blogikirjoituksiin tai vastauksiin vaalipaneeleissa. Esitän tässä tukun kysymyksiä ja joitain mielipiteitänikin.

Maaseudun alasajo lopetettava

Politiikka on yhteisöllistä puuhaa, jossa tavoitellaan yhteistä etua ja jossa heikomman auttaminen on määräävä arvo. Nyt on aika maaseudun asukkaiden ja maaseutuyrittäjien auttamiselle yhdenvertaisuuden sekä tasa-arvon toteutumiseksi. Ne toteutuvat verotusta keventämällä ja työnantajamaksuja pienentämällä maaseutukunnissa ja maaseutukaupungeissa.

Ilotulitteita ei tule kieltää

Kansalaisaloite ilotulitteiden kieltämiseksi muilta kuin ammattilaisilta saavuttanee yli 50000 allekirjoitusta ennen uutta vuotta. En kannata aloitetta. Ilotulitteet ovat toki osaltaan "turhake", mutta paljon on muutakin turhempaa maailmassa. Nimensä mukaisesti ne kuitenkin antavat paljon iloa ja erityisesti lapsille.

Vaaleissa keskusteltava myös Norjan mallista harvaan asutun maaseudun osalta

Suomen väestörakenteen muutoksen ja muuttoliikkeen yhteisvaikutus on eduskunnan ensimmäisen varapuhemiehen Mauri Pekkarisen (kesk) mukaan dramaattinen.  Muun muassa Uusi Suomi ja Suomenmaa uutisoivat Pekkarisen puheesta, jonka hän piti Mikkelissä tänään.

Yön ainoa valopilkku sammuu?

Taksialan vapautus on suuri virhe ja seuraukset olivat tiedossa jo vajaa 15 vuotta sitten. Toimiessani Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n palkkasihteerinä taksialan sopimusvastaavana taksialaa oltiin vapauttamassa vuonna 2004. Pitkälti kiitos Taksiliiton ja AKT ry:n yhteistyön uudistus siirrettiin pöytälaatikkoon.

Viimekätisenä taksialan vapauttamisen torppaajana toimi silloinen liikenneministeri Leena Luhtanen (sd.). Porvarihallitus on kuitenkin heittänyt toimivan, luotettavan, kattavan ja turvallisen taksialan tylysti markkinavoimien hampaiden kaluttavaksi.

Viiksihipsterit kurittavat maaseutua ja autoilijoita

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari on viime viikkoina paljastanut puolueensa kynnyskysymykset vaatimalla polttomoottoriautojen käytön ja maahantuonnin kieltämistä, lihansyönnin rajoittamista ja kansallista lentoveroa.

Vihreät kurittavat maaseutu-Suomea. Vihreille ei riitä, että maaseudun elinkeinoa yritetään heikentää lihansyöntiä rajoittamalla, vaan järkevä liikkuminenkin yritetään estää.

Itsekkäät cityvihreät - nyt maaseudun yksityisautoilun kimpussa

Kukaan ei enää vakavissaan kiistäne ilmastonmuutoksen olemassaoloa tai ei ainakaan sen väistämätöntä saapumista, jollei mitään tehdä. Myös siitä ollaan lähes yksimielisiä, että tuon muutoksen tärkein aiheuttaja on ihminen itse.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä