Paavo Väyrynen www.paavovayrynen.fi

Mielenterveys

Yhteiskunta auttaa - ainakin yrittää. 2. juttu.

Eilisen jutun ÄN asui omistusasunnossa. Tämän jutun ÄN asui vuokralla. ÄN oli iäkäs, yli kahdeksankymmentävuotias vanhus, joka tarvitsi apua kotonaan selviämiseen. Hänen luonaan kävikin hoitohenkilökuntaa kolmesti päivässä. Lisäksi hänellä oli turvaranneke jolla saattoi hälyttää apua.

Yhteiskunta auttaa - ainakin yrittää. 1. juttu.

Tämä kirjoitus kertoo keski-ikäisestä lainarahoitetussa omistusasunnossa asuneesta henkilöstä ÄN, jonka sairaus johti siihen, että kunnan sosiaalitoimi määräsi hänen kaiken omaisuutensa hävitettäväksi. Sairaat saavat Suomessa hyvää hoitoa. Ainakin jos pääsevät hoitoon. Aina potilas itse ei ymmärrä olevansa hoidon tarpeessa.

Avoin kirje Suomen valtiolle

Vielä ennenkuin aloitan lomani blogaamisesta, päätin tehdä yhden blogauksen pelkästään itsestäni ja millaisessa roolissa Suomen valtio on ollut elämässäni.

Tämä kirje on alunperin osoitettu lääkärille, mutta laitan sen myös tänne opetusmielessä siitä, miten asiat ei aina sujukaan niinkuin Suomen lakikirjoissa luvataan.

Mielenterveys lobbareiden uusi brändi

Joku päivä sitten kirjoitin surusta - joka onkin laaja käsite, kun koemme sen tavallamme asioiden edessä.

Nyt on eräs suomalainen kuollut maailmalla - jota surraan somekanavilla, et miksi suomi valtiona ei tehnyt enemmän hänen hyväkseen - samaan aikaan ex-pressaa myöten aavikkoleirien lapset äiteinen ovat pääuutisissa, jossa itse o l e n surullinen lasten puolesta ja samalla erittäin vihainen, että miksi tuollaiset naiset ovat lapsia tehneet, jossa en luule olevan äidinrakkautta.

Jokainen tarvitsee lomaa

Heinäkuun alussa käytiin kiivasta keskustelua opiskelijoiden kesälomasta. Olin aikeissa kirjoittaa asiasta jo aiemmin, mutta vietin pitkästä aikaa kunnon kesälomaa, jossa yritin välttää myös somea, enkä jaksanut avata tietokonetta kirjoittaakseni asiasta. Nyt ajattelin kuitenkin muutaman sanasen kirjoittaa loma-aihetta sivuuttaen.

Opiskelijoiden hyvinvointia ei pidä vähätellä

Viime viikolla Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL aloitti huomiota herättävän, ja monia ärsyttäneenkin keskustelun opiskelijoiden toimeentulosta ja jaksamisesta. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa, niin tämä oli tärkeä ja ajankohtainen avaus, sillä esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön vuonna 2016 teettämän kyselyn mukaan noin 30 prosenttia opiskelijoista kokee tai on kokenut psyykkisiä oireita kuten uupumusta, ylirasitusta ja stressiä.

Opiskelu on kovaa hommaa kovassa yhteiskunnassa

SYL kyseli, miksei opiskelijoilla ole oikeutta lepoon ja lomaan. Moni opiskelija tekee kesällä töitä eikä siksi ehdi pitää kunnon lomaa. SYL:n mukaan opiskelijat ovat ainoa ryhmä, jolla ei ole oikeutta loma-ajan toimeentuloon.

Siitä repesi ymmärrettävästi riemu, mutta hyvä että puhutaan.

Kertoo ajastamme, että kolmasosalla korkeakouluopiskelijoista on mielenterveyden ja jaksamisen kanssa ongelmia.

Kun masennuksesta tulee ystävä.

Tänään junassa lähellä istuva nainen ihmetteli puhelimeen isoon ääneen sitä, millainen ihminen sairastaa masennusta. Tämä lause johti ajatusketjuun, jonka avaan teille sunnuntain kunniaksi.

Ai millainen? Ihan tavallinen ihminen, yleensä herkkä, sellainen, jonka jokin elämän osa-alue ei välttämättä ole mennyt putkeen. Sellainen, joka hymyilee, painaa ja puristaa, sellainen josta ei millään näkisi sitä ulos, ellei tietäisi. Sellainen joka itkee, tai sellainen joka ei itke.

Sellainen, kuten minä.

Musiikilla päihde- ja mielenterveysongelmien stigmaa vastaan

Kenellä on oikeus lyödä toisen ihmisen elämään stigma eli häpeän leima? Syrjäyttää hänet avoimesti olemasta oma itsensä? Saada hänet tuntemaan häpeää? Minusta se on syrjintää, jota pitää ehkäistä. Ehkäisevän päihdetyön verkoston ja Mental Beauty Recordsin biisikilpailu Se voisit olla sinä vähentää päihteiden käyttöön ja mielenterveyden ongelmiin liittyvää häpeäleimaa.  

 

Päihteiden käyttö on riski mielenterveydelle

Olisi erityisen hienoa, jos yli 20-vuotta vanha huumestrategia uusittaisiin tällä hallituskaudella. Huume- ja päihdestrateginen ajattelu nivoutuu oleellisella tavalla mielenterveysstrategiaan. Minusta on erikoista, että asiaa ei enempää nosteta esiin mielenterveysstrategia 2030 -työssä. Mielenterveysstrategiaa valmistellaan parhaillaan ja painopisteet on avattu kansalaisille sekä organisaatioille kommentoitavaksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä